perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ruusuilla Tanssien.... #Kukkailottelua



Juhannus meni jo, mutta pihassa juhannusruusut vasta kukkii...tai no on kukkinut jo reilun viikon. 
Vihdoin sain itsestäni niskasta kiinni ja kuvattua kukat. No, ensin piti mennä sateeseen valitsemaan muutama oksa. Mietin, että miksi aina sataa - tai ainakin siltä on tuntunut viime päivät- ja miksi ruusut ovat niin piikkisiä...muutama reikä taas sormissa...
Ja kun sataa, tulee kotiloita, joita nuo piikitkään ei tunnu häiritsevän, vaan ahneina syövät kukat ja kakkivat kauniit lehdet täyteen....


Likka oli juhannusviikon reissussa ystävänsä luona Sveitsissä ja kun kysyi mitä haluan tuomisiksi, niin sanoin, että hänet ehjänä takaisin ja sitten vaikka kahvia.
Ja Likkahan tuli ehjänä ja iloisena takaisin ja toi sitä kahvia, tarkemmin kahvipapuja, jotta pääsen taas fiilistelemään vanhan kahvimyllyn kanssa.


Kahvimyllyn sain ystävältäni, kun hänen äitinsä kotia tyhjennettiin. Sain antaa kauniille myllylle uuden kodin ja elämän.
On meillä sähkökäyttöinenkin kahvimylly,  jota useimmin käytän, mutta joskus on vain mentävä 'hankalamman' kautta....varsinkin kun ei ole kiire...


Tai vaikka olisikin kiire ja tiukat aikataulut, niin joskus laitan vain kapulan rattaisiin ja kieltäydyn hötkyilemästä. Myöhästymisen ja aikataulun sotkeutumisen uhallakin otan aikalisän ja keitän kahvit ajan kanssa. Kahvi kuppiin ja istun alas ihastelemaan luonnon antia, tälläkertaa oman pihan ruusuja.
Nämä ruusut ovat alunperin mummilani pihan ruusupuskasta...joskus sieltä viety lapsuudenkotini pihaan ja sieltä mutkien kautta meidän pihaan.
Mietinkin, että jos joskus tästä muuttaa, niin on pakko ottaa pala puskaa mukaan....


Elämän ei ole parina viimeviikkona ollut ruusuilla tanssimista. Tunnen nahoissani tehneeni töitä koko rahan edestä.....mutta huomenna voisin tanssia ruusun terälehdillä...yksi pieni piikin tapainen tanssilattialla kuitenkin vielä on, huominen on nimittäin viimeinen työpäivä ennen lomaa.

Vielä jaksaa...

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

- Satu -

Vaikka aiheeni sattui olemaan sama kuin Tainalla, niin silti osallistun tällä postauskella