maanantai 15. lokakuuta 2018

Kuin Liisa Ihmemaassa.....


Tämän postauksen kuvat ovat odottaneet vuoroaan puolitoista vuotta. Otin kuvia johonkin Oranssi-teemaan - oisko ollut #kukkailottelua varten, mutta.....taisi jäädä postaamatta.

Niin on jäänyt monta muutakin postausta viimeaikoina postaamatta ja nyt sanon ihan virallisesti - mustaa valkoisella - että tulevaisuudessakin jää. En usko, että kenellekkään tämä tulee yllätyksenä, mutta aikani ja varsinkin mielenkiintoni bloggausta kohtaan on täysin pakkasen puolella.
Olen 'rutissut' samasta asiasta säännöllisin väliajoin, mutta nyt mahtavan kesän ja joutenolon aikana tajusin, että aikani on rajallista ja haluan viettää sen muualla kuin bloggaksen (=koneen) äärellä.
Siksi myös tämä viivästynyt ns. 'viimeinen postaus'...


Aloitin bloggauksen monen ystäväni kehoituksesta. Monet kerrat kuulin, miksi et bloggaa ja postaa tekemisistäsi? Kun sitä aikani kuuntelin, niin hyppäsin täysin tuntemattomaan maailmaan. Olin kyllä lukenut blogeja ja kerännyt niistä ideoita, reseptejä ja ohjeita, mutta en tuntenut minkäälaista tarvetta itse jakaa juttujani, koska ne oli vain niitä mun tekeleitä. Ei sillä, että olisin halunnut pitää ne itselläni, vaan sillä, että en pidä itseäni mitenkään kummempana kuin ketä tahansa muuta tuunaajaa.
Kiitos perimäni sysi-suomalaisen mentaliteetin....


Matkani bloggauksen ihmemaailmassa on ollut tasaista, helppoa ja antoisaa. Olen oppinut paljon tietokonejuttuja ja mikä parasta; sain taas vanhan innostukseni valokuvaukseen takaisin. Olen käynyt kursseja ja uskaltanut luottaa silmääni ja visiooni jostain kuvasta. Voi olla, että ilman bloggausta en todellakaan katselisi maailmaa 'sillä silmällä'. Olen saanut vahvuutta omaan visuaalisuuteeni ja siihen ajatukseen, että minä oikeasti opin jotain. Ja uskallan kokeilla rajojani!

Bloggaus tavallaan sysäisi minut pois tutuilta ja turvallisilta raiteilta, siitä jokapäiväisestä samasta rumbasta työn, kodin ja lasten kanssa. Sain mahdottomasti virikkeitä ja ideoita ja huomasin, että elämä on edelleen ihan yhtä tuttua ja turvallista - itseasiassa paljon rikkaampaa! Sainhan paljon uusia ystäviä!!!!! Ihmisiä jotka elää samaa maailmaa ja joilta saa tukea ja neuvoja.


Silti....
tunnen, että aikani blogin suhteen on täysi.
Kuten muutama muukin seuraamani blogi on laittanut lapun luukulle, teen minä samoin.
Syytkin on aika lailla samat; aika, kiinnostuksen puute ja tunne, ettei minulla yksinkertaisesti ole mitään sanottavaa enään. 

Suurin on tuo kiinnostuksen puute ja suorastaan laiskuus blogistaniaa kohtaan. Mieluumin vaikka istun sohvalla ja neulon. Mieluumin kuljen kameran kanssa missä kuljenkin ilman, että takaraivossa pyörii ajatus; keksi jotain järkevää postattavaa. Mieluumin napotan koneen ääressä ja opettelen uutta käyttöjärjestelmää kuvieni käsitteyssä. Mieluumin otan vain sen kuvan ja kertokoon se sen tarinan ilman kirjoittamiani liirumlaarumeita.....
Mieluumin elän ilman bloggausta.
Itseasiassa en koskaan ole pitänyt itseäni bloggaajana, enkä pahemmin asiaa edes julki tuonut. En siksi, että olisin jotenkin hävennyt asiaa vaan yksinkertaisesti siksi, että tavallaan unohdin koko jutun, koska en pitänyt asiaa itselleni tärkeänä.
Bloggaus oli tietyn hetken 'juttu' elämässäni. Ehkäpä jonkinlainen ponnahduslauta uusin juttuihin.


