maanantai 12. syyskuuta 2016

SunnuntaiAamuna...



Viikonloppuna voisin nukkua pitkään ja unohtaa heräämisen ennen kukonlaulua.
Siis Voisin.....
Ellei joku nimeltä mainitsematon unohtaisi sulkea kellonsa herätystä.
 Kello kun soi jo ennen kuutta ensin lauantai aamuna.
 Aikansa kelloaan räplänneenä sai hän sen hiljaiseksi. Itse kaivoin päätäni tyynyyn, ei tarvitsisi vielä nousta...Ihmeen kummalla sainkin vielä unesta kiinni.
No kun sama toistui myös sunnuntai aamuna - kyllä, hän ei ollut poistanut herätystä, vain sammuttanut lauantaiaamuna - en enään saanut unta. Aikani manattuani päätin tarrata kameraani ja suunnata rantaan...josko olisi usvaa ja jotain kuvattavaa....


Harmikseni ei ollut usvaa, koska yö oli ollut liian lämmin siihen. Oli vain matalalla olevia pilviä ja suunnaton hiljaisuus....vain pari koiran ulkoiluttajaa ja minä kamerani kanssa...
Silti löysin mielestäni jotain kuvattavaa....


Suuntasin Pikku Veskulle ja kuvasin maisemia nousevassa auringossa. Vaikka ilma oli lämmin, oli ilmassa selvä syksyn tunnelma. Kaunista ja hieman utuista...
Seuraavaksi suuntasin satamaan. Tuntui kun aika olisi pysähtynyt.
Pysähtynyt aikaan, jossa moderni arkkitehtuuri kohtaa ajan patinan..


Aikaisin oli hereillä myös tämä kaveri.
 Oli varmaan aamupalan hakureissulla...


Jälkeenpäin ajateltuna ei harmittanut yhtään herätä niin aikaisin.....

Aurinkoista syyskuista viikkoa!

- Satu -


Lisää kuvia Syyskuusta TÄÄLTÄ

42 kommenttia:

  1. Ihanan seesteiset kuvat! Olishan sitä voinut mukana ollakin😀vaikka toisaalta uni kyllä maittoi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli jo kännykkä kädessä, mutta sitten katsoin kelloa...:)
      Oli ihanan rauhallista kuvata, kun ei oikestaan ollut ketään missään....

      Poista
  2. Hienot kuvat!
    Nuo kaksi venettä ja majakka on upea kuva! ❤️
    Kivaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! Itse ajelin pari tuntia aiemmin, vielä pimeällä kotia kohti, ja usvaa ja sumua oli niin sakeasti; hyvä, jos parikymmentä metriä näki eteensä! Onneksi ei sattunut hirviä samalle tielle samaan aikaan... ehkä isännän kovaääninen laulu piti ne kaukana ... kohteliaasti hän lupasi laulaa koko ajomatkan, ettei kuskia alkaisi nukuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      :D Hmmm.. laulajan tuntien kyseisellä kohteliaisuudella tuskin oli rajaa ;) osanottoni ja anteeksi nauru, mutta et ainakaan nukahtanut <3

      Poista
  4. Hienoja kuvia. Eipä meilläkään enää viikonloppuisin(kaan) nukuta pitkään...Mindi pitää siitä huolen, mutta eipä tuo haittaa. On oikeastaan hienoa lähteä aamuvarhaisella lenkille. Voihan sitä nukkua sitten vaikka päikkärit myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Meillä koira herättää yl klo 3-4 kun pissittää..sen siitä saa, kun ei väkisin raahaa nukkuvaa koiraa ulos klo 22 :)
      Päikkärit ovat POP!

