torstai 19. toukokuuta 2016

Varjoa ja Hieman Viileyttäkin

Terassimme on etelään päin. 
Aurinkoisena päivänä se kylpee auringossa aamusta pitkälle iltaan asti, kunnes itse talo tulee auringon eteen ja muodostaa vilpoisen varjon.


Muutama vuosi sitten teimme valokatteen osaan terassista.
 Katteen alla on pitkä pöytä ja pöydän ääressä vietetään suurin osa aikaa syöden, pelaten, lukien ja askarrellen.
Aika pian huomasimme tarvitsevamme jonkinlaiset verhot tai aurinkosuojat. Aurinko kun porottaa ja terassin ollessa talon kainalossa, ei siinä paljoa tuulenvire tunnu. Lämpömittari kipuaa helposti 30 asteen tienoille. Minua se ei haittaa, mutta aurinko myös häikäisee pahasti, joten lukeminen ja seurustelu silmät sirrillään ei viehättänyt...

  Ennen katetta meillä oli iso aurinkovarjo ja iso markiisi antamassa varjoa.
Ongelman ratkaisin ompelemalla verhot katejuoksujen väleihin.
 Hetken piti miettiä miten ne toteutan, mutta lopulta hyvin yksinkertaiseen ratkaisuun päädyin.


Ompelin pellavasekoitekankaasta sekä ulkoilukankaasta väleihin sopivat verhot.


 Ulkoilukankaasta tein nurkista auki olevat kujat, johin pujotin vahvistettua pyykkinarua. Pyykkinarun lukitsin lukkopulteilla ja kattojuoksuihn ruuvasin koukut, joihin ripustin verhot nurkistaan.


Juuri lukkopulttien avulla saan kiristettyä verhot tiukasti paikoillee.


Vaalea kangas ei pimennä ja materiaali päästää valoa kivasti läpi. Verhot siis varjostavat, mutta eivät pimennä.


 Nyt pöydän ääressä voi oleilla ilman häikäistymistä. Kuumuuteen tuskin kovasti auttavat, eikä ole väliksikään, jos minulta kysytään. 
Jos viilennystä halutaan, niin sitä varten on tuulettimet!


Verhot ovat nyt kolmatta kesää käytössä.
 Viritän ne  huhtikuun lopussa ja otan pois joskus syksyllä. Kangas on pysynyt hyvänä, eikä kosteuskaan ole niihin purrut. Syksyisin pesen ne kloridiseoksella poistaakseni mahdollisen homeen, jotta säilyvät varastossa taas seuraavaan kevääseen.


Varmaksi en osaa sanoa, mitä tuli hintaa, mutta varmasti alle 50 €.

Terassin katetta on tarkoitus jatkaa tänäkesänä, kun parantelemme grillauspistettä hieman kesäkeittiön tyyliseksi. 
Silloin täytyy varmaan miettiä verhojen uusimista, jotta saadaan samanlaiset joka väliin.



Aurinkoista loppuviikkoa!

- Satu -


16 kommenttia:

  1. Kivat verhot!!
    Meilläkin ollut tuo varjostus jo pitkään työnalla pihapatiolle.
    Tuuli vain on niin voimakasta täällä, että verhot lentää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Joskus tuuliosuu juuro patiolle ja silloin on aurinkovarjo vedettävä suppuun, ettei lähde lentoon. Näihin verhoihin ei pahemmin tuuli tartu....

      Poista
  2. Onpas kiva idea, kiitos! Juuri olemme pähkäilleet jonkinlaisen varjon asentamisesta terassille. Auringon paistaessa siinä on täysin mahdoton esim. ruokailla, ruoka kuumenee entisestään ja hikipisarat lentelevät ruoan joukkoon... Ajattelin sellaista purjetta, mutta tälläinenhan toimisi varmaankin paremmin. Oletko mistä löytänyt tuollaista vahvistettua pyykkinarua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä auttaa juuri tuohon ongelmaan....Olen pähkäillyt mistä ostin, mutta epäilen että ihan prismasta sellaista muovitettua pyykkinarua, tai sitten esim. tokmannilta voisi löytyä. Ensin mietin vaijeria, mutta sehän saattaa ruostua kun kelit muuttuu....

      Poista
  3. Itse tehden saa kaunista ja toimivaa. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  4. Mahtava idea ja olet sinä kätevä. Meillä paahtuu terassin alle ja syöminen on yhtä tuskaa, jotain vastaavaa tarvisi tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun ompelee paljon, niin tämä ei oikein tuntunut miltään saavutukselta ;) Mutta toimivat on!
      Paahteisia ruokailuhetkiä teille Tiiaseni <3 Kyllä sinäkin ratkaisun löydät

      Poista
  5. Toi oli kyllä tosi hyvä idea.
    Osallistu kastehelmi arvontaa .
    Hyvää viikonloppua sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Täytyykin kipaista uudestaan...
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  6. Ihan mieletön idea. Näyttää tosi kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...monesti ihan yksinkertaiset jutut ovat parhaita :)

      Poista
  7. Tosi kivan näköiset verhot - kuvissa näkyy hienosti kontrasti vaalean, hennon verhon ja lämpimän värisen , tukevan puukehikon välillä! Enää pari viikkoa terassiremontin ankeutta, ja sit pitäis meilläkin päästä elämään kunnon terassikesää! aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Vitsi kun voisin sanoa samaa...tuo meidän terassiremppa on ollut ihan pysähdyksissä viikkoja...joku odottaa inspiraatiota ja ideaa ( Idean olen jo kertonut ziljoona kertaa, mutta....)No onneksi kun se hetki tulee niin sitten tapahtuu ja vauhdilla...toivottavasti :)

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!