Elämäni jatkuu kuten ennenkin; leivon, tuunaan, remppaan, neulon, puutarhuroin ja opiskelen. Valokuvaus on nykyään erityisesti mukana elämässäni ja siksi olen päättänyt panostaa ainostaa vain instagramiin @satasavyasatua 
Se on iin nopeaa ja helppoa. Sieltä löytyy sen hetken ajatukset ja touhut kuvin ja ehkä muutamin sanoinkin jos oikein puheliaaksi ryhdyn.


Siis kiitos kaikille, jotka olette olleen kiinnostuneet elämästä Talossa. Ja kiitos, että olen saanut olla osa teidän elämää. Vaikken itse enään bloggaisikaan, niin edelleen pidän bloggerin 'auki'...koskaan ei voi tietää mitä nurkan takan odottaa ja mihin polut vie.
  Facebookissa sekä Instassa seuraan edelleen kaikkia kuten tähänkin asti, koska haluan tietää mitä teille kuuluu. Siis elämäni ei muutu, siitä vain poistuu yksi osa-alue.


Muistaakseni ensimmäisessä postauksessa tai jossain kirjoitin, että katsotaan miten noviisin käy bloggauksen ihmemaassa.

Minulle kävi hyvin, mutta nyt on aika muiden juttujen.

Vielä kerran lämmin kiitos kaikille.

Rakkaudella,
Satu

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kesäni kollaaseina {kuukausikollaasi}

Kesäkuun lopussa mietin, että hui taas vaihtuu kuukausi ja täytyykin tehdä kollaasi...
No se jäi pelkäksi ajatukseksi, koska aina tuli muka jotain muuta...
Tai päätin vain pitää pientä taukoa bloggauksessa, koska ei huvittanut ja oli muuta elämää. Tauko venyi ja venyi, mutta en välittänyt. Olin päättänyt mennä päivän kerrallaa ja loman alkaessa sanoin miehelle, että nyt sitten oikeasti vain lomailen ja teen mitä minäkin päivänä huvittaa. Ensin päätin lähteä muutamaksi päiväksi mökille ja lopulta se muutama päivä venyi kolmeksi viikoksi. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä; aurinko, lämpö ja joutilaisuus on ollut juuri minulle sopivaa.

Kesäkuu

Kesäkuussa koulu jatkui vielä kaksi viikkoa. Suoraan koulusta suunnistin takaisin vanhaan työpaikkaani ja kaikki oli taas kuin en olisi poissa ollutkaan. Samalla totesin, että olin tehnyt hyvän päätöksen lähteä opiskelemaan; ottamaan etäisyyttä koko hommaan. Moni vanha työkaveri kyseli mikä minusta sitten tulee ja mitä aio tehdä? Voi kumpa osaisin vastata edes itselleni, mutta toisaalta en halua vielä edes suunnitella mitään varmaa....No sen näkee sitten, vastasin.
Kesäkuu alkaa toiseksi vanhimman pojan syntymäpäivillä. Kakkua siis tiedossa heti alkuun. Juniori lähti rippileirille lappiin ja konfirmaatiota juhlittiin sitten puolessa kuussa. 
Muuten kuukausi meni töiden ohella mökkeillessä, polttopuita tehdessä, saunoessa ja nauttiessa ensimmäisistä luonnon superfoodeista. Käväisin minä myös katsomassa muutamaa pientä tipusta, mutta meille sellaisia ei vielä muuttanut....

Minä niin nautin jokaisesta helteisestä päivästä, ne muutamat harmaat ja sateiset päivät meinasivat viedä uskon ja masentuneena aloin lannistua normaaliin Suomen kesään..... Juhannus oli oikeastaan oikein sopiva, tosin ihan sama millainen sää, kun sain viettää sen lähes kaikkien rakkaiden kanssa (Likka oli poikaystävänsä perheen luona).