      Poista
  5. Kaunis syksyinen fiilis, jotenkin rauhallisen tunnelmaiset kuvat, ihanat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3
      Oikeesti olin alkujaan hieman harmistunut aikaisesta herätyksestä ja sitten siitä, ettei ollut kunnon usvaa...kummasti fiilikset nousi kuvatessa tuota kauneutta kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa ;)

      Poista
  6. Ärsyttävää moiset herätykset, mutta saitpahan aivan huikean kauniita kuvia ja törmäsit suloiseen kurrekaveriinkin. <3 Ihanaa viikkoa Satu <<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Mutta kyllä kannatti nousta :)
      Kiitos Tiia samoin sinulle <3

      Poista
  7. Olipa hiljaista ja rauhallista tuolla Pikkuveskulla ja rannassa! Ja tyyni Vesijärvi. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sai ihan rauhassa kuvailla ja kuljeskella kerrankin!

      Poista
  8. Olet saanut kuvattua hienosti aamuhetket. Vaikket usvaa saanutkaan. Veneet ja majakka ovat tosi komeat kuvat. Ja kurre on lystikäs.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos..tänään taas näkyi kaukana järven selällä ihanat usvat, kun töihin pyöräilin :) Ehkä joku aamu saan nekin kuvattua!

      Poista
  9. Ärsyttävää tuollainen herätyskellokalle ;)

    Vaan hyvä, että nousit ja lähdit liikkeelle. Sunnuntaiaamuissa on oma tunnelmansa, hiljaisuus on niin kaunista. Ja kauniita ovat kuvasi, vau, heijastukset tyynessä vedessä ovat upeinta mitä tiedän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti inhoan aikaisia aamuherätyksiä, mutta oikeesti silloin saa parhaimmat kuvat, kun on vähän muita liikkujia ja se aamun tunnelma....
      Itse olen ihan hulluna kaikkiin heijastuksiin, heijastui ne mistä pinnasta tahansa ( peili poislukien)

      Poista
  10. Pikkuveskun satama ja puisto on niin kaunis. Sinne aina mieli tekee, kun käyn Lahdessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne on kyllä kaunista aluetta, samoin Mukkulan kartanon tammimetsä :)

      Poista
  11. Kertakaikkisen upeita kuvia! Wou!

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia ja yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. niin on..ihastelen kyseisiä näkymiä aina työmatkallani, mennen tullen.

      Poista
  14. Kaunista. Sunnuntait on siitä ihania päiviä että silloin voi naatiskella luonnosta ja tallettaa niitä loppuvuoden pimeitä iltoja varten. Ihania otoksia kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hitaat sunnuntait tai varsinkin aamut ovat parhautta <3 Pimenevät illta ovta saaneet neulevimmani palaamaan....

      Poista
  15. Kaunista seutua ja upeat, tyylikkäät kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3 Kannattaa joskus pysyä ihan omilla kulmilla kuvaamassa :)

      Poista
  16. Onpa suloiset nuo eri väriset aurinkovarjot!
    Lempikuva taitaa kuitenkin olla tuo paateista <3
    Ihania syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkovarjojen alla voi nauttia tämän kylän parhaimmat kahvita ja leivokset. Jos Lahdessa käy niin satamaan ja karirannan kahvilaan ehdottomasti!
      TYömatkalla ihailen aina noita paatteja, kesät talvet :)
      Kiitos ja samoin sinulle <3

      Poista
  17. Hurjan kauniita kuvia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 vaikka sanotaan, että kissa kiitoksella elää, niin kaikki kauniit sanat innostavat lisää kuvaamaan ja niistä saa voimaa ja tukea tietäen, että jonkun muunkin mielestä osaa jotain! <3

      Poista
  18. Kauniita syksyisiä, hiljaisuutta henkiviä ja tyyniä kuvia.
    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hetki oli kyllä mieleenpainuva..kiireetön ja hiljainen <3

      Poista
  19. Ihania kuvia syksyisestä aamusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi <3 Tänäänkin oli ihanan syksyinen päivä <3

      Poista
  20. Löysit paljon kaunista kuvattavaa! Upeita kuvia! Mielenkiintoisia! Pitäisiköhän laittaa puhelin aikaisemmin soimaan?
    Kun saapuu syys... alkoi mielessäni soida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!
      Kyllä joskus kannattaa mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle....ei tiedä miten positiivisesti voi yllättyä :)

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!