maanantai 25. tammikuuta 2016

Purolla

Meidän talon lähellä on puro.
Itseasiassa olin jo sen unohtanut, 
mutta pojat käyvät siellä aina välillä leikkimässä ja nyt kertoivat puron olevan umpijäässä.

Päätin eilen sunnuntaina lähteä kameran kanssa tarkistamaan asian.
 Mukana tietty Mamman Vahtikoira Vinku ja nuorimmat pojat.
Toinen koira jäi lumitöiden jälkeen nukkumaan sisälle peiton alle.
Helmi ei oikein tuosta lumesta ja talvesta välitä.


Osa puroa oli kuin olikin ihan umpijäässä.


 Sen päällä pysyi kävelemään ja pojilla olikin siellä jonkin sortin peli/leikki jo menossa.


Jatkoin koiran kanssa matkaa umpihangessa ja pian löytyi virtaavaa vettä.


Yritin siinä sitten zoomailla harmaata maailmaa


ja joka toisessa kuvassa oli jotain ylimääräistä.


Jotain kullankellertävää  ja karvaista.



Vinki otti kaiken irti vapaudestaan ja yksin olosta mamman kanssa.


 Kun pysähdyin jotain kuvaamaan, oli hän kärppänä vieressä tarkistamassa, mitä kyykistelin hangessa.


Sain jopa otettua muutaman kivan kuvan puron pinnan heijastuksista ilman aaltoja,







 jotka purossa tallusteleva koira sai aikaan.


Vaikka taivas oli paksun pilven peitossa ja maailma näytti kovin harmaalta, 


niin löytyi lumen keskeltä jotain väriäkin.


Täytyy muistaa mennä purolle uudestaan aurinkoisena päivänä. 


Haluan taltioida miten vesi kimmeltää lumen ja jään keskellä, auringon loisteessa.


Hyvää alkuviikkoa!

- Satu -

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia; kumma miten se virtaava vesi tuo mieleen kevään, vaikka onhan sinne vielä aikaa... ja ihana karvanaama vauhdissa! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Linnunlaulu vaan puuttui, sitten olisi tuntunut keväältä.
      Vinku on linssilude tai lähinnä suodatin....aina edessä, mutta ikinä ei kunnolla paikoillaan, että sais hyvän kuvan!

      Poista
  2. Niin suloinen koira tuo teidän Vinku! Ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Vinku on meidän koira kaksikosta se 'rasavilli hunsvotti', jolle on vaikea olla 'vihainen' ja tiukkis :)

      Poista
  3. Hyviä kuvia! Söpis koira.

    VastaaPoista
  4. IHania kuvia ja onpas niin söpö koira, että meinaa ihan koirakuume iskeä. NO jospa ottaisi järjen äänen käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni.
      Kuume hellittää yleensä kun miettiin onko valmis ulkoilemaan myrskyssä, kaatosateessa ja paukku pakkasessa välillä ihan epäinhimilliseen kellon aikaan. Imuroimaan jokapäivä...Valmis ostamaan isomman auton ja valikoimaan vierailukohteesi....Valmis taistelemaan istumapaikasta sohvalla ja nukkumapaikasta sängyssä ( tietty jo antaa koirille luvan olla ko. paikoissa) ja haluatko jakaa jokaisen suupalasi jonku toisen kanssa, kun et voi vastustaa tapittavaa silmäpäria vieressäsi ;)
      Tosin minun kuumeeseen noi ei ole tehonnut :) Plussa puolista voisin kirjoittaa loputtomasti...

      Poista
  5. Jänniä kuvia ja kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Varmaan utuinen hämärä sää vaikutti noihin heijastuksiin hauskasti. Itsekin tykkään.

      Poista
  6. Mahtavia kuvia ja että toinen on söpö ja miten korvatkin menee. <3 Meidän Samukin rakastaa lunta. Kivaa päivää Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Välillä tuntuu, kun Vingun ilmeitä katsoo, että Rantanplan:kin on viisaampi kuin Vinku...korvat harottaa minne sattuu ja yleensä kieli roikkuu niin, että pelkään sen jäävän tassun alle ;) Ihana se on <3

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!