maanantai 4. heinäkuuta 2016

RaparperiPannari Laku-Twistillä

Mieleni teki pannaria ja 
Maku-lehden sivuilta näin joskus Raparperi-Pannukakun ohjeen.


En jaksanut  leipoessani kaivaa kyseistä ohjetta esiin, vaan käytin vanhaa omaa luotto-ohjettani - Kropsua.


Jääkaapissa oli vajaa litra täysmaitoa ja myös lakritsijogurttin jämät, jotka päätin heittää taikinaan mukaan.


Päälle pilkoin tuoretta raparperiä omasta penkistä ja tarjoilin valmiin pannarin raparperihillon ja mansikoiden kanssa.
Ja pakkasesta löytyi halukkaille jäätelöä lisukkeeksi.



Raparperi-Kropsua Laku Twistillä


 4 dl vehnäjauhoja
1,1/2 dl sokeria
 1 tl suolaa
 1 tl leivinjauhetta
1 t vaniljaa
3-4 munaa
4 dl täysmaitoa
 4 dl lakritsijogurttia
( tai 8 dl täysmaitoa)
100 g voita sulatettuna

Voita pellin voiteluun.

Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Sekoita toisessa kipossa maito, jogurtti, munat ja sula voi. Ei tarvitse vatkata.
Yhdistä seokset ja anna tekeytyä 15-30 min.

Lämmitä uuni 175 asteiseksi.
 Leikkaa nokare voita pellille ja laita pelti hetkeksi lämpimään uuniin.
 Kaada taikina sulan voin päälle ja paista 30-45 min kunnes kauniin kullanruskea.


Ja sitten syömään...



Kannattaa antaa hetkisen jäähtyä, niin ei suu pala!


Makoisaa viikkoa sateesta huolimatta!

- Satu -









11 kommenttia:

  1. Namskis!
    Hyvältä näyttää!
    En ole kuullutkaan lakritsijogurtista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän prismasta löytyy ainakin Ålands meijerin (?) valmistamaa lakritsijogurttia litran purkeissa...tosin aika usein loppu, tai viimeisiä viedään :)
      On tosi hyvää mm. raparperikiisselin kanssa <3

      Poista
    2. tässä vielä linkki
      http://www.alandsmejeriet.fi/fi/?wpsc-product=uutuus-lakritsijogurtti-1kg

      Poista
  2. Mä en raparperista yleensä niin piittaa, mutta tämä kuulostaa ihan mielenkiintoiselta. Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikki pidä kaikesta ja hyvä niin!
      Kiitos, oli ihan aikaansaava maanantai

      Poista
  3. Jännä juttu, minun lapsuudenkodissa puhuttiin aina kropsusta. Muistan että oli tosi hyvää rapsakkaa pannaria. Meillä tehtiin myös jotain toisenlaista pannaria, muistaakseni perunapannaria ja sekin oli tosi herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä puhutaan pannarista, Kropsu nimi tulee ohjeesta, jonka sain joskus vuosia sitten silloiselta kollegan tapaiselta, joka oli pohjanmaalta ;)

      Poista
  4. Oi, mitä herkkua olet taas loihtinut! Raparperi kuuluu ehdottomasti kesään, tuota vois kokeilla kun entiset herkut on syöty ;)

    Kivaa viikkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopea tehdä ja häviääkin nopeasti...ainakin meillä :)
      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  5. Nam. Kyllä nyt herahti vesi kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih.. se on kuules vaan nyt ryhdyttävä leipomaan pannaria :)

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!