perjantai 28. heinäkuuta 2017

Piikikästä Kauneutta.....#Kukkailottelua


Tämä viikko on ollut ....no on ollut ihan jotain muuta, kuin ensin olin suunnitellut.
Otin sitten suunnitelman B käyttöön....
Siis vain ollut ja oleillut tekemättä mitään ihmeellistä...vähän niinkuin lomaillut...kaikesta.


No saatiin kyllä hoidettua Likan muuttohommia ja hommattua hänelle sänky ja kaikenlaista muuta tarviketta uuteen kotiin, mitä ei kotoa löytynyt tai olleet muuten sopivia.... Samalla kun pakattu Likalle tavaroita, niin olen käynyt kaappeja ja vähän kellaria läpi ja laittanut paljon tavaraa kiertoon.......Siinäpä suurimmat tapahtumat.
Suurin on vielä edessä, se Muutto toiseen kaupunkiin opiskelemaan...


Vaikka kuinka olisi menoa ja vilskettä, niin kukkasia en unohda, enkä jätä huomioimatta.
Kun edelliseen postaukseen poimin pihalta sen hortensian oksan ja myöhemmin viikolla yhdistin siihen toisen kimpun, tai sen mitä siitä oli jäljellä, sain idean  #kukkailotteluun.
Olinkin jo miettinyt ehdinkö ja keksinkö mitään....


Hain vain toisen kukka-oksan samaisesta hortenssiasta, tosin olikin erisävyinen kuin edellinen, ja sitten kipaisin lähiojan pientareelle ja sieltä lisää tuollaisia ohdakkeen tapaisia. Nyt osa ohdakkeista oli jo auennut ja sehän sopi värinä kimppuun vain paremmin.
Aikani pähkäilin, mitä muuta, mutta totesin, että näillä mennään....


Vaikka viikko on ollutkin aika 'takkuista' eteenpäin menoa, niin silti fiilikset ovat hyvät.
Kuten tämä ohdakekkin; piikikäs ja hieman epämiellyttävä käsitellä, mutta niin kaunis.

Ja voin olla varma, että näitä piikkipalloja löytyy kohta jonkun turkista, toisen hiuksista ja kolmannen vaatteista, kun alkaa jokavuotinen takiais-sota....
Ja turkista ihan vain sen takia, kun pitää aina olla mukana kaikessa kivassa, jossa juostaan ja hillutaan...ja joskus sattuu jäämään tulilinjalle...


Vähemmän piikikästä viikonloppua!

- Satu -
















30 kommenttia:

  1. Voi ihanuus!<3 Noita takiaisia olen katsellut sillä silmällä pari viikkoa!<3 Hauskat minusta nuppuvaiheessakin.:) Tässä on niin ihanat murretut sävyt nyt kaiken kaikkiaan. Tykkään!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Noiden nuput olen kuvannut jo aieminkin, mutta nyt huomasin, että osa on jo auki ja aika hauskasti <3

      Poista
  2. Ohdakkeet ovat kauniita, aivan ihana kimppu. Ja tuo maljakko sopii superisti kimpun muotoon. Vähemmän takkuista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta ja en todellakaan haluaisi yhtään takkua tähän muuttorumbaan :/
      Maljakon 'pelastin' viime kesänä siskoni ullakolta. Ei kuulema ollut tarvetta, mutta itse heti näin maljakossa potentiaalia <3

      Poista
  3. Voi että voi ohdakekin olla kaunis tuollaisessa kimpussa! Ihanat hillityt värit.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ohdake on kaunis...itse asiassa meidän hääpöytien ( 24 v sitten) kukka-asetelmissa oli ohdakkeita juuri sen takia kun ne ovat kauniita ja sopivat väriltään valkoisten ruusujen kanssa hyvin yhteen ;)
      Kiitos, mukavaa viikonloppua myös teille <3

      Poista
  4. Suorastaan herkullisen näköinen kimppu, kauniit värit <3 Joskus takkuaa enemmän ja joskus vähemmän, aika paljon olet kuitenkin saanut aikaiseksi. :)

    Mukavaa loppuviikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos Tiia <3
      Takuille näytetään 'harjaa', pahimmat 'leikataan' ;)

      Kiitos samoin sinulle Tiia <3

      Poista
  5. Kauniit ja erikoiset värit kimpussa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkujaan olin kuvaamassa sinisävyistä kimppua, koska ensimmäinen hortensian kukinto oli sini-vihreä ja nupussa olevat ohdakkeet sini-harmaat. Toinen hortensia ja avautuneet ohdakkeet muutti sabluunan ;)
      Itse ihastuin (taas) kimpun värimaailmaan <3