Heinäkuu

Lomakuukausi ja millainen kuukausi! Uskoni lapsuuden aikaisiin kesiini palasi. Aurinkoa, maaseutua, vettä ja hellettä; niistä oli heinäkuuni tehty. Alkukuusta juhlimme ystäväni pyöreitä vuosia ja juhlien jälkeen suunnistin karvalasten, Likan ja Juniorin kanssa maalle mökille. Tarkoitus oli ensin olla vain muutama päivä, mutta auringon voima ja lämpö sai minut pysymään veden äärellä. Ja enhän voinut tuoda koiria kuumaan kaupunkiin, kun kerta oli mahdollisuus olla hieman viileämmässä paikassa...erittäin hyvä syy pysyä pois ihmisten ilmoilta.
 Välillä olin mökillä yksin kanien ja koirien kanssa, välillä seurana oli mieheni, joku tai kaikki lapsista. Yksin tai porukassa; nautin jokaisesta päivästä - paitsi niistä, jolloin oli palattava kaupunkiin edes käymään.


En muista milloin olisin viimeksi uinut ja rypenyt vedessä niin paljon kuin tänä kesänä. Ystäväni jo epäili oisiko minulle kasvanut evät, kunnes ehdimme pikaisesti kahvitella ja hän pystyi toteamaan, että ihan normilta näytän.
Normaalista ulkonäöstä poiketen sisällä kuohuu, koska on pakko palata pikkuhiljaa arkeen ja aherrukseen. En todellakaan haluaisi, toivoisin tämän kesän jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan.
Kerrankin minulle sopivat ilmat; ei ole tarvinnut palella!

Jokatapauksessa
Tervetuloa elokuu, ehkä se paluu normaaliin ei sittenkään ole pahasta.

- Satu -


maanantai 18. kesäkuuta 2018

Neljäs kerta toden sanoo



 Viime sunnuntai oli rippisunnuntai ja aika moni nuori sai luvan toimia kummina. Meillä nämä rippijuhlat olivat neljännet ja viimeiset, kun Juniori saaavutti yhden virstanpylvään elämässään. 
Takana reilu viikko Lapissa vaeltamassa ja kokeilemassa, onko Jäämeren vesi todella jäätä.


Päivä oli aurinkoinen, mutta hetken osaksi pilvinen ja ihana tuulenvire esti lämpötilan terassillamme nousemaan liian tukalaksi.
Kotimme täyttyi jälleen iloisista ihmisistä; sukulaisista ja ystävistä. Vieraita riitti ihan iltaan asti ja viimeisenä tuli ystäväni Kati istumaan viilenevää iltaa kanssani. 


Tapani mukaan tein taas kaiken itse, koska paineesta huolimatta haluan ja nautin leipomisesta. Nyt kun takana on muutamat rippijuhlat, lakkiaisiet ja syntymäpäivät, niin tuntui, että osasin mitottaa tekemiseni juuri sopiviksi. Mikään ei loppunut nyttenkään kesken, mutta eipä jäänyt paljoa ylimääräistäkään.
Ruokajuhlia en ole koskaan tehnyt ( paitsi miehen pyöreät muutama vuosi sitten), koska suurin osa vieraista on muutaman sadan kilometrin säteeltä. No Ruotsin sukulaisia ei lasketa ja he ovat yleensä syöneet tukevan aamiaisen ja pysähtyvät meillä kahvitankkauksella ja jatkavat usein matkaa mökeilleen.


Kun kysyin Juniorilta, mitä haluaisi tarjottavan juhlissaan, oli ehdoton vaatimus voileipäkakut. Tein niitä kolmea sorttia; kalaa, kanaa ja kinkkua. Kakkujen koristelusta vastasi Likka ja toinen siskoistani, kun olin itse kirkossa toisen siskoni kanssa. Taidankin tästä lähtien ulkoistaa heille tuon kakkujen koristelun, koska tulos oli niin kaunista katseltavaa.


