keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kuinka kuvaat Pääsiäispupua vol.2


Vuosi sitten yritin ottaa meidän sydänten särkijästä pääsiäiskuvia. Se miten silloin onnistuin yrityksessäni löytyy TÄÄLTÄ.


Nyt kokeilimme Juniorin kanssa uutta yritystä meidän nykyisten kaniemme kanssa. En voi sanoa, että olisi mennyt kovinkaan paljon paremmin kuin viimeksi.


Ipana-kanimme nukkui pois marraskuussa ja olimme hetken ilman pupua. 
Viimein työkaveri vinkkasi minulle kahdesta pienestä söpöliinistä, jotka tarvitsivat uuden kodin. Nyt tämä kaksikko on asunut meillä reilun kuukauden. Alkuun he olivat hieman arkoja - mietteitä ensi hetkistä löytyy TÄÄLTÄ- mutta nyt meno on välillä yltynyt ihan hurjaksikin.


 Rudol on ihan mahdotun kiipeilemään ja kiipeä vaikka lipaston päälle, jos haluaa maistiaisen esikosta. Yksi aamu se istui patsaana televisison edessä...ihan vain jotta hänet huomattaisiin. Olemme heränneet yöllä siihen, että meidän päällä kävellään ja odotetaan, että heräämme palvelemaan pieniä luppakorvia. Onhan se ihan tylsää, jos ruokakupissa on jäljellä vain niitä pahanmakuisia nappuloita joten asialle on tehtävä jotain vaikka kello kolme yöllä.


 Mies on saanut uusia niin läppärinsä kuin puhelimensa piuhat...mitäs jätti lattialle, vaikka varoitin. Samoin yksi hänen nuottikirjastaan on kuulema muuttanut hieman muotoa (sain kuvan tekstiviestinä maailmalta) ja reissulaukun kulmaankin ilmestynyt kolo. No ne ovat olleen eteisen lattialla odottamassa aikaista aamulähtöä ja kanit tykkää makoilla juuri siinä kohti mattoa. Kaipa heillä on oikeus ilmaista mielipiteensä vakkaripaikan valloittamisesta. Olemme miettineet, miksi vain hänen kamoillee tapahtuu jotain, ei meidän muiden...mystistä.
 No siis mitään maatamullistavaa ei ole 'tuhottu' ja kun muistetaan vain aina nostaa kaikki liian kiinnostava ylös 'turvaan', niin hyvin menee.


Kaveruus isompien karvalasten kanssa on hyvä. Kanit eivät tunnu pelkäävän koira yhtään ja jos koirat ryhtyvät liian läheisiksi ja uteliaksi, niin nämä kirpun kokoiset lätkivät ihan oikeasti koiria kuonoon ja murisevat!!! Oikeastaan aika huvittavan näköistä ja kuuloista, mutta pikkutyypit saavat taas hetken olla ihan omissa olissaan, kunnes koirat taas unohtavat kokemansa. Todellakaan aina näin ei tapahdu, vaan pusuttelua ja lähentelyä on puoleen ja toiseen. Onneksi.


Alkuun nämä eivät tykänneet yhtään olla sylissä, mutta nyt sylittelyaika on jo hyvinkin pitkä. Pääsääntöisesti he myös antautuvat sylitettäväksi, eivätkä juokse karkuun kun lähestyn heitä. taitavat jo tietää, että taas tuo nahkatyyppi lääppii.....
Ulkoilukin on jo aloitettu sekä valjaissa, että ilman. Tosin viimeksi mainitun aloitti meidän Vinku koira, joka oli saanut takaoven auki ja pupulit pinkaisivat pihalle. Taisi pakkanen ja lumi hieman pelästyttää, koska pian pomppivat takaisin sisään. Tai sitten Vinku koira itse tajusi, että nyt kävi vahinko ja paimensi kanit sisään. Näin nimittäin ikkunasta, että hän paimensi Greettaa terassilta sisäänpäin ja Greetta totteli kiltisti.


Voisin sanoa, että joka päivä on jotain uutta ja yksikään päivä ei näiden karvalasten kanssa ole samanlainen. Välillä ne 'pelästyttää' sekä huolettaa ja välillä saa nauraa vedet silmissä sydämen pakahtuessa ilosta ja onnesta 'omistaa' tällaiset tyypit.


Meidän Pääsiäispuput toivottaa oikein munarikasta pääsiäisen aikaa.
Näillä kahdella on iso urakka kaikkien suklaamunien kanssa.


