perjantai 21. heinäkuuta 2017

Repaleet #Kukkailottelua


Sain Tainalta viime syksynä kourallisen unikon siemenkotia. Talven ne kökötti lasipurkissa ja keväällä kylvin ruukkuihin. Sadat pienet pisteet alkoivat pian kasvaa ja  jouduin ne siirtämään aina isompaan ruukkuun, kunnes taimet pääsivät ulos. Silloin mietin, että mitenkähän käy......
No näin kävi!


Kukkapenkki tulvii hurmaavia unikkoja, sellaisia,joita minulla ei ole ennen ollut.
On melkein mustaa ja paria erillaista tupla-värillistä. Ja ihaninta noissa tuplavärisissä on nuo reunat! Kuin repäisty pala terälehteä ja jäljelle on jäänyt repaleet reunat....


Unikkojen rinnalla kukkapenkissä kukkii tuo sininen mikälie Vuorikaunokki ja joku kissankellon tapainen kukkanen, Ukonkello. Piti googlettaa nimet...
Hauskasti niidenkin terälehdet ovat aika repaleiset...


Keräsin kukkaset kirpparilta vihdoin löytämääni pinkkiin vaasiin. Ette voi uskoa, miten vaikea on löytää juuri oikeanlaista pinkkiä vaasia! Mutta lopulta se löytyi ihan omilta kulmilta ja maksoi peräti 50 senttiä.
Ai miksi pinkki vaasi? No kun minulla oli pakkomielle pinkille vaasille....
Kirppareita kierrellessä ja maljakkoa etsiessä löytyi myös pari mieluista lautasta ja aika hauska retro-kahvikuppi. Ne keräsin mukaani Hämeenlinnan kirpputoreilta.


Unikot kukkivat päivän ja sitten pudottavat terälehtensä, nuo repaleiset rippeensä ja jäljelle jää siemenkota.


 Niitä vaalin ja varjelen, jotta voin ottaa ne talteen ja uusia 
kukkaloiston ensikesänäkin.

Pari viikkoa lomaa alkaa olla takana ja loma puolessa välissä.Touhunnut olen kaikkea muuta kuin valokuvannut. Tai no ne asuntomessut, mutta niiden jälkeen kuvaaminen on takkuillut, en saa oikein mieleistä fiilistä kuviin enkä kuvaamiseen...
Tämänkin postauksen meinasin jättää tekemättä, mutta eihän niin voi hyvälle ystävälle tehdä. 
Otin siis itseäni niskasta kiinni ja aloin kuvaamaan.
Kummasti kyllä muutaman klikkailun jälkeen alkoi jo tuntua taas mukavalta...


Mukavaa viikonloppua kaikille!
Kovasti ne lupailee, että kesä vihdoinkin saapuisi....
Voinko riisua villasukat?

- Satu -


















12 kommenttia:

  1. Upeita unikoita! :) En olekaan ennen nähnyt unikoita, joissa on tuollaiset repaleiset terälehdet, tosi hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllätykset olivat minullekin. Ja samasta puskasta tulee kaikkia eri värejä. Tykkään todella!

      Poista
  2. Kaunista. Joo, vuorikaunokkihan se...piti itsekin Googlesta etsiä, kun pihassa kasvoi jotain outoa. Mulla ei viimeksi käynyt kirpparilla yhtään tuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Siskoni kantaa minulle aina jotain kukkasia ja kertoo kyllä nimenkin, mutta annan sen nimen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun ei se nimi mulle mitään kerro. Vain kukalla on merkitystä :)
      Jep huomasin, aika monta paikkaa noidenkin löytymiseen tarvittiin ;)...välillä kyllä mietin mitä ihmisten päässä liikkuu kun hinnoittelevat, varsinki vaatteita. Aleista saa jo halvemmalla ihan uutta :/

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia! Todella mystisen kauniita nuo unikot!
    Leppoisaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nuo on ihan utopisia, mutta niin hauskan kauniita. Jokapäivä täytyy ihailla uusia ilmestyksiä :)
      Kiitos, tässä taas sadetta pitelen sisätiloissa...se siitä lauantai suunnitelmista ;)
      Aurinkoista ja vähäsateista lauantaita sinulle!

      Poista
  4. Ihania kukkasia. Mulla jäi siemenet laittamatta maahan kun kokonaan unohdin että olen moisia ostanut syksyllä valmiiksi kaappiin odottamaan. Itsellä on hasveessa yksi pyöreä, vaaleanpunainen vaasi, se vaan ryökäle on turhan kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) No laita jo nyt syksyllä valmiiksi maahan...
      No kaikenlaisia vaaseja tosin oli, mutta monesti myös hinta oli ihan jotain muuta kuin olin varannut....

      Poista
  5. Voi näitä kuvia!<3 Nuo tummat on munkin lempparit, eikä vaaleanpunaiset jääneet paljon jälkeen, viime vuonna siis.:) Saas nähdä, joko on nuppuja kotona. Ihan just ohitetaan Mikkeli.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja nojooo...olen parempiakin kuvia ottanut....:/
      Mutta kukat ovat ihania ja penkki vain kukkii ja kukkii ja kukkii....
      Tervetuloa kotiin <3

      Poista
  6. Kauniita! Mun unikkopenkki näyttää vähän onnettomalta, katsotaan tuleeko sieltä kukkasia, muutamia nuppuja on, mutta varret on jääneet tosi lyhyiksi... tynkäunikkoja täällä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän niillä varsilla ole suurikaan merkitys, itse se kukka on se <3 :)
      Toisessa penkissä vaahteran juurella on minulla jotain kylvettynä ja ne luhyet hennot varret ja lehdet näyttäis kuuluvat unikolle...katsotaan ehtiikö kukkia ennen kuin kesä loppuu.
      Ja oikeastaa tynkäunikot olisi aika kivoja, niin ei tarvitsisi niin tukea ja varoa varsien katkeilua...

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!