torstai 7. joulukuuta 2017

Sinivalkoista Juhlaa



Vietimme Suomen 100-vuotista syntymäpäivää hyvien ystävien kera. Sain ajatuksen illallisesta pari viikkoa sitten ja ajatus sopi myös ystäväperheelle. 
 Minä niin tykkään järjestää syöminkejä, vaikkei perheeni ehkä ole kanssani samaa mieltä...no pienen paineen alla toimin parhaitten!

Perusajatuksena oli tarjota perin suomalaista ruokaa, ihan vain karjalanpaistia ja perunamuusia, sekä  lisukkeena sitten jotain muuta, makukuvia vuosien varrelta. Ideoita ruokalistan lisukkeisiin sain viimeisimmistä Pirkka- ja Yhteishyvä-lehdistä.

Sinivalkoisessa kattauksessa suosin suomalaista suunnittelua, lisänä järvien sinistä ja ripaus suomalaista vihreää metsää. Pöydällä lumenvalkoista pellavaa.


Alkumaljana meillä oli Valkia, kuohuvaa glögiä, johon lisäsin jäisiä Suomen metsistä poimittuja mustikoita.


Alkukeitoksi tarjosin Punajuuri-kookoskeittoa ja seuraksi 'voileivät' joissa oli fenkolista ja juuriselleristä tehtyä coleslaw-salaattia ja tulista makkaraa.

punajuuri-kookoskeitto
makkarasliderit

Perunamuusin tein taannoin Iltalehdessä hehkutetun muusin teko-ohjeen mukaan. No rehellisesti sanottuna, tuskin muutan tapojani tämän muusin vuoksi. Perunat siis paahdetaan kuorineen uunissa ja kuoritaan sitten kulhoon. Lisätään voita, kermaa ja keltuaisia. Muusi kyllä oli maukasta, mutta todettiin yhteistuumin, että yleensä kaikki, missä on paljon voita ja kermaa, on hyvää.
Valitettavasti taisi jäädä ihan kerta kokeiluksi, ei maun, vaan työmäärän vuoksi.

perunamuusi

Karjalanpaistin haudutin haudekattilassa yön yli eli taisi olla liki 12 tuntia hiljalleen porisemassa ja kyllä oli mureaa ja maukasta. Pataan lisäsin vain pippuria, suolaa, sipulia ja lanttua. Porkkanat haudutin erikseen allergian vuoksi.

Kaiken tiimellyksen keskellä unohdin sitten kuvata paistin, 
mutta ihan Karjalanpaistilta näytti. Ja tämän perusteella voi päätellä, että taisin sitten ajatella ensisijaisesti illallista, perhettä ja 'vieraita', sekä nauttia tilaisuudesta, hyvästä ruuasta, seurasta ja nauramisesta. Blogi ja bloggaus oli jossain kaukana taka-alalla.
Muut ehdin kuvata sitä mukaan kuin valmistuivat...

Paistin lisäkkeenä oli paahdettu punajuurisalaatti tahini-minttukastikkeella. Itse olisin voinut syödä pelkästään tuota kastiketta. Nam.

Ja olihan tarjolla myös pieniä sulhaspiirakoita, siis pieniä riisipiirakoita ja munavoita. Ihan vain varmistukseksi, ettei kenellekkään jää nälkä ja varmasti löytyy jotain maistuvaa.

paahdettu punajuurisalaatti ja minttu-tahinikastike

Jälkiruokana oli hedelmäsalaatti persimonista, viikunoista, granaattiomenasta ja aprikooseista, lisänä pistaasipähkinöitä ja marenkeja. Pähkinät tarjosin myös erikseen allergian vuoksi. Kastikkeena salaatille oli halvalla maustettua vanilja-mascarbonevaahtoa.

hedelmäinen marenkijälkiruoka

Ja koska suomalaiset taitavat juoda kahvia ihan joka käänteessä, niin kaiken kruunasi kahvit ja täytekakku. Kakussa maistui puolukka ja mustikka ja näkyi suomalainen koivumetsä. Tein kakun yhteishyvän pölkkykakkua mukaillen. Pohjana gluteeniton sokerikakku. Täytteen kohdalla sekoitin puolukkasoseen suoraan mascarbone-vaahtoon ja lisäsin pari liivatetta pitämään vaahdon kasassa. 

pölkkykakku

Ja meillä kinkerit kuin kinkerit päättyvät aina pieneen peli-sessioon. 
Tällä kertaa pelasimme uusinta painosta Trivial Pursuit-pelistä.

 Ja kuten kuvasta voi päätellä, asumme olivat tilaisuuden arvon vaatimat; juhlimmehan kotimaamme sata-vuotista itsenäisyyttä.


Maailmaa nähneenä ja kokeneena, osaa arvostaa niitä pieniä asioita, jotka voivat tuntua ihan itsestään selviltä, kuten vaikka puhdas vesi. 

Malja 100-vuotiaalle Suomelle!



Mukavia itsenäisyyden päiviä!

- Satu -



28 kommenttia:

  1. Oi miten upea kattaus teidän juhlassa on ollut. Ihailen taitoasi tehdä kauniita kakkuja!
    Mukavaa torstai-iltaa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outi <3 Olen aika 'yksinkertainen' ihminen ja tykkään yksinkertaisista kattauksista, mutta hyvä ruoka on kaiken keskipiste, sitä en voi vastustaa. Kakkuja olen vain opetellut tekemään ja joskus onnistuu :D
      kiitos samoin sinulle Outi ja jouluisen oloista viikonloppua <3

      Poista
  2. Jos ikinä koskaan milloinkaan päätän järjestää jotkut isot juhlat, tilaan sut kokiksi ja leipuriksi ja juhlajärjestäjäksi :). Oot paras <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *reps* No kiitos kunniasta, mutta ...katsotaan kun ja jos joskus on ajankohtaista ;)

      Sinä olet ihanin <3

      Poista
  3. Wau! Johan oli juhlallista! Upea menu ja kauniit kuvat. Ystävien kanssa nautittu ruoka on niin parasta.
    Lautapelejä ei tule koskaan liikaa pelattua! Upea koivukakku!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma. Ajateltiin vain hieman siistimpää pukeutumista, mutta nuo miehet taas päästi mopon irti :)
      Lautapelit ovat meillä kovassa käytössä ja nykyään 'lapset' ovat parempia pelaajia.

