maanantai 15. toukokuuta 2017

Tuulihattuja


tuulihatut
tuulihattu
tuulihattu, still life

Kevään juhlien tarjoilut ovat jo aika selvillä ja 'lista' tehtiin likan kanssa saunoessa. Päätimme tehdä pientä ja sievää ns. sormiruokaa. 
Lähtökohtana kello viiden tee...pienillä twisteillä.

En muista olenko koskaan tehnyt tuulihattuja, ehkä joskus, mutta en voi sanoa, että olisi tuttu leivonnainen. Moni varoitteli, että ne on vaikeita tehdä, mutta samalla pohjalla saisin suolaisen ja makean version.
Viikonloppuna päätin sitten kokeilla, kuinka vaikeita ja hankalia tuulihatut ovat tehdä.

No Ei ollenkaan hankalia, vaan mielestäni superhelppoja.
Taikinaan tarvitset vain muutaman raaka-aineen ja taikina on nopeasti pyöräytetty. Taikina pursottimeen ja kiekurat pellille ja uuniin. Ymmärsin työkavereiden puheista, että juuri paistaminen on hankalaa, varottava, ettei leivokset lässähdä.
No en yleensä availe uuninluukkua kesken paiston, joten ei tarvinnut pelätä lässähdystä. Katselin kellosta ajan ja sitten zoomailin luukun lasin läpi ennenkuin availin luukua. 
Tuulihatuista tuli täydellisiä, ehkä hieman isoja, mutta sopihan enempi täytettä
ja  täytevaihtoehtoja on niin monta kuin jaksaa tehdä.

tuulihattu, pasterie

Tuulihatut

2 dl vettä
100 g voita
2 dl jauhoja
3 kananmunaa (M)

Mittaa vesi ja voi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita joukkoon jauhot ja jatka sekoittamista kunnes taikina on kiinteä pallo. Ota kattila pois liedeltä ja jäähdytä taikina huoneen lämpöiseksi.
(Itse kaadoin taikinapallon yleiskoneen kippoon jäähtymään)

Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten ja jatka vatkaamista vielä pari minuuttia viimeisen kananmunan jälkeen.

Siirrä taikina pursotuspussiin ja pursota taikinasta pieniä pyörylöitä leivinpaperilla peitetylle pellille.
Paista 200 asteessa 20-25 min.
 Älä avaa luukkua paiston aikana.

Halkaise jäähtyneet tuulihatut ja täytä.

Vadelmatäyte

200 g vadelmatuorejuustoa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1-2 rkl Lemon curd tahnaa

Vaahdota vaniljakastike ja lisää joukkoon tuorejuusto ja sitruunatahna. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Lusikoi tai pursota tuulihattuihin. Lisää koristeeksi vadelmia/mansikoita/mustikoita.


Tuulihattujen taikinaan ei tullut sokeria, jotta sama taikina käy myös suolaisiin täytteisiin. Jos haluaa voi taikinaan lisätä 2 rkl sokeria, mutta kun täytekin on jo makeaa, niin meille ainakin makeus riitti.


Ihan vähän vain maistoin kuvatessa ja vielä vähän lisääkin,
 kun oli niin raikkaan hyvää. 
Taisi muutkin tykätä, kun vajaa 30 tuulihattua hävisi päivän aikana.


Makeaa alkanutta viikkoa!

- Satu -











22 kommenttia:

  1. Ai että, nyt haluan tuulihattuja <3 <3 <3

    Mulla oli pitkään myös ennakkoluulo, että olisivat vaikeita tehdä. Ja kun rohkaistuin eka kerran tekemään, ennakkoluulot lensivät romukoppaan. Jostain syystä noita ei vain ole pitkään aikaan tullut tehtyä. Ja seuraavat juhlat meillä onkin sitten vasta ensi tammikuussa, joten ehkä täytyy tehdä arjesta juhlaa, jos mieli tekee :)

    Ihanaa aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      En tiedä mistä ajatus niiden aikeudesta on lähtöisin, mutta en ainakaan itse kokenut vaikeiksi.
      Aina voi olla joku syy juhlia, vaikka kepparikisat, saunan harjakaiset ja vaikka se ettei ole mitään syytä!
      Kiitos samoin sinulle; aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  2. Näyttää hyviltä!
    Olen joskus tehnyt suolaisia tuulihattuja. Mutta siitä on muutama vuosi aikaa.
    Kivalta kuulostaa teidän tulevat Juhlatarjoilut!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nykyään on niin aljon jo valmiiksi maustettuja tuoreuustoja, että niistä saa helposti täytteet...