- Satu -



















sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Vierivät Viikot



Kohta on jo tämäkin kuukausi taputeltu ja kevättä pukkaa..
Tai siis pitäisi pukata.
 Vuosi sitten fillaroin jo lakastuilla kaduilla. Nyt sellaisesta voi vain haaveilla - ainakin täällä meidän huudeilla.


Päivät hujahtavat käsistä ja aika kuluu, mutta tuo lumikasa vain kasvaa. Aamut ovat ihanan valoisia, kun starttaan kotteroni kohti koulua tai työssäoppimispaikkaa. Aloitin lyhyen pätkän harjoittelua ihan 'oikeasti' kukkakaupassa. Päivät on pitkiä, joten illalla ei oikein tee mieli enään istahtaa koneen äärelle.


Joku muukin on ymmästänyt, ettei virtuaalinen viestintä korvaa oikeaa läsnäoloa ja sitä ihka oikeaa postikorttia! Ihana ystäväni Susanna muisti minua kauniilla postikortillaan. Ja tietenkin aiheella, joka minulle on niin rakas.


Oikeastaan olen nauttinut jokaisesta päivästä, vaikkei kaikki olekkaan ollut mukavuusalueellani. Uusia asioita opin päivittäin ja se hieman ottaa voimille, mutta nautin kun huomaan, että voin todellakin oppia vielä helposti uutta. 


Tänään yllätin itseni miettimästä mitä haluaisin seuraavaksi opiskella, eli täytyy ryhtyä katselemaan ja tutkimaan mahdollisuuksia ja aikatauluja jo vähän valmiiksi.


Viikkooni on sopinut tietenkin myös kukkasia, kotoilua, neulomista ja pänttäämistä. Linnunpöntöt on tarkistettu ja uusia lisätty. Olen jo hieman varautunut kesän kukkasatoonkin ja kasvimaan anteihin.


 Ystäviäkin olen ehtinyt tapaamaan ja peli-iltaa viettämään. Taas on nauruenergialla täytetyt akut varattuna ensi viikkoon.


Valokuvannut olen nyt lähes päivittäin. Kiitos lähestyvän pääsiäisen, ihanan valon ja sen kadoksissa olleen ja nyt löytyneen inspiraation!


Ensi viikko on tynkäviikko ja päättyy pääsiäisen viettoon. Kutsuimme ystäväperheemme jälleen syömään ja herkuttelemaan pääsiäisen herkuilla. 


Mietittiin maalle menoa, mutta minua ei tuo lumi nyt enään innosta ja kun päivisin jo saa ajella autolla moottoritie-viidakossa, niin eipä enään vapaa-ajalla se yhtään kiinnosta.
Kuvassa kyllä on koulun ajoneuvo; pikku-traktori. Nyt on sitten sellaisellakin körötelty.


Isommat lapsetkin ovat tulossa pääsiäiseksi käymään, joten pitkä pöytä täyttyy taas puheen sorinasta ja saan hyöriä keittiössä sydämeni kyllyydestä. Ja sohvalla on entistäkin  tiukempaa löytää itselleen sopiva kolo.


Tällaista täällä tälläkertaa. Ensi kerralla ehkä hieman sitä pääsiäishömppää...
Tai sitten ei.

Oikein mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa kaikille!

- Satu -



torstai 15. maaliskuuta 2018

Mukavia Kirppislöytöjä



Blogielämäni on viettänyt hiljaiseloa, enkä osaa sanoa onko vauhti lisääntymässä vai ei. Katsellaan aina päivä kerrallaan. Aineistoa mistä blogata oikeastaan on, mutta kun on niin paljon muutakin......Tämäkin postaus on  ollut jo luonnoksena ties kuinka kauan. Olkoon nyt sopiva hetki painaa julkaise nappulaa...
.
Blogeissa on ollut viime aikoina listauksia kyseisen kirjottajan mieleisistä kirpputoreista.
  Siis kyllä käyn lueskelemassa ja silmäilemässä blogeja, vaikken itse postaa tai edes kommentoi. Minusta vain kännykän kautta kommentointi on niin 'työlästä nakkisormilla'....seliseli..
 Minulle mieleisiä ovat oikeastaan kaikki kirppikset, joista tekee löytöjä hyvään hintaan. Kun käyn jollain paikkakunnalla, vierailen mielelläni myös paikallisilla kirpputoreilla. Niin teimme myös viime viikonvaihteessa, kun olimme Tukholmassa ystävien kanssa. Sieltä tosin en ryhtynyt mitään mukanani kantamaan, vaikka olisi ollut paljon kaikkea kivaa ja ihan järki hintaankin.


