lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäispöytämme Vakiovieras

Meillä ei oikeastaan ole mitään pääsiäistradioita.
Tai no pääsiäispupu käy kyllä piilottamassa suklaamunia vaihtelevin menetelmin...
ja ajoin...
Tämän talon pupu kun ei aina muista minä päivänä pitää käydä...

Kakku meillä on kuulunut aina pääsiäiseen.
Aikaisemmin persikka-rahkakakku, mutta nyt jo muutaman vuoden bravuuri on ollut
 sitrus-juustokakku.


Alkuperäinen ohje taitaa olla kinuskikissan sivuilta, mutta meillä ohje on muokkautunut aina tarpeen ja makumieltymysten mukaan.

Teen kakun aina irtoreuna tähtivuokaan.
Kakku muistuttaa keväistä kukkaa.
Tämän ohjeen määrät ovat tarkoitettu 26-28 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.
Pienempään vuokaan määrät löytyvät tuosta ylemmästä linkistä.


Pääsiäisen Vihreä Sitru-Juustokakku


Pohja


300 g keksejä
75-100g voita 

Murskaa valitsemasi keksit. Minulla oli nyt sitruuna-täytekeksejä.
Sulata voi ja sekoita keksimurujen joukkoon.
Painele seos vuoan pohjalle ja laita kylmään jähmettymään täytteen teon ajaksi.


Täyte

7 liivatetta (4 tl liivatejauhoa)
4 dl kuohukermaa/ vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
3 valkuaista
400 g tuorejuustoa ( maustamaton/sitruuna/appelsiini)
1 dl sitrusmehua ( lime/sitruuna/appelsiini)
1-2 dl sokeria
4 tl vaniljaa, jos käytät pelkkää kermaa
(sitruksen raastettu kuori)
3 rkl vettä

Laita liivattelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Vaahdota kerma ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kermavaahtoon.
Sekoita tuorejuustoon sitrusmehu, sokeri, vanilja ja kuoriraaste.
Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen.
Sekoite tuorejuustoseokseen ja lopuksi lisää kerma-valkuaisvaahtoon.

Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä ainakin 3 h.

Itse käytän nykyään mieluiten vain tuota liivatejauhoa. Käytäämäni on DrOetkerin ja löytyy ainakin Prisman valikoimista. Väliin sitä ei löytynyt ja meinasi pieni paniikin poikanen jo tulla, mutta nyt taas oli valikoimissa ja heti hamstrasin pari purkkia.
Purkkillinen on todella riittoisaa. Voi leipoa monet, monet kakut.
1tl jauhetta vastaa 2 liivatelevyä. Teelusikallinen jauhetta lisättään ruokalusikalliseen vettä (mehua) ja annetaan turvota hetkisen. Liivateseoksen voi lisätä suoraan kuumaan nesteeseen tai sen voi 'sulattaa' nesteeksi mikrossa 10-20 sec. ja sen jälkeen kaataa hyydytettävään massaan.
Ei jää klimppejä, joita helposti liivatelevyjen kanssa tapahtuu.



Kiille

3 liivatetta ( 2 tl jauhetta)
3 dl mehua (lime/sitruuna/appelsiini/ananas)
vihreää pastaväriä

Liuota liivattelehdet kylmässä vedessä.
Sekoita mehuun pastaväri.
Kuumenna puolet mehusta kiehuvaksi ja sulata siihen puristellut lionneet liivatelehdet.
Yhdistä lopun mehun kanssa.
Anna jäähtyä ja vasta sitten lusikkaa apuna käyttäen kaada hyytyneen kakun pinnalle.
Laita hyytymään kylmään.
Koristele haluamallasi tavalla.


Kakku on hyvin ilmava ja suussa sulava.
'Tämähän on kevyt kakka, kun tässä on näin paljon ilmaa'

 Sitruslajikkeella voi saada aikaan eri  kirpeyks- ja makuvariaatioita.
Olen joka kerta tehnyt erillaisen version.

Olen käyttänyt appelsiiniä, jolloin kakusta tulee keltaisempi.
Limeen kanssa hieman vihertävä ja sitruuna ei oikein värjää ollenkaan.

Kermasta korvasin osan vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella.
Maustamattoman tuorejuuston voi korvata maustetulla, esim juurikis sitruuna- ja applesiinituorejuustolla.
Olen myös sekoittanut täytemassaan pilkottuja säilykepersikan palasia sattumiksi.

Tällä kertaa kiilteen mehuna käytin ananasmehua ( sattui just olemaan purkin pohjallinen), jonka värjäsin vihrellä pastavärillä.
Kiilteen väri voi olla ihan mikä sillä hetkellä miellyttää.
Mietin keltaista kiillettä, mutta sain kuulla, että aina on ollut vihreä, niin vihreä on nytkin.  


