maanantai 6. kesäkuuta 2016

Mutakakku Lime&Chili Twistillä


Vaikka takana on juhalinta viikonloppu ja vaikka lauantaina tuli herkkuja syötyä niin, että napa paukkui, oli sunnuntaina navan takana taas tilaa uusille herkuille.


Lumikallion Outi postasi tässä äskettäin ihanasta mutakakusta mansikoilla.
Kuvat olivat porautuneet verkkokalvoilleni kaiken kiireen keskellä joten pakkohan minun oli sitä leipoa.


Sen verran muutin reseptiä, että 150 g sijaan suklaata laitoin 200 g; toinen levy oli Limellä maustettua 70% suklaata ja toinen chilillä maustettua 70 % suklaata, ne kun sattui kaapista valmiina löytymään.
 Sokerissakin sooloilin; laitoin puolet fariinisokeria.



Mutakakku

100g voita
100g Limellä maustettua tummaa suklaata
100g Chilillä maustettua tummaa suklaata
4 munaa
  1 dl fariinisokeria 
1 dl kidesokeria
1,5 dl mantelijauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljaa

Sulata voi ja suklaa kasarissa. sekoita tasaiseksi
Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.
Kaada voi-suklaaseos munasokeri vaahtoon ja sekoita.
Lisää lopuksi jauhot ja kääntele tasaiseksi.
Kaada leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Paista 175 asteessa vajaa puolituntia.
Varo ylipaistamista!
Sisuksen pitää jäädä tahmeaksi.


Malta jäähdyttää edes hetki ja iske kiinni!


Tarjoilin kakun hedelmäsalaatin ja vaniljavaahdon kera.


Tähän mennessä parasta mutakakkua, jota olen leiponut. 
 Alkuun maistuu lime ja vasta hetken kuluttua tuntuu Chilin pienoinen polte jälkimakuna.


Tätä pitää tehdä toistenkin!


Makeaa viikonalkua kaikille!


- Satu -









18 kommenttia:

  1. Mutakakut on niin ihania! Nam!
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!
      Tämä mutakakku ainaksin oli nam..hävisi niin nopeasti, että joudun tekee uuden :)

      Poista
  2. Mun verkkokalvoilta kakut pyyhkeilee harvoja poikkeuksia lukuunottamatta suoraan ohi :D. Tän kohdalla hetkeksi pysähdyin ja pienesti jo harkitsin, että josko joskus kokeilisin. Ans kattoo ny.. Marja-hedelmäsalaatti näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan liian monta asiaa jotka jää verkkokalvoille häiritsemään....Lista on aika pitkä kaikesta jota pitäis kokeilla ;D
      Marja-hedelmäsalaatti n meidän lastenkin herkku <3 Menne ihan siltään sitruunamelissalla ja mintulla maistettuna <3 Ukko tosin haluu vaniljakastiketta, mutta laittaa sitä vissiin kaurapuuroonkin :/ ( sori muru <3)

      Poista
  3. Mutakakku on niin herkkua! Uskaltaisinkohan tuota kokeille?? Saattaa tulla jonkinmoinen riippuvaisuussuhde...

    VastaaPoista
  4. Kyllä uskon että tuo vie kielen mennessään - on niin ihanan näköinenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvää...mä söin pari pientä palaa, mies ja kaksi lasta loput :D

      Poista
  5. Oi vitsi, kun näyttää herkulliselta!
    Mutakakkua tulee tehtyä aika harvoin itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oikeesti tuleekin tehtyä, mutta on muuten tosi nopea tehdä!

      Poista
  6. Ihanalta kuulostaa tuo limen ja chilin maku tässä, pitää joskus kokeilla. :) Ihan mahtavaa kun inspiroiduit. <3 <3 Herkullisen näköiset kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih...tuo kakku meni hujauksessa ja nyt tein toisen ja laitoin suklaan lisäksi puolet raakasuklaapapuja ja suklaakahvipapuja..huomenna saan makutuomion ;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Jotenkin aina tarjotaan mutakakkua vaniljajäätelön kanssa, mutta menee erinomaisesti hedelmien ja marjojen kanssa, varsinkin kun kakku on tarpeeksi tahmeaa <3

      Poista
  8. Tähän ei voi sanoa kuin I <3 mutakakku. Siis se on vaan niin hyvää ja kiva kokeilla eri resepteillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Helppo muunnella vain suklaata vaihtamalla ;D

      Poista
  9. Oi vitsi, kuulostaa todella hyvältä! Hyvä idea tuo lime&chili!
    Mulla on käytössä sellainen mutakakkuresepti, jossa on pelkkää fariinisokeria. On muutamat kuvat tuolla odottaneet kyseisen kakkureseptin jakamista. Oon sen tosin aiemminkin jakanut, mutta rasittaa hakea sitä tarvittaessa jostain satojen postausten takaa.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih..minä en ainakaan jaksa vanhoja postauskiani lukea :) Valitettavasti just tuo chili&lime kakku loppu, mutta tein jo toisen ;)

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!