Kakkuina tarjosin suklaamoussekakkua,




Linkki vie suoraan reseptin alkuperäiseen osoitteeseen, josta olen sen jo vuosien ajan aina kaivellut esiin ja leiponut milloin mihinkin juhliin.
Täytyneen jotenkin ottaa itseään niskasta kiinni ja postata kaukun ohje joku kaunis päivä.
Kaikki kakut tein gluteenittomina.
Siskoni leipoi lisäksi bravuuriaan tiikerikakkua ja ässäkeksejä. Likka taas leipoi omia bravuureitaan suklaasipsikeksejä.


Ja leivoinhan miehelleni sitä pakkopullaa sitruunaisella twistillä...ja ihan vehnäjauhoihin, koska en sitä itse kuitenkaan syö. 


Mitään suurempia koristeluja en tehnyt; kukat riitti myös Juniorille. Tein kukka-asetelman samaan sininseen maljakkoon, jossa oli äitini teettämä sinivalkoinen kukka-asetelma Juniorin kastajaisissa liki 15 vuotta sitten. Maljakko on mieheni lapsuuden kodista. Ja ikää maljakolla on ...paljon?


Kaikki muut kukka-asetelmien kukat olivat sekä omalta pihalta, että ystäväni kukkakaupasta Villiviinistä, jossa vietän paljon aikaa kukkien parissa hyvässä opetuksessa.


Karvalapset olivat innoissaan lukuisista rapsutuksista ja samalla kokeilimme sitruunapannan toimivuutta hälytys-haukkuihin....no ei niin hyvällä tuloksella..haukkuvat siis edelleen kaikki vieraat ja meillä tuoksui ihanan raikkaalta ja puhtaalta ...ja tietenkin ansaituista makupaloista.


Päivä oli pitkä, mutta mielettömän mukava. Lopulta maltoin minäkin ottaa kupin kahvia ja lautasellisen kakkua...heivata korkkarit jalasta ja lösähtää puutarhatuoliin. Onneksi Kati tuli seurakseni vaihtamaan kuulumisia ja tsemppasimme toisiamme alkavaan arkeen....


Näistäkin juhlista selvittiin hienosti. Juniori oli enempi kuin tyytyväinen. Vieraat lähtivät vatsat täynnä ja tyytyväisenä tarjoiluun...

Ja vaikka sanoin, että nyt on tämän Talon juhlat vähäksi aikaa juhlittu, niin korviini kantautui kysymys; Mites Satu sun synttärit?


Noooo, tällähetkellä ihan ehdoton EI, mutta voihan se mieli vielä muuttua.


Ensin kuitenkin juhlitaan keskikesää ja sen tuomia hiljalleen pimeneviä lämpöisiä iltoja.

Oikein mukavaa juhannusviikkoa!

- Satu -



torstai 7. kesäkuuta 2018

Raparperi-Juustokakku


Raparperi on jo kukkinut reilun pari viikkoa, tai siis kukkisi edelleen, ellen olisi katkonut kukkavanoja pois. Samalla sain syyn katkoa muutaman varrenkin mukaani ja tehdä omaa suosikkiani raparperijuustokakkua.
Olen postannut tästä joka kesä ja teen sen taas, koska tämä on vain niiiiin hyvää!
Viime kesäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Koska kehoni on taannoin joutunut aikamoisen myllerryksen kohteeksi työskennellessäni 'saastuneessa' sisäilmassa, niin ruoka-aineista kaikki missä on vehnää aiheuttaa minulla nykyään kutinaa ja ihottumaa puhumattakaan vatsavaivoista. Onneksi vielä muut viljat sopii, mutta eipä löydy paljoa tuotteita joihin ei vehnää olisi lisätty...

Valkoisen sokerin sijaan käytin fariinisokeria. Koska Likka oli juuri tehnyt jäätelöä, oli jääkaapissa muutama valkuainen, joilla korvasin ohjeen kanamunat. Tämä osottautuikin aivan erinomaiseksi ideaksi. Vielä kun olisin tajunnut vaahdottaa valkuaiset ennekuin yhdistin ne tuorejuustoon, mutta vatkasin nyt seosta 5 min ja sekin toimi hyvin.
Tietenkin halusin taas kokeilla jotain muutakin uutta makua, niin lisäsin sekä pohjaan, että täyteeseen raaka lakritsijauhetta.
Ei todellakaan huono yhdistelmä!!!


