tiistai 14. heinäkuuta 2015

11 kuukautta

Tämä viikko on ollut yhtä tunteiden myllerrystä; loma loppui/työt alkoi, poika lähti armeijaan ja tyttö palasi maailmalta.

Tasan 11 kuukautta sitten vierailin edellisen kerran Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun saatoin tyttäreni Nagoyan koneeseen. Hän oli lähdössä vaihto-oppilaaksi Japaniin. Silloin kentällä menikin koko päivä, kun lento oli myöhässä 8 tuntia Nagoyassa olevan ukkosmyrskyn vuoksi. Onneksi minulla oli passi mukana, niin pääsin saattamaan hänet aivan lähtöportilla asti ja odottamaan seurana koneen lähtöä.


Tunne oli sekoitus hämmennystä, pelkoa ja ikävää, kun tyttö astui koneeseen....emme näkisi lähes vuoteen. Tiesin kyllä, että tyttö pärjää mainiosti ja huolehdin turhaan. Tästä alkoi näytön paikka sekä äidille, että tyttärelle.
Kyyneleet silmissä kävelin ulos lentoasemalta.


Kun meiliin ja hangouttiin alkoi tulla viestejä ja kuvia  hymyilevästä ja iloisesta  tytöstä, pystyin hieman huokaisemaan ja iloitsemaan! Tietenkin aina oli ja on huoli, miten menee ja pärjääkö.
Välillä meni päiviä, ettei mitään kuulunut, kun aina ei ehtinyt äidille vastata, mutta aina lopulta tuli viesti, että Hengissä olen ja voin hyvin, älä äiti huoli!
Juu, en huoli en, vaikka kuitenkin huolehdin.







Lopulta TASAN 11 kuukautta myöhemmin automme keula osoitti jälleen Helsinki-Vantaata.



Kovasti jännitti, mitä kone tuo tullessaan. Tyttö on varmasti muuttunut, kasvanut ainakin henkisesti. Pikkuveljeä huolestutti jos hän ei enään muistakkaan ja tunnista siskoaan...
Varmuudenvuoksi hän teki kyltin...


Tälläkertaa ei tarvinnut odotaa tuntitolkulla. Olin jo hyvissä ajoin ladannut puhelimeeni ohjelman, jolla seurasin ko. lentoa, joten olisimme juuri oikeaan aikaan paikalla. Kone laskeutui turvallisesti ja melkein puolituntia etuajassa.

Ja sieltä tyttö saapui, kaikkine kasseineen ja nyssyköineen. Iloisena, kuten melkein aina! Ja aika samalta tytöltä näytti kuin 11 kuukautta aikaisemmin.


Riemu oli valtava ja kyyneleet oli äidillä silmissä; Lopultakin sain halata Prinsessaani!  
Taas kävelin kyyneleet silmissä ulos lentoasemalta, 
mutta nyt ne olivat ilon kyyneleitä!

Voi sitä pulputuksen määrää; koko automatkan ajan kotiin ja edelleen...kuinka olenkaa kaivannut sitä! Myös pikkuveli on nyt 'oma itsensä', sisko on kotona! Taas on joku jonka kanssa pelata, höpöttää  ja tapella. Pitkä oli 11 kuukautta hänellekin, todella pitkä.


Sisko opettaa tuliaisiksi tuomiensa syömäpuikkojen käyttöä.


Joulupukki toi osan lahjoista erehdyksissä kotiin Suomeen, joten ne avattiin 9. heinäkuuta.


Ensimmäinen ateria



Kun jo aiemmin kysyin tytöltä viestitellessämme, mitä hän haluaa ensimmäiseksi ateriaksi kotona; PERUNAA!!!! 11kk riisiä oli jo tarpeeksi.


Oman maan uusia perunoita.

Ei kuitenkaan pelkkää perunaa. Hän toivoi myös lihaa, kunnon pihviä ja äidin tekemää sienikastiketta.


Hevosen pihvilihaa.

Keitetyt oman maan perunat, grillattu pihvi ja sienikastike maistui tytölle!
Ja muillekin.
Noilla eväillä tyttö jaksoi purkaa laukut sekä lähes vuoden pakattuna olleen omaisuutensa...

'Onko minulla oikeesti näin paljon vaatteita?'

Nyt oli hyvä hetki käydä kaikki läpi ja laittaa kiertoon kaiken mitä ilmankin pärjää. Ja aika vähällä oikeesti pärjää....Monta säkillistä lähti kiertoon!

Seuraavaksi päivitetään huoneen ilme. Huonehan on armeijaan lähteneen isoveljen vanha huone. Suunnitelmissa on uusi lattia, uudet tapetit ja maalit. Värimaailma on jo selvillä, samoin kalustus kattolamppua myöten, mutta tässä lähtötilanne:


Tästä on hyvä aloittaa...

Hyvin meni 11 kk näin jälkikäteen ajateltuna. En osaa sanoa menikö nopeasti - ei mennyt, paljon on ehtinyt tapahtua ja monta kertaa kaivannut hänen mielipidettään ja näkemystä. Onneksi nykyteknologialla kommentointi reaaliajassa on mahdollista toiselle puolelle maapalloa huomioiden vain aikaerot. Ja äitihän herää vaikka keskellä yötä, jos lapsella on asiaa.

Mutta tyttö on takaisin ehjänä, terveenä, tyytyväisenä  ja iloisena. Se on tärkeintä!


Ihanaa arkea kaikille!

- Satu -


1 kommentti:

  1. Onnellista jälleennäkemistä koko perheelle-ihana varmaan pitkän ajan jälkeen maistella tuttuja äidin ruokia. Ja huonehan näyttää tyypilliseltä myöhäisteinin huoneelta (kokemusta on...)

    VastaaPoista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!