      Kitos, mietin miten kakku onnistuu, mutta koivupinta onnistuikin ihan kivasti.

      rauhallista ja jouluista viikonloppua teillekin <3

      Poista
  4. Minä tykkään koivusta kaikissa muodoissa. Kakussa en ole sitä ennen nähnyt, vaan nyt olen. Kerrassaan upea toteutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäistä koivumetsää ei voita mikään, se on totta! Olin joskus nähnyt tuon tyylisen kakun, mutta nyt ihan perehdyin ja kokeilin. Mukava kuulla, että tykätään.

      Kivaa jouluista viikonloppua <3

      Poista
  5. Mahtavia herkkuja olit loihtinut, tuomoset syömingit ois kyllä kivoja, muttei vain tule järjestettyä juuri koskaan. Kaunis kattaus myös siellä.

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Onhan näissä aina jonkinverran järjestämistä, mutta lopputulos ja yhdessäolo vie voiton :)
      Kiitos samon sinne pohjoiseen, täällä maa alkaa taas paistaa mustana ja kumpparit ovat parhaat kengät ;)

      Poista
  6. Upein näkemäni Suomi-kakku! Ihania kuvia. Jään lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui ;) Kiitos paljon ja kiva kun löysit blogini ja tykkäsit, tervetuloa <3

      Poista
  7. Voi mitä upeuksia olet jaksanut kokkailla. Tein tuossa kuukausi takaperin tuota uunissa paahdettua muussia ja hitto miten oli työläs homma, en tee sitä enää ikinä, tai ainakaan hetkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normi ruokaa ;b Juu ei muusi tehnyt lähtemätöntä vaikutusta muuta kuin työmäärän suhteen...ja siihen verrattuna maku ei ole työmäärän arvoinen ;)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Kivat kemut teillä on ollut ja aivan mahtavat syömiset!
    Ihailen ihmisiä , jotka jaksavat/kehtaavat kokata viimeisen päälle, kattaa kauniisti ja järjestää tällaisia ruokajuhlia ystävilleen. Itse ei jaksa järjestää tälläisia eikä löydy ystävistäkään. Harmi:(
    Kivaa loppuviikkoa💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Kaipa olen perinyt tapani äidiltä, joka aina kokkasi pöydät koreiksi :)
      Itse tykkään suunnitella ja tehdä, vaikka välillä meinää hermotkin palaa kokkauksen mukana, mutta silti nautin :) Vastapainoksi menemme sitten taas ystäville valmiiseen pöytään...
      Oikein mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  9. Niin oli kaunista ja mahdottoman herkullista juhlaruokaa- kiitos <3 ei paremmin voisi juhlistaa kotimaatamme: kaunista, herkullista , juhlavaa mutta myös iloista ja hauskaa! Ja isännällä meinasi cummerbundi eli se mahavyö revetä, oli niin herkullista! Onnea kaikille tämän päivän sankareille ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun pääsitte niinkin lyhyellä varoitusajalla ;) Ai cummerbundi....ajattelin lähinna tyrävyönä :D
      Kitos samoin, muistakaa myös rentoutua kaiken joulukiireen keskellä!

      Poista
  10. Mitkä tarjoilut ♥ Sä olet paitsi taitava valokuvaaja, myös loistava kokki ja leipuri :)

    VastaaPoista
  11. Upea kakku!❤️
    Ihanaa viikonloppua Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kakku onnistui yllättävän hyvin ;)

      kiitos, mukavaa viikonloppua myös sinne <3

      Poista
  12. No ihan mieletön menu! ❤ Ja toi koivukakku näyttää niin hauskalta ja hyvältä, mahtis idea! :) Ihanaa viikonloppua sulle Satu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, mutta oikestaan aika nopea ja helppo tehdä, kun pystyin porrastamaan tekovaiheet ja tekemään aika paljon jo ajoissa valmiiksi.
      Näin koivukakun yhteishyvän ruokaliitteen kannessa ja siitä se sitten lähti.....;)

      Kiitos,teille myös hauskaa viikonloppua.....'mukavintahan' tässä on taas tuo kurakeli :/

      Poista
  13. Hienot kuvat ja herkullinen tarjoilu <3 tunnelmallista joulun odotusta Sinulle !

    RONJA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja ja kiva kun piipahdit blogissani <3
      Oikein mukavaa sunnuntaita ja jännittävää joulun odotusta sinulle!

      Poista
  14. Niin juhlavaa!!
    Upea kattaus ja herkut ja tuo kakku on kerrassaan fantastinen!!
    Suomi-neidon kauneutta hivelevän kaunis luomus...

    Toisen adventin tunnelmaa teille, ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3
      Suomi-neito tarvitsee vain parasta mihin pystyn ;)

      Ihanaa adventtia ja varsinkin uutta viikkoa...sieltä se joulu lähestyy...

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentit piristävät!

Blogitekstisuositus

Viimeinen #kukkailottelu ja Blogimuutoksia

Somelomani taitaa olla ohi.  Viimeiset pari päivää olen vääntänyt mielessäni ja ihan fyysisesti uutta blogipohjaa. Lomailun ohessa ...