Tämän version leivoin ihan kaurajauhoista eli talkkunasta. Aiemin olen käyttänyt mm. tattarijauhoja, mutta nyt ne olikin loppu. Pohja muistuttaa keksipohjaa ja täytteenä on oikestaan kolme kerrosta; raparperit, juustotäyte ja lopuksi smetanapinta. Ja kun malttaa vielä antaa kakun tekeytyä vaikka muutaman tunnin kylmässä, niin kahvipöydän herkku on valmis!


Raparperi-Juustokakku


pohja

100 g voita
1 3/4 dl talkkunajauhoja ( vehnäjauhoja)
2 tl maizenaa
1/2 dl sokeria

täyte

350 g raparpelinpaloja
Itse laitan yleensä 3-4 isoa vartta
1 1/4 dl (ruoko) kidesokeria
2 rkl maizenaa

400 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2-1 dl sokeria
2 munaa ( 3 valkuaista vaahdotettuna)

kuorrutus

200 g smetanaa
2-4 rkl sokeria
1-2 tl vaniljaa

Pehmitä voi ja sekoita siihen jauhot ja sokeri. Taikinaan ei siis tule leivinjauhetta.
Pingoita leivinpaperi irtopohjavuoan ( ¤ 20cm) pohjan ja reunan väliin ja painele taikina vuoan pohjalle. 

Sekoita raparperit, sokeri ja maizena keskenään. Itse pilkon raparperin tosi pieniksi paloiksi ja sekoitan ruokosokerin kanssa ja annan 'tekeytyä' ainakin tunnin tai jopa puoli päivää. Raparperit pehmenevät mukavasti ja lusikalla sekoittaen saa aikaan hillokeen tapaista täytettä. Tähän sekoitan sitten maizenan sitomaan kosteutta.
Kaada raparperinpalaseos taikinan päälle ja paista uunin alataasolla noin vartti 190 asteessa. (Varo polttamasta)
Ota vuoka uunista ja laske lämpötila 175 asteeseen.

Kun pohja paistuu uunissa, tee sillä aikaa täyte.
Sekoita tuorejuusto, munat ja sokeri keskenään. Kaada seos paistuneen raparperitäytteen päälle ja paista kakkua uunin keskitasolla 30-40 min. kunnes juustoseos on hyytynyt.

Kakun ollessa uunissa tee  kuorrutus.
Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada seos heti uunista otetun kakun päälle ja tasoita varovasti.


Anna kakun jäähtyä ja nosta se peitettynä jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Tarjoa kakku jääkaappikylmänä ja koristele raparperin paloilla tai vaikka mansikoilla.


Olimme kutsuneet hyvät ystävämme kahville ja tarjosin kakkua heille.
Eipä jäänyt isoa palaa jäljelle, kun viisi ihmistä iski kyntensä  haarukkansa kakkuun. Taisi olla ensimmäinen kerta kakkuhistoriassani, kun jokainen otti santsipalan kakustani, jopa minä itse!



Täytyy taas leipasta tätä viikonlopuksi, kun osa lapsista tulee viikonlopun viettoon.
Katsotaan mitä he sanovat kakusta.

Mukavaa viikonloppua ja pysykää lämpöisenä.
Tämä Suomen normikesä on taas valitettavasti täällä....


- Satu -

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Oi mikä Ihana Toukokuu {kuukausi kollaasi}



Oi miten ihana toukokuu mies muistiin. Vuoden 1984 toukokuu piti hellepäivien ennätystä hallussaan, kunnes tuli tämän vuoden toukokuu ja rikkoi ennätyksen kahdella päivällä.
Toukokuu oli myös mittaushistorian lämpimin ja ylitti edellisen ennätyksen 0,5 asteella vuodelta 1963.
En  voi valittaa yhtään!
Olen nauttinut jokaisesta helteisestä päivästä, jokaisesta auringon säteestä ja jokaisesta tuulen henkäyksestä. Kesä tuli hujauksessa ja luonto kukkii - ehkä jopa liian nopeasti?
Jos juhannusruusukin jo aukoo nuppujaan, niin mitä kukkii loppukesästä?


