maanantai 2. toukokuuta 2016

Mutta Ensin ....Kahvia & Muuta keittiötaidetta



Pintaremontoitu keittiö kaipasi jotain,
 jotain pientä ja miellellään kantaa ottavaa.

Mietin ruokaa esittäviä tauluja, printattuja reseptejä, kuvia kahvikupeista.
Kahvi on minulle melkein yhtä tärkeää kuin vesi.
Kahvia käsittelevä posteri oli yhtenä toiveena. 
Kaikki pontenttiaaliset kahviin liittyvät tekstit olivat kirjoitettu englanniksi.
Hmmm... ei käy!
Aikani mietittyäni ja etsiessäni vinkkejä, päätin sitten tehdä taulun itse.


Hahmottelin tekstin ensin lyijykynällä ja sitten kaivoin vanhat vesivärit esiin. 
Muutama meni harjoitellessa ja tekstaustyylejä valitaessa.

Jyskistä löysin kivat kehykset.
Niissä oli jokin englanninkielinen posteri, mutta se pääsi kierrätykseen.


Olin jo iskemässä naulaa seinään, kun mietin, että voikohan niin tehdä. Äkkiä viesti miehelle ja kysymystulva. Pian sain toimintaohjeet  (Hae se mittari sieltä laukusta ja tarkista seinän kohta, ettei ole sähköjohtoja')
 ja taulu oli hetkessä seinällä.
Aika kivalta se siinä näyttää!


Viime viikolla kävimme likan kanssa Ikeassa. On tehty lähtöä sinne koko vuoden alku ja vihdoin meidän aikataulut sopi yhteen.
Ei meillä oikeesti mitään kamalan tärkeää syytä ollut, mutta kaikkea tarpeellista tarttu mukaan, mm. nämä taulut. Hetken punnitsin tauluja, mutta kun ne olivat juuri sopivan kokoisia suunnittelemaani kohtaan. Ja kun käsittelivät kahvia ja jäätelöä, niin pääsivät meille. 


Taulut laitoin yläkaappien päätyihin.


Tämä englanninkielinen kyltti on meillä ollut jo vuosia.
 Syy on hyvin yksinkertainen; teksti.
Se kiteyttää koko keittiö-ideologiani.


Ja lopuksi vähän muutakin taulun tekoa.

Netissä oli tällaisen kivan posterin kuva. Tyttäreni ja hänen ystäviensä vanha 'inside'-juttu liittyy jotenkin Batmaniin, joten päätin kokeilla....


Ei ihan täydellinen, mutta likka taisi tykätä....


Kukapa ei  haluaisi olla Batman?

Erinomaista toukokuun alkua!

- Satu -


24 kommenttia:

  1. Kivoja! Mulle tuli tosta sun itsetekemästä Kahvitaulusta jotenkin Paulig mieleen. Oisko se niitten alkuperäinen fontti ollu vähän samantyylistä tai jotain. Ja itsekin tykkään niin paljon enemmän siitä, että tekstit on ihan tällä kotimaisella kirjotettu :). Joskaan kovin montaa suomalaista kahvilaatua en keksis :). Maitokahvi ja musta kahvi ja kahvi sokerilla ja ilman sokeria ja se olis siinä :)

    Iloista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka <3
      Kävin ensin läpi erillaisia fontteja koneella ja lopulta vain kirjoitin mikä miellytti omaa silmää ;)
      Sepä onkin totta...aika lyhyt (ja tylsä) tulis kahvilista taulista suomen kielellä ;b

      Kiitos ja samoin, toiveissa iloinen toukokuu <3

      Poista
  2. Kivoja tauluja. Kuten Annukkakin, minäkin tykkään ihan suomeksi kirjoitetuista tauluista, joten pisteet kielelle! Nuo Ikeastakin löydetyt taulut on kivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Selasin kaikenlaisia julistesivuja sillä seurauksella, että muutama muukin 'käännös' jäi itämään ja työn alle...pitää vielä hioa kirjoitusasua.....

      Poista
  3. Kivoja tauluja :) Kahviaiheisia kivoja tekstejä löytyy aika paljonkin, mutta koen ne itse jotenkin vieraaksi, kun en juo kahvia. Batman-taulu on tosi kiva, ja jos on vielä inside-huumorian, niin vielä parempi.

    Ihanaa aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3
      Voihan tekstissä lukea myös tee!!:)
      Itsekkään en ihan ole perillä jutusta, mutta jokin aika sitten olijonkin sortin batma-robin- juttu kaverin kaa...ainakin siitä kovasti kikattelivat ;)

      Poista
  4. Voi kun teit kivan taulun keittiöön ja tiätkös juuri noita tauluja mieki kattelin viikko sitten Ikeassa ja otin oikein jo käteenkin, mutten keksiny niille meidän keittiössä paikkaa, upeita ovat!

    Hyvää alkanutta viikkoa Satu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Likka ne huomasi ja tykkäsi, minä edelleen mietin, mutta voinhan antaa likalle mukaan kun kotoa muuttaa ;b

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Hieno tuo kahvi taulu!
    Sopis meillekkin tuo teksti!😀

    Ihanaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari....aamulla ja monesti muulloinkin on kyllä ensin saatava kahvia!

      Poista
  6. Kivat taulut, mutta Batman ilostuttavin :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3
      Itseasiassa tuollainen iso Batman-posteri sopisi meille olkkariinkin ;)

      Poista
  7. I'M BATMAN!


    ...lämmintä kevätviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin olla yksisarvinen ;)
      LÄmmintä tänään olikin ja juniori kaivoi shortsit esiin koulusta päästyään <3
      Joten toivotaan, että jatkuu lämpöaalto ja me kaikki saadaan siitä nauttia!

      Poista
  8. Hienoja tauluja. Tietty ensin aina kahvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitso. Kyllä! Ilman kahvia ei kone käynnisty!

      Poista
  9. Ihanat taulut ja kyllä teillä on kiva, kaunis ja kekseliäs koti!<3 Jäi hyvä fiilis kaikesta.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos Taina <3
      On ihana kuulla, onhan tää aika 'monimuotoinen'. Oikeastaan talon henki teki vaikutuksen jo silloin kauan sitten alkumetreillä, vaikken heti osannut nähdä talon potenttiaalia.
      Ja se kommenttisi mun työhuoneesta sai minut jotenkin hämilleni...tosin sen varjolla voin pitää sen sekasotkun huoletta ;)

      Poista
  10. Mahtavia ja huolisin kaikki! Mäkin haluun olla Batman ja kahvia tänne sassiin ja kiitos. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D...jotenkin osasin arvata, että tuo Batman tehoaa sinuun <3 Unohtamatta tietenkään Kahvia <3

      Poista
  11. Aivan ihania julisteita ja tauluja! Hyvä idea tehdä sellaiset itse kun ei löydä mieleistään, niin monelta puuttuu nykyään ihan perus mielikuvitusta. Tosi kiva blogi sinulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos ja on aina ihana kuulla kehuja blogistaan <3
      Minulla taitaa kyllä olla tuota mielikuvitusta välillä vähän liikaakin ;)
      Lämmintä päivää sinulle!

      Poista
  12. Voi miten kiva kahvi taulu! Tommonen kävisi meillekin, paitsi että laittaisin ehkä "kahavi". Mies sanoo sen aina niin suomea puhuessaan, kun hv on liian vaikea lausua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiähän sinä Anni tuollaisen teet ja varsinkin teille se sopisikin! Kannattaa se miehen sukupuu tutkituttaa, kuulostaa niin savolaiselta ;)

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!