maanantai 23. marraskuuta 2015

Joulukukkia ja Vaniljatorttuja

Joulutähden hankin jo pariviikkoa sitten, heti kun vain ensimmäisen näin.
Valkoisen joulutähden. 
Pienen.


Tänään ruokakaupassa oli hyasintteja. Meinasin vahingossa ensin mennä vauhdilla ohi, mutta piti peruuttaa ja noukkia mukaan pari pientä nuppua,
Valkoisen ja sinisen/lilan. 


Kotiin ajaessa mietin mihin ruukkuun kukat laitan. Viimevuotinen ruukku/maljakko oli jo pikku kuusella käytössä.
Sitten muistin, että yläkaapissa on yksi lasinen hurrikaani ja kodinhoitohuoneessa on pussillinen melkein Valkoista koristehiekkaa....


Karistelin hyasinttien sipuleista mullat pois ja pesin mukulat. 


Asettelin hurrikaanin pohjalle kiviä, sipulit kulhoon ja lisää kiviä.
Kostutin kivet ja valmis.


Samalla vaihdoin olohuoneen pöydän asetelman. 
Joulu lähestyy...


Rottinkinen tarjotin sai väistyä ja tilalle pääsi vanha hopeatarjotin.


Iittalan lasiset kynttilänjalat kaivoin myös esiin yläkaapista ja niihin extra pitkät kynttilät.
Vielä Valkoiset. 


Lisäksi muutama kloridissa pari päivää lillunut kuusenkäpy.
 Ei niistä valkoisia tule, mutta vaaleampia, kuin kinuski.


Illan kruunaa leipomani Vaniljatortut.


 Idean sain Katjalta hänen blogistaan.
Vaniljaiset tortut kuulostivat niin hyviltä, että piti kokeilla.
 Eka satsi meni hujauksessa, nyt tein tupla määrän.
Ihan normi joulutorttut on kyseessä, mutta lisänä vaniljakiisseliä.


Vaniljakiisselin saa helposti tehtyä jauheesta;
2 dl maitoa ja pussillinen jauhetta. Anna hyytyä jääkaapissa noin 10 min.

Aseta tähtitorttujen keskelle ensin runsas lusikallinen vaniljakiisseliä, taita kulmat tähdenmuotoon, nipistä keskeltä kiinni ja päälle lusikallinen luumuhilloa.


Voidellaan munalla ja paistetaan 220 asteessa kypsiksi.


Tuoksu on hurmaava ja maku vielä parempi kuin tavan joulutortun.
Suosittelen, varsinkin jos vaniljasta tykkää!


Kylläpä Talossa tuoksuu Joululta!

Makeaa viikonalkua!

- Satu -


6 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma ja mukavaa, kun lähikaupoissakin jo hyasintteja, meilläpäinkin oli!
    Voi nuita torttuja , olenkin vaniljan ystävä, joten täytyy kyllä kokeilla, kiitti vinkistä!

    Mukavaa viikkoa sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt vain on odotettava, että hyasintit aukeaa ja levittää tuoksuaan <3
      Noita Vaniljatorttuja on ihan PAKKO-kokeilla. Niihin vaan jää koukkuun :)

      Mukavaa viikkoa myös sinne <3

      Poista
  2. Ihania kuvia! Kauniit kukat ja asetelma.
    Näitä torttuja minun on pakko myös kokeilla tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla, helppo homma :)

      Poista
  3. Ihanan jouluinen asetelma; hyasinttien tuoksu on joulun ihanimpia tuoksuja! ja vanilijatorttuja on ihan pakko kokeilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuoksun takia minä niistä tykkään. Joulutähti on vain näyttävämpi.
      Noihin torttuihin voi tulla riippuvuus ;)

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!