keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Pulloharjasta minikuuseksi

Vietettiin viime viikonloppuna pojan kanssa askartelupäivää.
Minä tein kahdenlaisia pikkukuusia ja hän omia juttujaan.
Taas on poika seurannut tarkkaan mitä äiti tekee.

Kuopuksen tekemä pallokranssi

Käpykuusista postasin jo aikaisemmin. Jo silloin saitte vihjeitä tulevasta, nimittäin pulloharjakuusista.


Olin nähnyt kuvia aiheesta jo pinterestissä, mutta kun Minna viime kuussa  postasi asiasta, muistin ostaa kauppareissulla pulloharjoja. No aikaa ehti mennä ennenkuin ehdin kuuset toteuttaa..


Nyt kuitenkin pääsin asiaan.


Kelopuuta kaivelin taas varastostani ja nyt sahasin paksumpia kiekkoja kuusille jaloiksi.


Porasin sopivankokoiset reiät kiekkojen keskelle.

Ihan ensiksi suoristin pulloharjojen kärjet


 ja sen jälkeen sahasin varren poikki.


Silmämääräisesti mittailin kiekon paksuuden verran vartta.


Seuraavaksi työnsin katkaistun pulloharjan kiekon reikään. Reikä oli niin tiivis, ettei liimaa tarvinnut.


Sitten oli trimmauksen vuoro, eli saksilla leikkelin harjaksia kuusen muotoon.


Kärjet näyttivät minusta aika rumilta, joten tökkäsin niihi pienet joulupallot.
Mitään muuta koristetta kuuset eivät mielestäni tarvinneet. Tosin olisi minulla ollut sprayliimaa ja tekolunta, mutta jätin nyt pois. Kuuset voi koristella myöhemmin, jos mieleni muutan.


Clas Ohlsonilta ostetu pulloharjat ovat aika pitkiä. Toisen kärjen suoristus ei näyttänyt kivalta, joten katkaisin sen lyhemmäksi. Toisen jätin pitkäksi, ainakin toistaiseksi.


Aikaa näihin ei mennyt kuin vartti, jos sitäkään.


Nyt meillä on aikamoinen kuusimetsä kotona.


Kohta voi sen isonkin kuusen tuoda sisään ja laittaa juhlakuntoon.


- Satu - 




8 kommenttia:

  1. Kauniita kuusia! Hauska idea.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keskiviikko meni taas hujauksessa :)

      Poista
  2. Ihan mahtava idea :D. Diy jutut on muutenkin tosi hienoja eikä aina kaikkia koristeita tarvitse kaupasta hankkia, kun kotoa varmasti löytyy askartelutarvikkeita. Ja pulloharjat ei edes ole kovin kalliita.

    Itseltä löytyy kirpparilta ostettuja joulupalloja joita en välttämättä laittaisi kuuseen, mutta niistä voisi keksiä jotain muuta askarreltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 tykkään tehdä käsilläni ja ideoita tulvii kokoajan ja pyrin edullisuuteen, kierrätykseen ja omaperäisyyteenkin ;) Noi pulloharjat tais maksaa 1,50 kipale ja vanhoja joulupalloja olen käyttänyt kransseissa....heti tuvahti mieleen vaikka mitä mahdollisuuksia ;D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin minustaki! Ja niin helppo ja yksinkertainene toteuttaa! Mietin josko kokeilis maalata esim spraymaalilla erivärisiksi.....

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!