keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kasvisleipää



Vaikka olen tosi huono leivän syöjä, tuoretta leipää en voi vastustaa.
En varsinkaan itse tehtyjä sämpylöitä ja höyryävän kuumana. Päälle vain pala voita sulamaan ja haukkaus....

Kinuskikissan sivuilta löytyi Sadonkorjuusämpylät, jotka tekivät minuun vaikutuksen väreillään.

Halusin kuitenkin yhdistää kauniit värit yhteen ja teinkin leivän...
tai siis taikinasta tuli kolme leipää.

Sämpyläjauhot oli loppu, mutta oli pussinpohjia ruisjauhoja, tattarisuurimoita, pellavansiemeniä, ruishiutaleita ja loput laitoin vehnäjauhoja.
Kun taikian oli valmis, muistin, että olisihan minulla ollut gluteeniton leipäjauhoseoskin kaapissa...
No, ensikerralla sitten.

Nyt pyörittelin taikinoista pitkulat ja letitin ne kuten pullapitkon, jonka sitten pyöräytin pyöreään vuokaan.
Viimeiset palat pilkoin vuoronperään pitkulaiseen vuokaan.
Aikamoista väri-ilottelua
 ja maku...sitä makua leivässä löytyi!

Värikäs Elttileipä

Taikina

2 1/2 dl maitoa tai vettä
1/2 pakettia hiivaa / 1 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl leipäsiirappia ( 1 tl sokeria)
2 rkl oliiviöljyä
7 dl rouheisia sämpyläjauhoja

Lämmitä maito/vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva. Lisää öljy, suola ja siirappi. Sekoita jauhot taikinaan vähitellen. Lisää loppuvaiheessa valitsemaasi makuversioon tuleva raaste/silppu. Anna kohota liinan alla 45 min.
Muotoile ja yhdistä haluamallasi tavalla.
Itse vielä kohotin hetken ja 'voitelin' maitokahvilla  ja ripottelin päälle unikonsiemeniä ennen uuniin laittoa.

Paista 200 asteessa n. 30 min.

Tee jokaista makuvaihtoehtoa kohden yksi 2 1/2 dl:n taikina.

Keltainen

200 g porkkanaa
150g lanttua
Raasta kasvikset hienoksi raasteeksi ja lisää taikinaan.

Vihreä

Ohjeen mukaan olisi pitänyt olla
100g lehtikaalia ilman varsia silputtuna
250g kesäkurpitsaa raastettuna
Itse laitoin
Pikku pakastepussi pinaattia
1 rkl viherjauhetta, esim ohranoras
250g kurpitsaa

Punainen

200g punajuurta raastettuna


Oli muuten aivan uskomattoman hyvää, mehevää ja maukasta.
Värien lisäksi leipä oli täynnä makuja eri juureksista.
Eipä leipä kaivannut seurakseen muuta kuin sitä voita.


Hyviä makuja loppuviikkoon!


- Satu -







13 kommenttia:

  1. Ihan mahtavan näköistä. Tuota on ihan pakko kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on muuten hyvää ja kestää hyvin pakastamisen, maku ei muutu ainakaan huonompaan suuntaan! Kokeile ihmeessä ja kasviksiahan voi vaihdella mielen ja maun mukaan :)

      Poista
  2. Tämä on kyllä niin jännän ja erikoisen ja vielä herkullisen näköinen leipä (sulla on ollut kuva varmaan aiemminkin jossain?). Tekis kyllä mieli kokeilla mutta täällä leivontainspis on lähes nolla. Pienehkö keittiö ja pieni uuni yhdistettynä ihan erilaisiin aineksiin kuin kotisuomessa niin lopputulos on usein pettymys. Helpompi hakea pulla leipomosta.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu instassa tais kuva olla :)
      Tiedän tuon muualla kuin kotona leipomisen 'tuskan'....varsinkin jos kyseessä on kaasu-uuni ;)
      No eikös siellä ne leipomotuotteet ole halvempia ja maukkaita ja on mistä valita....
      Nauttikaa auringosta ja lämmöstä, täällä tarttetaan taas kohta kumppareita :/

      Poista
  3. It's a gorgeous one! Looks yummy as well ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You. And I can tell you ..it is yammy <3

      Poista
  4. Näyttää kyllä hirmuisen hyvältä!! Tekisi kyllä mieli kokeilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää ehkä vaivalloiselta, mutta ei oikeastaan ole. Siis jauhopeukalo vain esiin :)

      Poista
  5. Täällä taas huutelee leipähullu joka täälläkin hetkellä popsii ruisleipää voilla. Olen vähentänyt reilusti leivän syöntiä mutta kokonaan en siitä luovu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Aiemin elin melkein vain leivällä, mutta nyt vain jäänyt vähemmälle...0-2 palaa/pvä yleensä se 0, ellen ole leiponut itse ;) Parasta tosin on maalla 'välipalana' kuppi kahvia ja taikinajuuresta leivottu hapan ruisleipä juustolla, tosin menee ihan voinkin kanssa.....mummi teki taivaallisen hyvää hapanleipää ja opetti tuon tavan...olen siis juonut kahviakin niin kauan kuin muistan :)
      Ei leivästä tarvitse/kannata luopua <3

      Poista
  6. Voi jestas, että onkin upean näköinen leipä! :) Aivan mielettömät värit! Tämä todellakin menee testiin. Ihana idea tuo, letittää eri väriset osat yhdeksi leiväksi. Nams, nappaan heti reseptin talteen! :)

    VastaaPoista
  7. Voihan hitsi sentään!
    Tämä vaikuttaa TODELLA HERKULLISELTA! ♥ ♥ ♥
    Ääh, itse olen niin laiska leipuri..
    JOS minä tätä JOSKUS.. :D

    VastaaPoista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!