sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Ihana Aurinko



Olin jo melkein unohtanut miltä auringonvalo tuntuu iholla ja mitä se tekee mielelle.
Harmaata on riittänyt ihan riittämiin ja aika paljon ylikin oman tarpeen....


Olin jo suunnitelut hieman pihahommia täksi päiväksi, olipa sää mikä tahansa.
Komposti tarvitsi huoltaa; tyhjentää ensimmäisestä astiasta toiseen. Puita piti kantaa sisään ja valmiiksi takaoven viereen. Terassia piti hieman siivota ja kasvihuone eli nykyinen naisvaja tarkistaa.


Aamullinen auringonpaiste oli suorastaan yllätys. Olin varautunut lumitöihin, koska iltamyöhällä kun kotiin kyläilypaikasta ajettiin, niin lunta tuli välillä vaakaan. Onneksi sekin taisi olla vain hetkellinen sääoikku, sitä lumimassaa tänne etelään odotellen...ja niitä pakkasia...joita ei oikeasti tarvitseisi tänne tulla. Juuri näin on hyvä.


Sain tehtyä kaikki suunnitellut hommat ja hieman ekstraakin, koska sää oli niin mukava ja viihdyimme Juniorin ja koirien kanssa ulkosalla tuntikaupalla.


Kaunis sää ja luonto houkutteli ulkoiluttamaan kameraakin. Olin taas mukavuusalueeni ulkopuolella, koska en mielestäni ole hyvä kuvaamaan ihmisiä ja koiria, siis yleensä liikkuvia ja eläväisiä kohteita. Ei tuo luonnonkaan kuvaaminen helppoa ollut ja kun otin tauon jälkeen käyttöön syksyllä hankkimani 85 mm objektiivin, niin kaiken sai taas aloittaa alusta.


Mitä muuta viikkooni on kuulunut? Piti oikein miettiä....
 Lomailen edelleen, koulu alkaa ensi torstaina. 
Vuodenvaihde meni ystäväperheen luona syöden hyvin. Alkuviikon touhusin kaikkea 'pientä' kuten kotiaskareita, valmistelin lasten lähtemistä omiin koteihinsa lomien loputtua. Kuskailin heitä, ketä minnekin. Juniorin kanssa käytiin Hämeenlinnassa Likka viemässä ja samalla kirpputoreilla. Tapailin ystäviäni, kävin kukkakaupalla apunaisena, olen neulonut mm. Helmi-koiralle villapaidan jämälangoista ja malttamattomana odotellut uutta lankalähetystä. Taidan kyllä  kutoa tuohon paitaan vielä takalahkeetkin...


 Tuntuu, että olen vain harjoitellut kuvaamista ja kukkien ja kukkakimppujen käsittelyä.
 Joka päivä olen hetkittäin vain roikkunut netissä/koneella ja välillä lukenut vanhoja sisustuslehtiä. 
Eniten aikaa on varmasti vienyt valokuvaus ja kuvien käsittely.


Huomenna alkaa siis viimeiset lomapäivät ja sitten uudet kuviot.
Jännitää ja toisaalta ei malttaisi odottaa enään yhtään.
No alkuviikosta täytyy vielä palata työpaikalle palauttaamaan kulkuluvat ja avaimet sekä tyhjentämään pukukaappi...

Ja tuosta auringosta en saanut tänään tarpeeksi.
 Kun kahvit ja kaakaot oli juotu ja tultu sisällä ja mieskin saapui lenkiltään, niin pian taivas olikin taas pilvessä ja tuttu harmaa palasi.

Aurinkoa ja kevättä odotellessa, mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.


- Satu -










32 kommenttia:

  1. Olipa siellä mukava talvinen päivä ♥ Ihan uskomaton voima tuolla valolla, niin tuli ulkoiltua täälläkin. Kivan neuleen olet koiralle kutonut, osaisimpa. Sulla jännät ajat edessä, vanhan loppu ja uuden alku ♥ Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tänäänkin olen saanut aurinkoenergiaa, vaikkakin tuuli on kylmä ja ytimiin menevä...
      Helmi tykkää villapaidasta, tosin tein siistä liian suuren, kun tapani mukaan kuvittelen kaikki suuremmaksi kuin on ;) Mutta hyvin pärjää ja haluisi sisälläkin nukkua se päällä...
      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  2. Höpsis, sun ihmis-koira- ja luontokuvat on mahdottoman hienoja, mutta toki kukkakuvissa olet ihan ylivertainen!:)) Tuo Helmin villapaita on upea! Tuli ikävä koko poppoota näitä kuvia katsellessa...<3
    Auringosta on nautittu täälläkin aamusta saakka.:) Sehän lupailee lisää, ja sulla on hyvät mahkut päästä nauttimaan niistä säteistä vielä ennen koulun alkua! Jee, kivoja viimeisiä lomapäiviä ja iloista koulunaloitusta Satu!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina <3 Sun on vain tultava käymään, niin ikävä loppuu ;)

