torstai 9. marraskuuta 2017

Kun vitsistä tulee totta



Töissä huono päivä. 
Hommat ei luista ja tulee lunta tupaan. Kaikki on tahmeaa ja tuntuu, kuin kiipeäisi puuhun pylly edellä.
Kaiken tohinan keskellä suusta pääsee turhautunut puuskahdus: 'Hitto mä otan loparit ja ryhdyn kukkakauppiaaksi'


Voi kuinka monta kertaa toteamus on karannut huulilta turhautumisen ja kyllästymisen tiimellyksessä.
Kun jotain asiaa hokee aikansa, niin asioilla on tapana toteutua.
Niin tässäkin tapauksessa.
Minusta tulee kukkakauppias. 
Aloitan puutarhatalouden opinnot tammikuun alussa.


Miten tähän päädyin?
Asia on siis muhinut takaraivossa aikansa. Isosiskoni sanoikin minulle alkusyksystä, kun kerroin, että hain kyseistä alaa opiskelemaan, että olin jo pikkutyttönä puhunut kukkakaupasta. Pieni minä oli siis tiennyt mitä halusin tehdä isona. Iso minä oli vain sen tiedon tallannut jalkoihinsa.


Suurin sysäys alanvaihtoon on ollut työpaikkani sisäilmaongelmat ja oma terveyteni. (voit lukea Täältä ja viimeisin täältä )
Vuosi sitten vaihdoin työyksikköä ja otin jo silloin selvää kaikista opiskeluasioista, mutta ala oli vielä hakusessa. Moni sanoi, että hae valokuvaajaksi tai sisustussuunnittelijaksi. Ryhdy pitämään kahvilaa tai jotain käsityöputiikkia...Valokuvaajia on 13 tusinassa ja vaikka pidänkin kuvaamisesta, niin pysyköön se harrastuksena, ainakin toistaiseksi. Sisustussuunittelija, no vaikka on näkemystä ja visioita, niin en tunne omakseni jutukseni...Kahvila, no ei ole poissuljettu mahdollisuus, mutta ei nyt tähän hetkeen ja käsityöputikkii...en ole niin taitava, tiedän rajani.
Vuosi sitten kun asiaa pohdin ja kyselin oppilaitoksilta 'vinkkejä', niin silmääni pisti puutarhurin ala. Ei helpommasta päästä eikä tee minusta miljonääriä, mutta multa kynsien alla tuntui mukavalta ajatukselta.  Asia jäi muhimaan mieleeni...

still life, porkkanamehu

Kesäloman jälkeen oli taas totuuden paikka töihin palatessa. Oireilen jo 'uudessa' työpisteessäni. Tiesin, että nyt on viimeinen hetki toimia. Koska työnantajani tuskin pystyy minulle 'tervettä' työpistettä tarjoamaan, päätin etsiä itselleni uuden paikan, ennekuin en pysty enään missään toimimaan.
En halua jäädä kotini vangiksi menetetyn terveyden vuoksi.
Ja voihan se kotikin muuttua epäterveelliseksi paikaksi.

jaloleinikki, still life flowers

Koko kesän olen touhunnut puutarhassa ja välillä ollut seurana ystäväni kukkakaupassa. Lepaan puutarhanäyttelyssä asia sitten oikeastaan loksahti paikoilleen. Tämä se on, mitä haluan tehdä. Tiedän nyt mikä minusta tulee isona.
MansikkaTainahan minut sinne Lepaalle kiikutti mukanaan ja lisä pontta  hakemiseen sain myöhemmin myös Villiviinin Eijalta ja Vaahteramäen Riinalta. He ovat infonneet minua kaikista alan hyvistä ja myös niistä huonoista puolista. Mutta onko mitään alaa, missä ei olisi huonoja puolia? He ovat myös kannustaneet ja nähneet minussa potentiaalia alalle. Ja tiedän, että voin turvautua heihin opintojen aikana.


Täytin alkusyksystä hakemukset, sain kutsun haastatteluun ja viimein vastuksen...Sinut on valittu...
Viestin saadessani olin töissä ja meinasi rukkaset pudota kädestäni samantien.
Mutta kyllä minä vielä sinne jouluun asti kituutan siellä...


Nyt olen sitten jännän äärellä. Elämä muuttuu ihan totaalisesti. Viimeksi olen istunut koulun penkillä.....uskomattoman kauan sitten. Olen ihan innoissani. Motivaatiota on ja minähän opin uusia asioita vaikka vain ihan kiusallani ! Parasta on perheeni tuki! Unohtamatta oman pomoni tukea; hänestä on surku luopua minusta, mutta samalla hän on tyytyväinen puolestani. 
Nyt alkaa sokkelointi byrokratian rattaissa täytellessä kaiken maailman lippulappuja. Onneksi minulla on hyvät neuvojat ja koululta saan kaiken avun tarvittaessa. 


Ja kun elämäni muuttuu, niin pitäisikö bloginikin muuttua?
Tämä asia on pyörinyt mielessäni jo tovin. Viimeajat olette joutuneet katselemaan kuvia kukista ja tulevaisuus tuo vaan niitä lisää, koska ne saavat vain entistä isomman osan elämässäni. Voi olla, että vaihdan blogini nimeä, paremmin uuteen elämääni sopivammaksi, vaikka kyllähän tämä kaikki edelleen tapahtuu tässä Talossa.


 Elämä on yllätyksellistä.
Onneksi!

- Satu -