sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Seinä


Yksi ainoa seinä vaihtoi väriä olohuoneessamme.
Olen pohjimmiltani valkoinen ihminen, mutta rajansa kaikella. Kun olin taas muutaman vuoden katsonut kokolailla valkoisen-harmaan-vaaleaa olohuonettamme (mm. täällä ja täällä), niin hissukseen mieleeni hiipi sana VÄRI.


Onhan olohuoneessämme ollut väriä ennekin. Ja on ollut nytkin, mutta nyt vain tekstiilienmuodossa. Nyt vaihtui seinän väri.


 Aiemin yksi seinä oli burgundin punainen, kyllä. Violetin viininpunainen. Aikani sitäkin katselin, usean vuoden, kunnes se väistyi ensin vaalean keltaisen alle, millä kaikki muut olohuoneen seinät oli silloin maalattu. Sitten kaikki seinät saivat sen valkoisen pinnan.


Nyt aikani katseltuani ja kuolattuani Englantilaisia sisustuslehtiä ja niiden kotien värimaalilmaa, päätin vaihtaa seinän värin. Vain yhden seinän, sen mikä näkyy heti, kun taloon tulee sisään ja halusin että se huomataan.


Väri on Petrooli.
 Sininen yhdestä kohdin katsottuna, vihreä toisesta kohdin ja joskus jopa mustanpuhuva ja tumma harmaa. Seinä elää valon mukaan.
Juuri sitä mitä toivoin.


Ja seinän huomaa ja seinä pysäyttää.
Kuvat kertokoon, mutta olen ihan taivaissa. Jälleen oma vaisto oli oikeassa, ei tullut yhtään liian pimeää.


Mieskin istui ensimmäisen illan sohvalla ja hoki ihmeissään: 'Kuinka yksi väri voi muuttaa kaiken?'
' Tästä tuli hyvä !'


Niin, värillä on väliä! Olen innoissani ja ihan LÖÖÖV.
Ja kun rakkaus laantuu ja kylmenee, niin sitten tiedän taas mitä teen...


Ihanaa alkavaa viikkoa!
Toivon lisää aurinkoisia päiviä....

- Satu -













31 kommenttia:

  1. Ihana väri!<3 Jotain tuontapaista olen ajatellut M:n ikkunaseinään..sitten kun.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, niiin onkin :)
      No sitten kun...ehtiikö mieli vielä muuttua ;)

      Poista
  2. Sä teit sen, wau💕On makee ja tosiaan värisävy vaihtelee riippuen valosta tai kuvakulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin tein :D Kun nämä päähänpistot tulee, niin ne on toteutettava, että niistä päsee eroon :)
      Ja todellakin väri vaihtuu katselusuunnan ja valon mukaan...ei ole tasapaksu väri ei ;)

      Poista
  3. Kaunis väri ja muutos. Täälläkin valkoiset seinät olohuoneessa, väriä olen miettinyt, mutta uskallanko maalata? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa.
      Itsekin emmin aika tovin, mutta ainahan voi maalata takaisin valkoiseksi, jos ei tykkääkkään. :)

      Poista
  4. Hienolta näyttää!
    Minulla on haaveena saada makkariin uudet tapetit.
    Sama tapetti ollut jo kymmenen vuotta. Ehkä olis aika jo uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Haaveita pitää olla ja suunnitelmia. Tapetit vaihtuu, kun ensin olet asiasta varma ja sitten kun löydät sen juuri sopivan tapetin....pienin askelin vain eteenpäin...