      Ihanaa viikkoa Sari <3

      Poista
  3. Oih, näyttäpä hyviltä tuulihatut, nam ☺
    Minäkin oon tehnyt tuulihattuja, eikä se todellakaan ole vaikeaa ☺
    Kivaa alkanutta viikkoa ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olin todella positiivisesti yllättynyt kuinka helposti saa näyttäviä ja maukkaita leivonnaisia!

      Kiitos Samoin sinulle <3

      Poista
  4. Kiitos vaan tästä postauksesta, nyt alkoi herkuttamaan. Kiva idea käyttää tuoreita marjoja tuulihatuissa.
    Aurinkoista viikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Ole hyvä Outi <3 xx
      Nuo marjat antoi ihanan raikkauden tuulihattuihin.

      Kiitos, rakastan aurinkoa <3
      Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä myös sinne!

      Poista
  5. Moni ei uskalla tehdä tuulihattuja, kun pelkää, että ne lässähtävät. Minusta tuulihatut ovat mukavia juuri siksi, kun ne voi täyttää suolaisella tai makealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulin, mutta nämä kokeilu tuulihatut ei lässähtänyt ;) Katsotaan miten sitten varsinaisten kohdalla käy ;)

      Aattelin, että pääsisin hieman helpommalla, kun voin käyttää samaa pohjaa suolaiseen ja makeaan...

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  6. Oi nam! Ihana idea tarjoilujen suhteen tuo kello viiden tee pienellä twistillä. Täytyy ehkä itsekin kokeilla tuulihattujen tekemistä. Muistan, että joskus lapsena niitä on tullut tehtyä ja erityisesti muistan juurikin sen, että uunin luukkua ei saanut avata kesken kaiken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa Ihmamaassa tarina on meille tärkeä tietyistä syistä ja varsinkin Likalle ja siitä juhlien teema kumpuaa ja onhan kyseessä yhden sortin 'hattu'-juhlat ;)

      Paljon kun leipoo, niin tuo luukun auakiseminen kesken paiston on muutenkin meillä pannassa, en tiedä mistä peräisin, mutta lasin läpi on nähtävä leivonnaisten tilanne ;)

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  7. Oli pakko napata ohje talteen. Muistelisin leipurin ajoilta että noide teko ei ole se helpoin mutta pitäähän niiden tekoa testailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihanaa. Sinulla on siis tuntuma, mutta voihan olla, että huomaatkin onnistuvasi ihan helposti <3

      Aurinkoa viikkoosi Nanni <3

      Poista
  8. Kiitos tästä ohjeesta! Tämä tuli nyt kyllä ihan kreivin aikaan. Minulla järjestettävänä ensi kesänä (kuukauden päästä) rippijuhlat ja nämä olisivat tosi kiva tarjoiluvaihtoehto nouto/kahvipöytään. Tarviipa minunkin kokeilla näiden tekoa, kun ei ole entuudestaan minullekaan tuttu leivonnainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ole hyvä!
      Mietin, että välillä jotain muutakin kuin täyte- ja voileipäkakkua....;)

      Hauskoja järjestelyjä <3

      Poista
  9. Herkullisia ♥ Nuo on kyllä hyvä ja helppo idea, etenkin kun voi täyttää sekä suolaisella että makealla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Täytyy vain miettiä ne suolaiset täytteet :)

      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  10. Niin ihania kuvia ja mitä herkkua. En itse lähtisi noita kokkaamaan, möhlisin kuitenkin ja söisin vielä kaikki, hih. Että kun asuisit naapurissa, niin arvaa kuka ehkä tulisi teille kakkusille <3 Ihanaa viikkoa ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih ;)
      Höpöhöpö sulle Tiia <3
      Voih kun asuttaiskin lähekkäin, kahvitteluista ei tulis loppua ;)
      Kiitos samoin ihanuus <3

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!