Kirpputoreilta etsin lähinnä materiaalia valokuviini; jotain minun silmääni kaunista ja mielellään huokeaan hintaan. Tai sitten vain kiertelen katselemassa mitä on tarjolla ja näin saa jonkinlaisen käsityksen paikasta. Yleensä kiertelen yksin, mutta monet kerrat Likka tai Juniori lähtevät 'kierrokselle' mukaan. Jopa mies on välillä innostunut ja on minulle joskus reissuiltaankin tuonut jotain kuviini sopivaa materiaalia. Siis kirppislöytöjä.


Minulla on oma kaappi työhuoneessani näille tavaroille ja osa kyllä päätyy ihan jokapäiväiseen käyttöönkin. Kahvikuppeja löytyy, mutta eipä ole montaa samanlaista. Olen asettanut itselleni kipurajat hintoihin. Vaikka kuppi tai astia olisi kuinka kaunis, mutta mielestäni liian kova pyynti saa tavaran jäämään pöydälle. Koska en erityisemmin kerää esim Arabiaa, niin minulle on turha yrittää myydä jotain kuppiparia esim. 5 eurolla, vaikka se jonkun mielestä olisi kohtuullinen hinta.
Minussa siis asuu pieni sekoitus SuloVileniä ja Saituri Scroogea. Oikeastaan jos kupissa on pieni särö, on se minulle mieluisempi kuin ns. täydellinen yksilö. Ja monesti ne säröt eivät edes näy kuvissa ja epätäydellisyys vain tuo astiaan luonnetta.


Jo jonkin aikaa olen keräillut messinkisiä ja kuparisia astioita. Lähinnä siksi, koska tykkään tummista kuvista ja kyseiset astiat tuovat kuviin kivasti kontrastia. Vanhat lusikat, veitset ja aterimet kuuluvat myös heikkouksiini...Sekä ne aiemin postaamani leikkuulaudat.


Olen taas pienen tauon jälkeen innostunut kuvaamisesta. Ehkä kaunis laskevan auringon valo on sen aiheuttanut. Juuri silloin valaistus on parhaimmillaan kuvauspöydälläni.
Ja koska tykkään astelmakuvista, niin hyödynnän niissä kaikea kotona saatavilla olevaa, kuten vanhat kuivuneet peikonpähkinän oksat ja nuo iki-ihanat huopapallot, joita sain syksyllä sukhimatoilta monissa väreissä.


Tämän astelman astiat ovat kaikki viimeviikkoisia kirppislöytöjä Hämeenlinnasta ja yhteishinta 3 euroa. Kuppi ja lautanen ovat herkkää Arabiaa ja eriparia, mutta sopivat yhteen. Lusikka hopeinen ja kolhuinen Chippendale ja alusta marmoria, josta puuttui se pyörivä jalka. 
Mielestäni erinomaiset löydöt!

Olipa esine mikä tahansa ja mihin tarkoitukseen tahansa, niin minulle merkitsee ensisijaisesti sen esineen luonne ja 'elämän kokemus' ja sitten kuitenkin se tärkein, eli hinta. Mikään tavara ei kuitenkaan ole niin 'must', että isoa hintaa maksaisin. Ei kirppistuotteissa tai missään muussakaan.
Ei minun nykyinen opiskelijan budjettikaan sitä kestäisi.

Viikonloppu lähestyy ja silloin voisi vaikka pyörähtää parilla kirppiksellä...

Mukavaa viikonloppua, mielellään aurinkoista sellaista.


- Satu -









keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Leikkuulauta rakkautta


Innostuksen näihin leikkuulautoihin sain jo muutama vuosi sitten. Silloin sain mieheni sukulaisilta vanhan navetan lattialankkuja käyttööni. Olin jo aiemin ihaillut ulkomaisissa DIY-blogeissa itsetehtyjä leikkuulautoja ja nyt minulla oli sitten sopivaa materiaalia. Aiemin olin kyllä jo tehnyt peinempiä leikkuulautoja ihan vanerista ja ne kulkevat meillä voileipien alusina.


Leveät haapalankut olivat vuosikymmenten saatossa saaneet osumaa jos toistakin ja valikoin mieluisimmat laudanpätkät. Mitä enempi jälkiä, sitä mieluisampi lauta minulle. 
Niistä sitten sahasin erikokoisia leikkuulautoja. Hioin ne huolella ja lopuksi öljyä pintaan. Osa meni heti jakoon sukulaisten kesken kiitokseksi laudoista. Osan olen lahjoittanut ystävilleni; halusivat tai eivät. Osa odottaa edelleen autotalli-verstaalla viimeistelyä ja osa on ihan lautana kasassa. Teen aina lisää ajan ja inspiraation mukaan.

