tiistai 25. elokuuta 2015

Varaudun jo talven varalle.....

Näin loppukesästä siskoni on aina osittanut ja pyytänyt minua poimimaan viinimarjoja, kun hänellä niitä on yli oman tarpeensa.
Ja minähän menen poimimaan. Kyllä kuuma mehu alkaa maistua hyvältä muutaman kuukauden päästä, kun kylmä talvi saapuu. Ja sitäpaitsi viinimarjathan, myös herukoksi kutsutaan,  ovat oikeita vitamiinipommeja!


Itselläni ei ole kuin yksi punaviinimarja pensas ja kolme vielä kitukasvuista mustaviinimarja pensasta.
Siskollani on niiden lisäksi myös valkoista herukkaa.





















Ja minulla on lupa poimia kaikki valkoiset herukat ( 1 pensas) ja melkein kaikki punaisetkin 
( 3 pensasta).

Poimittiin nyt parin lapseni kanssa n.35 L viinimarjoa, jotka keitin mehuiksi. Teen vain mehuja. Omista punaisista osan kyllä pakastan kokonaisina ja käytän ne talven mittaan  marjarahkoihin ja smooteihin.


Tämä Hackmannin mehumaija on palvellut jo varmaan lähemmäs 20 v. Kuinkahan monta litraa mehua sen kautta on kulkenut?


Marjat kaadan roskineen päivineen ylimpään siiviläosaan ja lisään sekaan kidesokeria. Keskellä on mehun kerääjä laskuputkella ja alimpana kattilaosa vettä varten. Kiehuvan veden höyry kulkeutuu keskiosan läpi marjoihin ja 'hiostaa'  marjoista mehut ulos. Jäljelle jää vain tyhjät kuoret ja terttujen rangat. 


Mehupulloina käytän kaikenlaisia 'kierrätys'pulloja, yleensä sellaisia joissa on kääntökorkki. Korkki pysyy aina tallessa.
Pullot pesen ensin aina, vaikka ne olisikin puhtaita. Varastoidessa niihin kuitenkin kertyy kaikenlaista töhnää.
Pesun jälkeen laitan tyhjät pullot uuniin 100 asteeseen lämpiämään ja steriloitumaan.

Tässä alkaa mehua valua pulloon. Pullo on aina alempana kuin kattila, jakkaralla hellan edessä , mutta nyt kuvauksellisista syistä nostin pullon pöydälle.


Täysi pullollinen hyvää valkoviinimarja mehua. Mehu on ns. tiivistettä, eli pitää laimentaa vedellä ennen juomista. Muuten on aika tujua kamaa....


Tässä on kannussa tiivistettä ja lasissa juotavaksi laimennettua mehua.
Marjoista mehuksi.


Kuopus oli innoissaan, kun tuli koulusta janoisena ja näki mehulasin pöydällä. Mehu katosi sen siliän tien ja taisi mennä lopulta koko kannullinen.
Oli kuulema 'Taivaallisen hyvää'.



Saman käsittelyn sai punaiset viinimarjat. Kannussa tuoretta höyryävän kuumaa mehua ja lasissa juomakelpoiseksi laimennettua.




Mehuihin voi käyttää mitä marjoja haluaa, joko yksittäin tai monia yhdessä. Tälläkertaa lisäsin valkoisiin herukoihin pakastimesta löytyneet viime syksyiset omenan lohkot ja purkin omenasosetta.
Punaisiin lisäsin siskoltani saamat kirsikat, ne mitä oli syömisestä jäänyt jäljelle.
Ehkä siitä erittäin kirkas punainen väri mehussa.


Nämä kotimaiset kirsikat eivät olleet yhtään happamia; pieniä, mutta makeita.
Kolmannes meni tuoreeltaa suuhun ja loput lisäsin herukoiden sekaan.
Kyllä kirsikka pikkuisen mehussa maistuukin.

Mehua tuli 22 pullolista, eikä kaikkia punaisia herukoita olla vielä poimittu, kun osa oli vielä hieman raakoja.
Toiset mehunkeittosulkeiset siis vielä tulossa.

Vaikka talvea varten jo varaudunkin, niin nautin mieluumin näistä sääennusteen mukaan toistaiseksi viimeisistä lämpimistä  päivistä.
Sanotaan, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.
 Harmi.

- Satu -

1 kommentti:

  1. Voihan vitsi, miten tulikin lapsuusmuistot mieleen mehumaijasta - äiti mehutti kymmeniä pulloja mustaherukkamehua, niin että riitti koko talven yli nuhanenille...

    VastaaPoista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!