Koristeet ovat milloin mitäkin, eikä kakku niitä välttämättä edes kaipaa.
Aiemin olen tehnyt sokerimassasta kukkia, mutta ne tuppaavat sulautua kiilteen kanssa hieman limaiseksi.
Erillaiset pääsiäiskarkit ovat kivoja ja helppoja käyttää.
Tällä kertaa oli kipollinen ananskirsikoita ja ne pääsivät koristamaan kakkua.


Sitten vain pala kakkua lautasella ja lusikoi suuhun.

Menee nopeasti kahvipöydässä...


tai jälkiruokana.


Nimittäin aina on tilaa jälkiruualle!


Nautinnollista Pääsiäistä!

- Satu -


22 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen! Ja kivan värinen kakku!
    Tuo tähden mallinen vuoka on kiva. Täytyykin sellainen laittaa
    toivelistalle...
    Mukavaa pääsiäistä Satu!🐣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vuoka on tosi monikäyttöinen, pitkään sitä mietin, mutta investointi kannatti!

      Hauskaa pääsiäistä myös sinne!

      Poista
  2. Upea kakku!
    Mukavaa lauantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!

      Mukavaa pääsiäistä sinnekin <3

      Poista
  3. No wau, mikä kakku! Täytyy kyllä kokeilla. Pirtsakkaa pääsiäisen jatkoa sinulle ja piipahdahan blogissa:)

    VastaaPoista
  4. No voi itku mikä kakku! Vähänks mä oon kateellinen. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja höpö höpö :D
      Ihanaa pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  5. Oi mikä kakku, ihana! Meillä pääsiäispupu on käyny aina 2.pääsiäispäivänä, mutta nyt lapset ovat esittäneet toiveen aikaistetusta käynnistä, saas nähdä onko pupu ollut kuulolla (ja muistaako se toiveen vielä illalla...). Kivaa pääsiäisen jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...
      No jos muistais pupuli että aamulla ois korit pöydällä ja suklaamunat piiloitettuna ;)
      Rauhallista pääsiäsitä sinnekin <3

      Poista
  6. Nam nam! Sitä sun mangokakkua meinasin vielä tässä kokeilla, mutta tämä laitetaan korvan taakse.:)Kiitos hei tuosta liivatejauhe-vinkistä!:) Mulla ei ikinä tuu ihan tasaista täytettä, kun käytän liivatelehtiä. Menee heti ostoslistalle!
    Pääsiäispäiville aurinkoa ja leppoisaa oloa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mun mielestä pareman makuista kuin se mangokakku ;) Ainakin hävis kakkuvadilta nopeammin....
      Alkuun arastelin tuota jauhetta, mutta nyt tutuu liivatelehtien käyttö 'vaikealta'.Ja minä laitan aina varmuuden vuoksi yhden ylimääräisen lehden tai lusikallisen :D
      Tänään onkin ihana aurinko <3

      Poista
  7. Ihana, karambolan muotoinen kakku, ja ne ananaskirsikat! Täytyykin rohjeta kokeilemaan tuota liivatejauhetta, lehtien kanssa kun meinaa aina jäädä niitä kokkareita... aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, auringosta onkin otettu kaikki irti tänään, mitä on ehditty....

      Poista
  8. Ihan mieletön! Olet kyllä niin uskomaton leipuri, että oksat pois. Meillähän leipomusten kanssa menee niin, että yksin syön. Muu perhe ei välitä kakkusista, siksi leivon todella todella harvoin. <3

    Ihanaa pääsiäisen jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiia <3
      Meillä onneksi muut syö. Valitetaan kyllä jostain vyötärön leviämisestä, mutta os mitään ei ole kahvin kanssa, niin siitäkin kuulee ;)

      Poista
  9. Onpa upeen näköinen kakku! Niin ihanan keväisen näköinen. Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja aurinkoista pääsiäisen loppua!

      Poista
  10. Pirtsakka keväinen kakku :)

    Meillä ei pääsiäistraditioita ole, ei le koskaan pupu piilotellut munia. Tänä vuonna jäi virpomisetkin... Tosin nyt ollaan luotu uusia perinteitä nauttimalla mökin rauhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä mekin mielellämme vietämme aikaa ellei muuta menoa ole. Virvottu ei varmaan olla koskaan, muuta kuin lasten mummit päiväkodissa tehdyillä vitsoilla.
      Rauhallista loppu pääsiäistä!

      Poista
  11. Siis niin upea kakku, wau! ja sitruuna kuulostaa niin hyvältä

    VastaaPoista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!