torstai 29. kesäkuuta 2017

Kesäkukkia ja mustaherukkajäätelöä


kesäkukkia, kukkakimppu, arabian kannu, still life flowers
still life flowers, mustaherukkajäätelö

Tässä alkuviikosta yksi ilta pyöräilin töistä kotiin. Töihin mennessä aamulla olin huomannut, että kissankellot jo kukkii, ja niitä täytyykin kerätä yhdessä päivänkakkaroiden kanssa sitten paluumatkalla kotiin.


Päivä oli pitkä, mutta ajatus ihanasta kukkakimpusta auttoi päivän läpi. Omat kukkasakseni olivat jääneet keittiön pöydälle, joten lainasin töistä saksia, jotta kukkien katkominen olisi helpompaa.
  No sakset on edelleen pyöräilytakin taskussa ja takki repussa...jos huomenna muistaisin palauttaa...
Vihdoin pääsin lähtemään töistä ja valmistauduin pysähtelemään paikkoihin, joissa olin aamulla huomannut tietyt kukat.


Vaikka kotimatkaan meni aikaa ja sade uhitteli kokoajan, enkä tuollakaan reissulla selvinnyt kastumatta, niin kaikki oli vaivan arvoista.
Ei riittänyt yhden pysähdyksen, eikä edes kolmen pysähdyksen taktiikka. Lopulta kukkia oli aika kimppu ja muitakin kuin vain kissankelloja - vai onko nuo nyt harakanakelloja?

kesäkukkia, kissankello

Kotona sitten mietin, mihin kukat laitan...no vanhaan Arabian kahvikannuun tietenkin. 
Jätin kukat terassin pöydälle ja istuin itse keittiössä katsellen kimppua kahvia hörppien ja miettien, miten sen kuvaisin....millainen tausta ja mitä seuraksi..
Terassipöydän tummuus jotenkin sopi silmääni kukkien kanssa ja joku sattui puhumaan jäätelöstä...
Muistin, että pakkasessa on vielä pieni pala Likan tekemään mustaherukkajäätelöä.
Todellakin pieni pala...joten otin kaveriksi pingviinin tekemää mansikkajäätelöä,.
Jäätelöt kirppikseltä löydettyyn kippoon ja visioni oli valmis... 

mustaherukkajäätelö

Mustaviinimarjajäätelö

500 g mustia viinimarjoja
2 dl sokeria
4 munankeltuaista
3 dl kuohukermaa
1 dl täysmaitoa
3 rkl vaaleaa hunajaa tai glukoosia

Soseuta viinimarjat ja 1 dl sokeria tehosekottimella kunnes sokeri on täysin liuennut. Puserra sose pienireikäisen siivilän läpi ja laita jääkaappiin. 
Vatkaa keltuaiset ja 1 dl sokeria vaaleaksi vaahdoksi.

Kiehauta kerma, maito ja hunaja/glukoosi isossa paksupohjaisessa kattilassa. Lisää lämmin kermaseos vähitellen muansokerivaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada seos takaisin kattilaan.
 Kuumenna seosta kokoajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Älä anna sen kiehua, koska se juoksettuu.

Jäähdytä kattila jääkylmässä vedessä. sekoita mustaherukkasose sauvasekoittimella kylmän kermaseoksen joukkoon.
 Peitä seos tuorekelmulla ja laita jääkaappiin vetäytymään muutamaksi tunniksi, jotta maut tasoittuvat.
Kaada seos jäätelökoneen kulhoon ja pyöritä seosta kunnes se on sopivasti jähmettynyt. Meidän koneessa on ajastin, joka laitetaan aina siihen vajaan puolentunnin kohdalle.
Kumoa jähmeä seos pakastusrasiaan, peitä leivinpaperilla ja tasoittele kädellä, ettei synny ilmakuplia. Sulje astia tiiviisti kannella ja laita pakastimeen ainakin 4 tunniksi, kunnes jäätelö on jähmettynyt.


Kuten tienpiennarkimput, myös jäätelö kuuluu kesääni ja tämä mustaherukkajäätelö on nykyään lempparini; tarpeksi kirpeä olematta hapan. Pieni pala riittä tyydyttämään makean himoni. En tarvitse puolta litraa, kuten ennen....Tähän verrattuna jopa herkkuni mansikkajäätelö tuntuu liian makealta.


Vaikka makutottumukset muuttuu, niin kukat ja jäätelö pysyy...

Hei huomenna on perjantai!!!
Mukavaa lähestyvää viikonloppua.

- Satu -






28 kommenttia:

  1. Sulta tulee nyt niin paljon kaikkia ihania postauksia, etten ehdi ollenkaan perässä kommentoimaan! Olen kuitenkin lukenut ne kaikki ja ihastellut sun kuvia. <3 Kauniita hetkiä ja ihanaa kesätunnelmaa täynnä jokainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D voi ihanuus sun kanssa <3
      Kun on tällainen on-off-tyyppi, niin postausten tiheys on suoraan verrannollinen mielentilaan. Nyt kun on ilmat olleet mukavat ja kuvattavaa on ollut kiitettävästi ja varsinkin motivaatiota kuvata, niin tätä tää nyt on. Pakko postata ennekuin unohdan, joten varaudu vain tulvaan <3 ;)
      Missään nimessä sinun ei tarvitse kaikkia kommentoida, vaikka se mukavalta minusta tuntuisikin...Joten kiitos kun luet <3 <3
      Kauniita hetkiä viikonloppuusi!