Toukokuussa mökkeiltiin, maakuntamatkailtiin, leivoin ensimmäiset raparperipiirakat uudistetulla reseptillä. Poimin kukkia ja inspiroiduin kimpuista. Ihailin puutarhan päivittäisiä uusia ilmestyksiä ja heräämistä kesään.
Karvalapset ovat myös saaneet ottaa kaiken irti lämmöstä ja ihanista ilmoista. Vinku-koiran trimmasin lyhytkarvaiseksi ja pupulit oppivat loikkimaan vapaana sisään ja ulos aidatulle pihallemme ihan kuten isommat karvasisarensa, koirat. Kukkapenkkini ovat heille aarreaitta ja kun jotain puuhastelen puutarhassa, niin monesti ainakin Greetta tulee viereen seurailemaan mitä touhuan.
Kasvihuone on taas Rudolfin mieleen....
Hävitin sen viimeisenkin häkin täältä 'kaupungista', mutta maalla sitä ei voi tehdä petolintujen vuoksi, mutta siellä heille tuunattiin todella suuri liikkumisalue (yli 20 neliömetriä). Rudolf tuntuu ahdistuvan siitäkin, koska aina ensin kiertää kaikki aidan vierukset ja sitten mököttää jossain nurkassa, kunnes on tilanteen kanssa sujut. Minua niin käy sääliksi toinen ja olen kovasti heille selittäneet, että kyse on vain heidän turvallisuudesta!


Bloggauksen saralla kuukausi on ollut hiljainen ja olen oikeasti nauttinut tauosta.
Kuvamateriaalia on kertynyt ja postausideoita on jo jokunen.
Kyllä tämä vielä tästä....

Kaunista kesäkuuta kaikille. 
Nautitaan !!!

- Satu -



keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kolme vuotta...


On aikaa siitä, kun ensimmäisen kerran painoin Julkaise-nappulaa.
Kolme vuotta, eikä suotta.


 Olen oppinut paljona uusia asioita mm. tietokoneen käytöstä. Innostuin taas verestämään vanhan valokuvausharrastuksen, josta on nyt tullut todella tärkeä osa elämääni. Olen tutustunut suureen määrään toisia bloggaajia. Osan tavannut ihan livenä ja osa on vain siellä ruuduntakana. Silti monen kohdalla tuntuu, että on jo pitkän ajan tuttu ja juttua riittäisi.


Bloggauksen kautta olen saanut paljon uusia kokemuksia ja erillaisia elämyksiä. Olen saanut kokea erillaisia tapahtumia, joita en varmaan olisi muuten edes huomioinut.
Olen saanut vinkkejä ja ideoita ihan normi-päivään. Olen saanut myös laajemman perspektiivin asioihin ja huomannut ihan konkreettisesti, etten ole ongelmieni ja ajatusteni kanssa yksin. Lukiessa toisten postauksia, olen nauranut vedet silmissä ja olen myös kaivanut nenäliinaa pyyhkiäkseni silmäkulmaa tuntiessani pahaa mieltä ja surua toisen puolesta...ja kaikkea siltä väliltä.


En ole koskaan pitänyt itseäni kovin kummoisena bloggaajana, eikä minulla ole minkäänlaisia unelmia suuresta huomiosta. Päinvastoin ajatus siitä melkein ahdistaa.


Aloitin bloggauksen ihan vain harrastuksena ja kanavana ilmaista itseäni ja varsinkin niitä tuunauksiani ja leipomisiani. Porukka talossa on vain vähentynyt puolella lasten muuttaessa omilleen, joten leipomusteni menekki on vähentynyt ja tarve leipoa laantunut. Ne perusleivonnaiset nyt tietysti, mutta ne on jo postattu....


 Näiden vähäisten vuosien saatossa olen löytänyt tyylini ja tapani blogata. Välillä postaan ahkerasti ja innoissani, välillä tämä tuntuu melkein pakkopullalta ja olen pitkittänyt postauksia, koska väkisin en edes yritä..... 
Onneksi koskaan ei voi tietää mikä inspiroi postaamaan....