      Ihana aurinko tänäänkin <3 <3 <3

      Poista
  3. Auringonvalo oli kyllä erittäin tervetullut ilmiö. Itse ehdin ulkoilemaan tosin siinä vaiheessa, kun aurinko oli jo laskemassa. Mutta onpahan Helmi-koiralla huisin hieno jumpperi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tervetullut ja kaivattu ilmiö! MM. Jyväskylässä oli joulukuussa 0 aurinkotuntia, eikä tainnut meilläkään paljoa enempi olla.

      Kiitos....kudottu tyyliin neulottu, purettu, muutettu suunnutelmaa ja neulottu uudestaan...ja lopputulos hiemna liian iso vieläkin.... Nyt Helmi jaksaa ulkoilla pidempää, ei heti tule vilu ;)

      Poista
  4. Ihana viikonloppu!
    Kuvasi ovat aina niin elämänmakuisia täynnä tunnetta.
    Lumi, sen ihmemaa tuntuu täällä kaukaiselta, mutta sitä pimeyttä en unohda!
    Lähetän valoa ja auringon säteitä uusiin koulupäiviisi!
    Suloisen villapaidankin olet ehtinyt kutoa.
    Mukavia viimeisiä vapaapäiviä ennen kukkien latinankielisten nimien täyttämiä päiviä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna..meillä tätä liikettä ja tunnetta riittää ihan normipäiväänkin :)
      Lumi on ihan kivaa, tiettyyn pisteeseen asti...pimeys syö ihmisen :/

      Kiitos <3 Toivon, että aiemmasta latinan sanojen opiskelusta olisi nyt hyötyä...

      Poista
  5. Ihanat kuvat olet onnistunut taltioimaan tästä poikkeuksellisen aurinkoisesta päivästä. Itse olen ulkoillut mutta ilman kameraa. :(
    Toivottavasti aurinko näyttäytyy tulevalla viikolla ja minä ehdin myös kuvailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa, kun näitä päiviä toivon mukaan tulee lisää, niin sitten minä unohdan kameran sisään ja vain nautin kelistä. Näin harvakseen nähtynä, kauneus oli taltioitava ihan vain muistoksi ;)

      Tänään ainkain meillä on ollut todella aurinkoinen päivä, vaikka alkoikin lumisateella...

      Poista
  6. Kivasti on aika kulunut! Auringonvalo näyttää tosiaan satumaiselta lumen kanssa :) Oletko itse tehnyt tuon koirulin villapaidan? Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen neulonut. Keräsin kaikki paksut jämälangat kasaan ja aloin neulomaan...ja tuli hieman liian iso, siis pitkä. Kerran jo purin, mutta nyt en taida enään... Kiitos Helmikin tykkää paidastaan, ei tavi enään palella ulkona ja toppapuku on kuitenkin vähän liian paksu vielä näille asteille....

      Poista
  7. Ei kyllä tarvita paljon kun itsekin innostun ulkoilusta. Aurinko tekee ihmeitä. Ihania kuvia olet napsinut. Tsemppiä alkuviikkoon ja ihaniin muutoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, yksi valoilmiö taivaalla ja heti on mieli pirteä :)
      Kiitos <3
      Mukavaa alkuviikkoa ja aurinkoisia ulkoiluilmoja!

