lauantai 28. marraskuuta 2015

Mökki-Tuliainen

Olen viimeaikoina etsinyt ISOA lyhtyä. 
Oikeastaan sellainen on ollut mielessä jo ikuisuuden.
Kaupoissa olen niitä katsellut, mutta mikään ei ole tehnyt täydellistä vaikutusta.

Tarvitsin turvapaikan kipsiselle Kauriilleni ja lyhty-idean sain Sarin Valkea Joulu-blogista.
Onhan meillä noita lyhtyjä, mutta ei sellaista, mikä minulla oli mielessä.

 Olin jopa puhunut miehelle, jos hän tekisi minulle sellaisen.
Kyllä hän voi sellaisen tehdä.
 Kyse on vain ajasta, milloin?
Haluan sen viime kuussa.



Aina mökillä ollessa ja kylillä käydessä, vierailemme paikallisessa pienessä kirja/lelu-kaupassa. Mieheni on käynyt siellä lapsesta saakka ja perinne on jatkettu meidän lapsille.


Myös tälläkertaa vierailimme kyseisessä pikku-putiikissa, joka on aivan täynnä tavaraa ja pitää todella keskittyä, ettei vain pudottaisi mitään, puikkelehtiessaan hyllyjen ja tavarakasojen välissä.
Ja aina on jotain pientä lähtenyt mukaan, yleensä sarjakuvakirjoja, ihan vaikka vain kannatuksen vuoksi, ettei tämäkin kauppa kuolisi.


Itseasiassa olimme ajaa kaupan ohi, mutta katseeni osui sen oven vieressä olevaan lyhtyjonoon; Osuma, juuri mitä olin etsinyt.
Jännittyneenä menin sisään ja kysyin onko lyhty myytävänä ja mihin hintaan?
40 €
Aika paljon, mutta ei välttämättä paha hinta.


Lyhty on 80 cm korkea ja 31 cm/ sivu, siis ei aivan pieni.
Painoakin sillä on niin, ettei heti mene kumoon.


Rustiikkinen ulkomuoto, mutta ei liian 'romanttinen'.


Kipsinen kauriini sopii hyvin lyhdyn sisään, turvaan huiskivilta hänniltä....


Mietin hetken ja katsoin anovasti miestäni....


' No ota sitten, onpahan yksi homma vähemmän'


Jihaa.....onnellinen uuden Ison lyhdyn omistaja!
Ja paikkakin lyhdylle oli jo valmiina.
Eikä huiskivat hännät kaada kaurista.

Mikä pieni asia - olipa se sitten teko tai materiaa - saa sinut hyppimään tasajalkaa ja taputtamaan innosta käsiäsi?

Hyvää ensimmäistä adventtia!

- Satu -






6 kommenttia:

  1. Ihana lyhty! Kiva, kun sait idean blogistani.
    Kauris ja somistukset on hienoja.
    Ihanaa ensimmäistä adventtia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja kiitos ideasta!. Nyt kun olen viikon lyhtyä katsellut, niin todella tyytyväinen olen ostokseen. En ole toista samanlaista missään nähnyt. Valot varmaan vielä vaihdan kauniimmiksi, vaikka lumihiutaleiksi. Kauris on lasteni rakas löytö minulle ja todella kolaus-herkkä. Liimattu jo pariin kertaan. Nyt on turvassa <3
    Rauhallista adventtia myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kaunis lyhty on oikein sopiva turvapaikka :). Minullakin olisi tarvetta uusille lyhdyille, mutta jotenkin isken silmäni aina liian kalliisiin enkä raaski tehdä hankintaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama vika, aina kun löytää jotain kivaa, niin hintalappu hirvittää....nyt olen itselleni perustellut, että hyvä ostos oli ;)

      Poista
  4. Hieno idea laittaa arat aarteet lyhdyn sisälle turvaan - ja tosi kaunis lyhty! Ihanaa joulunodottelua!

    VastaaPoista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!