      Poista
  2. Näin vain otsikon 'mustaherukkajäätelöä'... olin myyty!!
    Loput ovatkin silkkaa silmänruokaa.
    Niittykukkien kuningattaret ja tuo kulho....ja se mustaherukkajäätelö!!
    Taivas laskeutunut teidän keittiöön!
    Milloin voin tulla kylään!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      ööö...lauantana voisi uusi satsi jäätelöä olla valmista, joten tervetuloa ;)

      Poista
    2. Voi hitsi. Just lauantaina on yhdet nelikymppis synttärit...
      Ehkä sitten elokuussa! ;)
      Kiitos kutsusta!

      Poista
  3. Onpa aivan ihana kukkakimppu!💕
    Täytyypä itsekin hakea jostain luonnonkukkia.
    Todella kauniisti harmoniassa jätskikippo ja kukkakimppu vanhassa kannussa.
    Huomenna on tosiaan perjantai ja minulla alkaa arvaa mikä...
    Ihanaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tien varret ainakin täällä pursuaa kukkia, niin ettei maljakot piisaa :)
      Kiitos <3 ja ihan mielettömän mukavaa LOMAA!!!!!!

      Poista
  4. Kyllä luonnonkukat ovat niin kauniita! Ihanat kuvat jäätelöstä ja kukkasista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Luonnonkukissa on vain sitä jotain!

      Poista
  5. Aivan ihana kimppu kukkia. Itse kävin iltasella kauppareissulla ja kävelin kotiin puistotietä pitkin. Poimin kimpun lupiineja matkaan. Luonnonkukat on niin kauniita.
    Ihanaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...autollakin ajaessa teksi välillä vetäistä tien sivuun ja kukkia poimimaan. Kukkahullu kun olen :)
      Mahtavaa viikonloppua Outi <3

      Poista
  6. Upeat kuvat ja tunnelmat kuvissa!<3 Alkoi kovasti tehdä mieli tuota jäätelöä!
    Mäkin tulen mielelläni maistamaan joku kerta.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Ihan varmasti saat maistaa, kunhan taas teen satsin...edellyttää kaupassa käyntiä....

      Poista
  7. Ihana kimppu ja kannu ja huikeat kuvat!

    VastaaPoista
  8. Upeat kuvat! Juuri tuo taustan tummuus antaa hienoa kontrastia kukkien väriloistolle :)
    Ja hei... alkoi tehdä mieli jäätelöä. Taidan iltapäivällä kurvata Lidlin jätskitiskille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3
      Tänään sää suosii jäätelön syöntiä ja saattaa mennä 'muutama'<3

      Poista
  9. Ihana fiilis noissa kuvissa, jotenkin kukkien värit on niin täyteläiset tummaa taustaa vasten. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Samoin teille, rauhallista sellaista ;)

      Poista
  10. Kaunis kimppu!
    Hyvää viikonloppua Satu!☀️❤️

    VastaaPoista
  11. Kesäiset luonnonkukat ovat niin kauniita, ja nuo kuvasi myös <3 Kivaa, kun on paljon tarjontaa ja voi koota erilaisia kimppuja, eri värisiä, eri tyylisiä, eri pituisia. Tykkään itsekin käyttää Arabian vanhoja kannuja maljakkoina, koska muuta käyttöä niille ei meillä juuri ole mutten raaski niistä luopuakaan :) Niiden luonne sopii musta erityisen hyvin juuri luonnonkukkien kanssa yhteen.
    Kaunista loppuviikkoa!
    Kaunista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannut sain siskoltani käyttöön ja ihan maljakkoina menevät. Tuostakin on reunasta pala pois, mutta se ei käyttöä haittaa. Kesäkukista ja kannuist a tulee mieleen mummola, joten ne sopivat erittäin hyvin yhteen. kukkatarjonnasta voi kerätä todellakin erilaisia kimppuja!
      Kiitos samoin sinulle, ihanaa heinäkuun alkua <3

      Poista
  12. Oi, tuo mustaherukka jäätelö kuullostaa niin hyvälle. Tuota on kyllä joskus pakko kokeilla.
    Kaunis kimppu ihania kukkia. :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, varsinkin jos tykkää mustherukasta ja kirpeydestä.
      Kiitos ja mukavaa alkavaa heinäkuuta!

      Poista
  13. Ihan mielettömän kaunis kimppu!! <3 Ja mikä maljakko!! :) Tykkäsin kovasti kokonaisuudesta - upeat kuvat, Satu! ...Tekee heti mieli itsekin lähteä sakset taskussa aamukävelylle... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos Satu <3
      Kannattaa aina pitää pieniä saksia mukana, helpompi kerätä kukkaset ilman juuria ;)
      Ihanaa sunnuntaita!

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!