Nyt on taas vaihe, että tökkii ja pahasti. Blogi on ajatuksissa, mutta halu kirjoittaa ja istua koneen orjana kauhistuttaa. Tätäkin postausta olen miettinyt useamman päivän ja aihealueet on vaihdelleet, kunnes muistin, että taisi olla 17.5. kolme vuotta sitten ensimmäinen postaukseni julkaisupäivä.
Kolme vuotta..aika pitkä aika minun maailmassa.


Olen saanut valtavasti voimaa teistä lukijoista ja olen innolla lukenut toisten blogeja, mutta nyt tämä kevät on ollut erityisen hankala ilman mitään erityistä syytä. Ei vain kiinnosta blogata vaikka aiheita olisi. Olen kuvannut ja jopa käsitellyt kuvia, mutta sitten...pläääh...ei huvita....muu elämä on vienyt voiton.


Tavallaan harmittaa, mutta toisaalta se muu elämä vie ja antaa niin paljon, etten jaksa koneella enään istuskella. Pähkäillessäni jatkanko bloggaamista vai en - kuten jo niiiiin monet kerrat aieminkin - päätin jäädä asian ns. roikkumaan ilmaan. Kirjoitan tänne Talon asioita sitä mukaan kun huvittaa. Joskus useimmin ja joskus...en koskaan..siis ihan tuulen mukaan.


Olen nyt niin tuon opiskelun ja puutarhan ja kukkien pauloissa, että toista blogiani kyllä yritän päivittää ahkerammin...siis yritän. Kalenteri täyttyy kokoajan ja jos odotan hetkeä sitkun niin sitä ei koskaan tule. Mennään siis päivä kerrallaan.


Ainoa somekanava, joka on mukana jatkuvasti elämässäni on Insta @satasavyasatua mitä seuraamalla saa jonkinlaisen käsitysen elämästäni, ajatuksistani ja tekemisistäni.


Itse olen viimeajat seuraillut  toisia blogeja Facebookin ja varsinkin tuon Instagramin kautta. Helppo katsoa kännykän kautta, kun on se pieni tauko jossain...


En siis ole kadonnut, olen vain muuttunut enempi näkymättömämmäksi täällä blogistaniassa. 
Olen hyvin hetkessä eläjä ja minusta on oikeasti vaikea tehdä suunnitelmia pitkälle ajalle. 
Ylihuominenkin on niin kaukana... 


Enpä olisi kolme vuotta sitten uskonut, että selviän blogistaniassa näinkin kauan.
Kiitos tietenkin kuuluu lukijoilleni.

Kiitos tästä huikeasta ajasta. Olen kiitollinen jokaisesta kommentista ja siitä, että blogini on huomattu ja joku sitä jopa oikeasti lukee.

Kolme vuotta sitten ei ollut ihan yhtä kesäiset päivät, kuin nyt postauksen kuvissa.
Lähdimme viime viikolla pitkäksi viikonlopuksi koko perhe karvalapsinemme kaikkinemme ex-tempore maalle....tekemään ei-mitään.

Ja kyllä kannatti!

Ihanaa viikonjatkoa kaikille ja nautitaan ihanista kesäilmoista!

- Satu -


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Vauhdilla vappuun


Meillä ei ollut mitään vappusuunnitelmia tai siis suunnitelma oli olla tekemättä mitään ihmeellistä. Pari päivää ennen vappua päätettiin miehen kanssa kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja kysäistä ystäväperhettä vappubrunsille, vaikka tiesimme jo, että heillä kuitenkin on jotain muuta. On aina ollut.