      Aurinkoista viikonloppua <3

      Poista
  6. Hienon kimpun sait aikaan. Mukavaa viikonloppua sinulle myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kaikki melkei omalta pihalta <3
      Kiitos ja hauskoja hetkiä karvavauvan kera <3

      Poista
  7. Aivan ihana kukkakimppu! Olen ihaillyt ohdakkeita myös. Kasvavat vaan niin pahoissa paikoissa usein, etten ole tohtinut kahlata poimimaan. Pitäisi olla kumpparit...olen vähän arkajalka ...
    Ihanaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Meillä nuo kasvaa ihan kadun vieressä, ei tarvitse ojaan rämpiä. Siksi olen niitä hakenutkin. Aikaisempina vuosina kaupunki on niittänyt ko. kohdan, mutta nyt niittäjä olikin jättänyt kukat rauhaan <3
      Kumpparit jalassa minä mieluiten metsässä ja ojissa rämmin, koskaan ei tiedä mitä siellä luuraa...

      Kiitos; aurinkoista ja poutaista viikonloppua on tilauksessa <3

      Poista
  8. Kaunis kukkakimppu. Otin viime syksynä hortesian oksat maljakkoon, ovat vieläkin niin kauniit. Kuivatin ne ihan vain maljakossa, no eihän niiden lähelle passaa mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin sai helposti näyttävän kimpun.
      Viimekesäiset kukinnot on vielä tallessa, tai pieni osa niistä. Muut heitin jo pois pölyä keräämästä :)
      Mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  9. Tulipa todella kaunis kimppu ♥
    Parempaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kaunis kukkakimppu ♥ Tsemppiä tyttären muuttopuuhiin. Kaappien raivaaminen ja siivoaminen olisi tervetullutta hommaa täälläkin. Kivaa perjantai-iltaa Sinulle, Satu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Muuttopuuhat nyt tänään tauolla ( mun kroppa sanoo kohta itsensä irti) ja huomenna olisi tarkoitus viedä viimeinen kuorma ja jättää koko Likka omilleen :)
      Kaapit on raivattu, mutta varasto odottaa..sain Likalta tyhjiä laatikoita ja ne huutaa täyttämistä :)
      Kiitos ja mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  11. Aivan ihastuttava kimppu. Elämä tosiaan välillä takkuaa ja on niin kivuliaan piikikästä, mutta silti niin kaunista kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      No ilman takkuilua elämä olisi liian helppoa, Pienet töyssyt vain lisäävät tarmoa ;)
      Mahtavaa sunnuntaita sinulle Outi <3

      Poista
  12. Hurmaannuin noihin sävyihin!!!
    Seittitakiainen sopii täydellisesti hortensioiden antiikkiseen väriin.

    Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minäkin ja taas ihan vain 'vahingossa' päädyin näihin väreihin :)
      Ihailen noita takiaisia, ne on niin kauniita nuppuvaiheessakin ja niiden värit <3

      kiitos samoin, lämmintä sunnuntaita <3

      Poista
  13. Meiltäkin löytyy noi samat ihanat sakset. Löysin ne alkukesästä uudesta sisustusliikkeestä Oulussa.
    Itse olen ottanut viimeisen lomaviikon rennosti, käynyt pari kertaa kaupungilla (lähinnä pakosta) ja muuten vain puuhaillut kotosalla. Maanantaina töihin. MIKSI???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo taisin ostaa kevätmessuilta.
      Täällä rentoillaan ensi viikko, kun se on vika lomaviikko...sitten taitaakin olla seuraava loma vasta jouluna :/
      Todellakin MIKSI???
      Tsemppiä töihinpaluuseen <3 <3 <3

      Poista
  14. Kyllä on ihana kimppu ja kuvat. Minne se neitikäinen lähtee opiskelemaan? Paljon terveisiä hänelle! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati.
      No sinne missä olimme silloin bloggaribrunssilla :) Käden taidot on POP tässä perheessä <3
      Kerrotaan ja hän kiittää <3

      Poista
  15. Ihana kimppu!
    Mä kans tykkään kovasti takiaispalleroista, mutta vain silmän ilona. Niitä ei tosiaan ole kiva hevosten jouhista nyppiä irti. :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      No joka päivä saadaan nyppiä takiaisia irti koirastakin...nämä tosin oli peräisin kimpusta, jonka oli huiskinut hännällään kumoon ;)

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!