      Poista
  8. Kyllä aurinko on ollut harvinainen näky, kun kaikissa postauksissa tänään mainitaan se! Ihanaa, jos näitä päiviä nyt jatkuu...
    Mukavia lomapäiviä vielä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä!! Kommentin jo tuolle aiemin, että Jyväskylässä joulukuussa oli 0 aurinkotuntia!!! siis NOLLA!!! No en usko, että meilläkään oli paljoa enempää...
      Kiitos <3 Aurinkoista viikon jatkoa <3

      Poista
  9. Ihania kuvia :) Tsemppiä uusiin kuvioihin, hyvin ne sujuu <3

    VastaaPoista
  10. Sinulla on muutosten ajat siellä ilmeisesti, huonolla omallatunnolla myönnän etten ole muka kerennyt toisten blogeissa juurikaan piipahtamaan... Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan ;) Tsemppiä, hyvin varmasti pärjäät ♥ Tää harmaus, pimeys ja kylmyys kohmettaa minut aina niin etten oikein saa nenääni pistettyä ulos talvisin, vaikka kuinka aina tsemppaan itseäni ja yritän... Kevättä ja uuden mullan tuoksua tässä odotellaan kovasti, kaamosväsymyksestä kärsien!! Ihanaa tätä vuotta ja uutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei älä pode huonoa omaatuntoa moisesta asiasta!! Itsekin monesti vain luen ja laiskuuttani en kommentoi, varsinkin kun monesti luen kännystä ja tunnen sen kautta kommentoimisen ylipääsemättömän vaikeaksi, vaikke se sitä ole :)
      Todellakin pimeys syö ihmisen kohta ihan kokonaan...itse toimin aurinkoenergialla ;)
      Kiitos <3 Samoin sinulle ja pien se kevät jo on täällä!!!

      Poista
  11. Upeat kuvat ja aurinko on se, joka saa ihmeitä aikaan ☺
    Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aurinko on todellekin välttämätön elämiselle, nyt pitkän harmauden jälkeen sen huomaa!!!
      Kiitos, samoin sinulle, aurinkoa päiviisi <3

      Poista
  12. Hienoja kuvia! Ja olen niiiiin kateellinen sinun kukkakuvista ;)
    Minä olen ainakin niin itsekriittinen omien kuvien suhteen, tuntuu, ettei mikään näytä hyvältä.
    Täällä on tänään peräti pakkasta ja aurinkokin paistoi, jee! Kyllä se vaan heti tuntuu mukavammalta.

    Kivaa viikkoa ja tsemppiä uusiin tuuliin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Ja ihan ensiksi HÖPÖHÖPÖ tuosta sun kukkakuva-kommentista :D <3 Nykyään suurinosa esim. instan kuvista on pitkälle käsiteltyjä, joten jos sitä pitää rimana, niin hammaa on.... kuvaamiseen ja käsittelyyn saa uppoamaan ihan liikaa aikaa...Onneksi minulla ei riitä aika eikä kärsivällisyys moiseen ;) Minun julkaistuihin otoksiin on voinut ruutu jos toinenkin napsahtaa, ennekuin olen tyytyväinen edes osaksi...Ja onnistuminen on minulla täysin kiinni fiiliksestä kuvatessa, väkisin ei tule kuin sutta....eli harjoittelu jatkuu siis hamaan tappiin :D
      Ja tuo aurinko <3 Se lisäsi taas haastetta kuvatessa, koska yllättäen valoa on ihan liikaa ;) Mutta en valita, mieluummin aurinko kuin ikuinen harmaus. Pakkasta on just se -5 ja minulle se riittää vallan mainiosti.

      Aurinkoa päiviisi sinne lumen keskelle <3

      Poista
  13. Ihania kuvia ja ihana aurinko, täälläki näkyi tänään ja heti piristi :)

    Mukavaa viikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Auringossa on kumma voima <3
      Aurinkoista viikon jatkoa sinullekin <3

      Poista
  14. Olet saanut nauttia auringosta ja valoa kohti menet jatkossakin, opiskelun merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaikka tänään oli aika kolea tuuli hetkittäin.
      Aurinkoa päiviisi!

      Poista
  15. Ihana aurinko, ihanat kuvat ja voi tuota lumen määrää! Tosi kaunista! :)

    Kivaa iltapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo määrä lunta on juuri sopiva :)

      Kiitos ja mukavaa päivän jatkoa <3

      Poista
  16. Ihanat talvikuvat. Olen niin innoissani sinun puolestasi.
    Onnea uusiin tuuliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3
      Ensimmäinen päivä jo takana ja tuntuu niin hyvältä....
      Kerroinkin siitä jo toisessa blogissani, linkki löytyy yläpalkista vinkvink ;)

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentit piristävät!

Blogitekstisuositus

Viimeinen #kukkailottelu ja Blogimuutoksia

Somelomani taitaa olla ohi.  Viimeiset pari päivää olen vääntänyt mielessäni ja ihan fyysisesti uutta blogipohjaa. Lomailun ohessa ...