No kysytty mikä kysytty ja vastaus yllätti; heistä ehdotuksemme oli erittäin hyvä ja he tulisivat mielellään! Hetken nikottelin, koska olin jo nähnyt mielessäni meidät kaksi vanhaa varista istuvan sohvalla telkkaria tuijottaen ja minä kutoen sukkaa. Lasissa kuohuvaa ja kulhossa sipsejä. Apua, oli ensimmäinen reaktioni, kun katsoin epäuskoisena miestäni, kun kertoi mitä oli saanut vastukseksi.
Sitten alkoi aivoriihi mitä tarjotaan, mitä löytyy kaapeista ja mitä täytyy hakea kaupasta.
Samalla laitoin isommille lapsille viestin, että brunssia ois, JOS heillä nyt  ei sattuis muuta vappuohjelmaa olemaan, kuten opiskelijoilla tuppaa olemaan.

Puolessa tunnissa olin saanut menun tehtyä ja seuraavana aamuna suunnistin kauppaan. Kaupassa törmäsin isosiskooni ja kutsuin hänetkin mukaan. Mitä enempi, sen mukavampi. Samalla sain Likalta viestin, että tulisivat tietyllä bussilla ja toiseksi vanhimmalta pojalta tuli lopulta viesti, että suunnitelmat muuttui (sää) ja pääseekin tulemaan heti vappuaamuna. 
Olin ihan innoissani, koska tykkään järjestää syöminkejä ja nyt vielä tälleen hieman extempore.


Vappuaamuna keittiössä alkoi aikamoinen hyörinä.
Perinneruokaa prkl blogissa törmäsin jo aiemin pannaridonitseihin ja tein ne gluteenittomina. Muuten meni hyvin, paitsi että unohdin taikinasta leivinjauheen. Ei haitannut syöjiä.


Juniori halusi tehdä vohveleita ja annoinkin, koska hän on siinä ihan paras. Niiden ja pannaridonitsien seuraksi marjoa; tuoreita ja pakasteesta. Samalla pyöräytin banaaneista, mangopyreestä ja porkkanamehusta smoothien.


Munakkaat tein muffinivuokiin ja niihin päätyi nakkeja, kinkkua, kevätsipulia, tomaattia, paprikaa ja juustoraastetta. Tein myös ilman punaisia ainesosia allergisia huomioiden. 


Likka vastasi Lime-juustokakuista, jotka teki annoksina lasipurkkeihin. Hän teki myös osan salaateista, eli laittoi poikakaverinsa pilkkomaan brokkolin ( hyvin on Likka oppinut). Lisäksi paistettua pekonia, kuivattuja karpaloita ja lopuksi majoneesikastike. Pähkinät laitettiin erilleen allergiat huomioiden.
Tomatti-mozzarellasalaatti oli Likan ja Juniorin toive ja sitä on melkein joka kerta ruualla.


Keitetyt kananmunat halkaistiin ja päälle pursotus mätitahnaa ja ripaus tilliä.
Parsat saivat pekonihuivin ja mies pääsi grillaamaan ne tulisten kanansiipien kanssa. 


Munkit oikaisin, eli ostin pakasteesta ja paistoin. Samoin patongit ja sulhaspiirakat oli pakastealtaasta. Ystäväperhe toi tippaleivät ja simat.
 Ja minulle kukkia...tai siis yhden ison ja ihanan kukan, joka kestää....


Juomana tietenkin siman lisäksi shampanjaa ja kaikenlaista muuta kuplivaa; jokaiselle oman maun mukaan.


Kun olimme syöneet, juoneet, nauttineet ja nauraneet tuntikaupalla, kaivettiin uusi lautapeli kehiin.
Ei syöminkejä ilman lautapelejä!

Vaikka ruokaa tuntui olevan paljon, niin eipä sitä paljoa jäänyt ja suurimman osan lopuista jaoin lapsille ja siskolleni mukaan. Päätin, etten syö viikkoon enään mitään!

Kummasti kuitenkin aamulla maistui puuro, kun koululle ajelin aamupalalle.


Ihana aloitus toukokuulle!

Mukavaa tynkäviikkoa kaikille. 
Muistakaa olla spontaaneja!

- Satu -









Blogitekstisuositus

Viimeinen #kukkailottelu ja Blogimuutoksia

Somelomani taitaa olla ohi.  Viimeiset pari päivää olen vääntänyt mielessäni ja ihan fyysisesti uutta blogipohjaa. Lomailun ohessa ...