torstai 17. elokuuta 2017

Kun Elämä tarjoilee Sitruunoita, Tee niistä Limonadia....


limonadi, limonade
limonadi, limonade
limonadi, limonade

Vaikka viimesen viikon olen saanut elämältä sitruunoita, niin en oikeastaan voi yhtään valittaa.
Olen huomannut ehkä vieläkin konkreettisemmin, että minulla on ihana tukiverkosto ja ystäviä, jotka pitävät minut aktiivisena ja mukana tässä ja nyt. 
Vaikka välillä tekisi mieli hautautua vällyjen alle, sulkea verhot ja lukita ovet, niin aina joku ystävä ilmoittaa olemassaolostaan ja antaa syyn pedata se peti, pukea päälle ja olla läsnä.

Olimme Juniorin kanssa kaupassa. Etsin tarvikkeita leipomuksiani varten; olin saamassa ihania ja hieman jännittäviä vieraita. Ihmisen tunsin täältä blogimaailmasta, mutta en ollut ikinä tavannut livenä.

Tapani mukaan kysyin pojalta, onko mielitekoja? No sitruunoita voisi ostaa....Kysyin syytä ja ihan syöntiin, siis juomaa tekisi.


Silloin muistin, että olen jossain nähnyt sitruunalimonadin ohjeen.
Ja olihan se minulla kirjanmerkeissä ja näytin sen Juniorille.

limonadi, limonade

Ensin keitetään ns. siirappi, joka sekoitetaan tuoreeseen puristettuun sitruunamehuun ja lopuksi lisätään vettä, kunnes maku/voimakkuus on mieleinen.

itsetehty limonadi,selfmade limonade

Täydellinen Limonadi

2 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vettä
2 1/2 dl sitruunamehua ( 4-5 isoa sitruunaa)
5-7 dl vettä

Keitä ensin siirappi. Kaada kasariin 2 1/2 dl vettä ja saman verran sokeria. Keitä kunnes sokeri on sulanut ja seos hiukan paksuuntunut siirappimaiseksi. Meillä meni noin 5 min.
Puserra sillä aikaa sitruunoista mehu. Kehoitin Junioria hyödyntämään mehulinkoa ja oli ihan super hyvä juttu, ainakin pojan mielestä.

limonadi, limonade

Kaada sitruunamehu kannuun, lisää siirappi ja sekoita. Lisää vettä suhteessa haluamasi maun vahvuuteen. Laita kannu jääkaappiin tekeytymään vajaaksi tunniksi.

Juniori mehusti 5 sitruunaa ja lisäsi lopulta litran vettä, jotta maku oli kohdillaan. Jos haluat käyttää jäitä, niin muista huomioida se vettä lisätessä. Sulaessaan jäät laimentaa juomaa.


Lisämakua limonaadiin saa lisäämällä raastettua sitruunan kuorta siirappiin sitä keittäessä. Lisävivahdetta makuun saa lisäämällä esim. minttua kannuun ja juomalasiin.

limonadi, limonade

Limonadista tuli hyvää, vaikka ensimmäisen makustelun jälkeen Juniori sanoi juomaa
 'hampaat sulaa'-juomaksi.
 Taisi vain ensin olla hieman vahvaa.....

itse tehty limonadi, limonade

 Kun elämä tarjoilee sinulle sitruunoita, tee niistä limonadia!
Ja nauti limonadi hyvien ystävien seurassa,
 kuten minä sain tehdä.
Kiitos seurasta Taina ja Susanna (+ Juniori).
Paistoi se aurinko tähänkin päivään....

- Satu -


















19 kommenttia:

  1. Raikasta kesäjuomaa! Mukavaa viikonloppua, Satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli raikasta ja hyvää.
      Kiitos samoin Kaima <3

      Poista
  2. Kuumana kesäpäivänä varmaan mitä mainiointa janojuomaa, ja muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varmasti silloin ja jäiden kera, mutta kelpasi harmaana lämpöisenä päivänäkin hyvin. Ja oli niin helppo tehdä..täytyy muista ensi kesänä.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Herkulliset kuvat ja sitruuna ja rapsu, aah <3

    VastaaPoista
  4. Oi mikä ihana raikas juoma!
    Varmasti hyvää!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisi taas pitänyt muistaa silloin kun oli oikein aurinkoinen ja lämmin päivä. No eipä niitä kesällä montaa ollut :)
      Mahtavaa perjantaita!

      Poista
  5. Kiitos tämänkin ohjeesta! Minä keittelen yleensä pihan antimista mehuja ja sitten lisään siihen vissyä tai soda stream kuplavettä. Taidan kokeilla sitä tähänkin ohjeeseen! :)
    Tsemppiä sitruunoista huolimatta ja aurinkoista viikonvaihdetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ole hyvä!
      Itse juuri mietin tuota kuplavettä/vissyä!!! :)...silloin sais ne poreetkin ja olisiko vielä enempi limun oloista.
      Kiitos, maanataina taas kokeilaan miten mimmin käy...arinko löytyy vaikka noista auringonkukista :)
      Nautinnollista viikonvaihdetta teidän sirkukseen <3

      Poista
  6. Ihana positiivinen näkökulma välillä hieman sitruunaiseen elämään. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      No on vain yritettävä löytää aina jotain positiivistä...;)
      Kiitos samoin teille <3

      Poista
  7. Kuullostaa aivan super raikkaalta juomalta. Muiskuja loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ja raikkauden/vahvuuden voi sitten itse päättää :)
      Kiitos samoin teille, rauhallista viikonloppua ( jos se nyt vaikka olisi mahdollista ;)) <3 xx

      Poista
  8. Ihanan pirtsakkaa juomaa. Itse tykkään kovasti sitruunan kipeydestä.
    Rentouttavaa päivää sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä oli piristävää..Me olemme myös aika kirpeys-addikteja..sitruunoita kuluu vuoden ympäri :)

      Voi kiitos samoin, ihanaa perjantaita!!!!

      Poista
  9. välittömästi testiin tämä juoma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiva kuulla.
      Hyviä testauksia ja kiva kun piipahdit blogissani ja kommentoit <3

      Poista
  10. Voi, tuhannesti kiitos aivan mahtavasta yhteisestä hetkestä ja herkuista joita kesäpöytänne olitte loihtineet!
    Juniorin 'hampaat sulaa'-juoma maistui vallan mainiolle!!
    Ja se mustaherukkajäätelö....jäi sydämeeni!!
    KIITOS!!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentit piristävät!

Blogitekstisuositus

Viimeinen #kukkailottelu ja Blogimuutoksia

Somelomani taitaa olla ohi.  Viimeiset pari päivää olen vääntänyt mielessäni ja ihan fyysisesti uutta blogipohjaa. Lomailun ohessa ...