      Poista
  5. Kaunis väri. Noissa kuvissakin näkyy, että eri valoista ja kuvakulmista riippuen näyttää eri sävyiseltä :) Onnittelut seinälle ja hyvälle värisilmälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Ostin täysin himmeän maalin, jonka pinta on 'silkkisen' oloinen. Ei loista eikä kiillä, mutta jonkinlainen hohde ja valon heijastus on. Tykkään ihan mielettömästi ja tila rauhoittui huomattavasti. Voi olla että ' tummuus' ja väri ottaa taas sisutuksessani vallan :)

      Poista
  6. Voi, tuo väri tuo tunnelmaa ja sellaista kotoisuuden tuntua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri sitä se tuo. Millois tulet livenä katsomaan? ;)

      Poista
  7. No on todellakin uskomattoman iso vaikutus! Rohkea veto niinkuin toisaallakin jo kirjoitinkin. Ja kyllä kannatti, jos ukkelikin ihan pyytämättä kehui :D. Sitä ei ainakaan täällä kovin usein tapahdu (koska mies ei yleensä edes huomaa, että jotain muutosta on tullut, vaikka saattaa ääneen pohtiakin, että "täällä on jotenkin eri näköistä...")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikutus on todella suuri, mutta vain positiivinen. Näin tilan jo mielessäni, siksi uskalsin maalata....Mies luottaa minuun näissä sisustus ja väri jutuissa ja myös heti huomaa, jos jotain on muuttunut, mutta voi olla syynä sekin, että kerron aina mitä suunnittelen. Jotain hän on joskus tyrmännytkin ja ihan hyvä, koska aina satunnaisesti saattaa minulla mopo karata ;)

      Poista
  8. Huikee! <3 Toi tumma väri oikein nostaa noita vaaleita esineitä esiin! Jännä! Hyvältä näyttää! :)

    Mä kattelen keväällä laitettua kukkatapetoitua seinää "sillä silmällä". Mies niin tulee "ilahtumaan" taas... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Eikös olekin!!! Ja varsinkin sinun sanomana Huikeeta <3
      Hih..tämä naisellinen mielen vaihtelu asiassa kuin asiassa on aika 'kallista' ja työllistävää :)

      Poista
  9. Aivan ihanalta näyttää ja olen kyllä miehesi kanssa samaa mieltä, yksi väri muutti kaiken. Upeaa uskallusta ja aivan ihana lopputulos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, joskus on vain uskallettava, mutta sehän on vain maalia ja voi maalata uusiksi. Eniten ihmettelen sitä, ettei tilasta tullut pimeä eikä 'tunkkainen' vaikka pelkäsin.

      Poista
  10. Kaunis väri, sopii seinän väriksi hyvin. Ihana toi sohvapöytä ja toi lamppu siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Pöytä on ns. väliaikais hankinta, mutta jäikin pysyväksi kun sopii tilaan niin hyvin, vaikka seinän värikin vaihtui :)
      Lamppu on Juniorin hankinta...ihastu siihen kaupassa ja toivoi itseleen.

      Poista
  11. Kaunis väri ja muutos, tykkään!
    Iloa viikkoosi Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, väri on minusta aivan ihana <3
      Kiitos, aurinko kun paistaa niinkaikki on hyvin ;)

      Poista
  12. Tyylikäs lopputulos! Tykkään. Kuvat ovat kuin sisustuslehdistä. Ja hei, sinä inspiroit minut blogiyhteistyöhön kukkakaupan kanssa. Kiitos inspiksestä! Toteutan luomaasi yhteistyömallia ja samalla saan oppia kukkien käsittelyyn ja kimppujen saloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiitos <3
      No niin, mahtavaa jos pystyin inspiroimaan, Vau!!!

      Poista
  13. Upea väri! Kyllä se muuttaa tosiaan paljon, kun seinän väri muuttuu. Ihanaa vaihtelua...
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  14. Huikean kauniilta ja harmoniselta näyttää ♫

    VastaaPoista
  15. So very dramatic and beautiful! It is perfect! xx

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentit piristävät!

Blogitekstisuositus

Viimeinen #kukkailottelu ja Blogimuutoksia

Somelomani taitaa olla ohi.  Viimeiset pari päivää olen vääntänyt mielessäni ja ihan fyysisesti uutta blogipohjaa. Lomailun ohessa ...