Olen myös keräillyt kirpputoreilta erimuotoisia leikkuulautoja muutamilla kymmenillä senteillä. Nekin pääsevät hiontakäsitelyyn ja sen jälkeen öljyvahaukseen. Vahauksessa käytän ihan puuöljyjä, sellaista jossa on hieman sitrusta mukana tai Ikeasta ostettua peruskamaa. Vaihtoehtoisesti myös Osmon värilliset öljyvahat ovat päässeet käyttöön ja viimeisimpänä kokeilin mustaa petsiä ja sen päälle öljyvahausta.


Monissa kirppislaudoissa on ollut jokin kuva maalattuna ja kamala kellertävä lakka päällä. Laudat ostankin lähinnä muodon ja hinnankin vuoksi. Kaksi euroa taitaa olla korkein hinta minkä olen suostunut maksamaan isoimmasta laudasta ja sekin oli minusta liikaa....
Käsittelyllä saan laudoista mieluisia. Ja kummasti kyllä niistä ei ole pahemmin mitään ennen kuvia, paitsi näistä kahdesta löyty kun oikein selasin arkistoja.


Lautoja käytän lähinnä tarjoilussa, mutta kyllä laudat saavat hoitaa myös heille ensisijaisesti tarkoitettua virkaansa, eli oloa leikkuulautana. Kun pintä kuluu, niin hion uudestaan ja uusi öljy pintaan. Jälleen kuin uusi.


Kuvan kolme oikeanpuoleista on minun itsetekemiä. Jokainen niistä on erillainen ja uniikki. Kaksi kolhiintunutta on niistä tallin laudoista. Vaalein puretusta kuormalavan leveästä lankusta ja vasemmanpuoleinen kirppikseltä löytynyt ja uuden elämän saanut lauta.

Odotan niin kevättä ja kesää, koska ulkona näiden hiominen on paljon mieluisampaa ja vähempi pölyistä.


Mukavaa viikonjatkoa! 
Viikonloppu häämöttää jo horisontissa.

- Satu -


sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Keittiön Uudet Kasvot


Vuoden alussa postasin ajatuksistani uusia keittiön värimaailmasta. Maalitkin hankin aika pian ja ne odotti vain sopivaa hetkeä.

Hiihtoloma tuntui sopivalta ajankohdalta. Ei suuria suunnitelmia eikä kiire mihinkään. Yhtenä iltapäivänä vaan sain inspiksen ja ryhdyin hommiin. Ihan ensiksi maalasin vaalean harmaat seinät vihreiksi. Ensimäisen kerroksen jälkeen ajattelin, että voihan vihreä...ei ole kiva. No annoin maalin kuivua ja toinen kerros perään, niin alta tunkeva harmaus katosi ja väri pääsi oikeuksiinsa. Serpentiini-vihreä olikin hitsin hyvä! 

Muumimukien hyllyt päätettiin miehen kanssa tehdä uusiksi ja miehen varastoissa sattui sopivasti olemaan vanerilevyä, joista sahattiin  hyllyt. Hyllyistä tehtiin hieman leveämpiä kuin aimmat laudat, joten taas on tilaa uusille muumimukeille.
Hyllyt käsittelin värittömällä Osmocolorilla ja sitten Juniorin kanssa yhdessä kiinnitettiin seinälle. Likka asetteli mukit hyllyille aiheittan. Katsotaan kuinka kauan järjestys säilyy....


Seuraavana aamuna purin sitten alakaapistot ja maalasin ovet. Mies innostui irroittamaan tiskikoneen etulevynkin ja sain senkin maalattua autotallissa. Ennestään harmaat alaovet saivat aavistuksen vihreään taittuvan valkoisen värin; Kaoliini nimeltään. Väri muistuttaa oikeastaan luonnonvalkoista ja elää valon mukaan. Yläkaapit ovat aina olleet valkoiset, joten nyt huomattavissa on kuitenkin kivasti väriero. Alkuun pelästyin että nyt tuli liian valkoista, mutta eipäs tullutkaan.


Tasot saivat taas tuntea hiomakoneen pinnassaan. Onneksi mies päätti joskus, että työtasot pitää olla umpipuuta ja paksut. Aavisti varmaan, että minä haluan niiden sävyä aina vaihtaa. Hioin aiemmassa pintarempassa vahaamani valkoisen pois ja jätin tammen oman värin tallelle. Pintaan vain kirkasta öljyvahaa. Puun pinnassa näkyy kyllä pieniä pisteitä vanhaa valkoista vahaa, mutta se vain tuo tasoihin elävyyttä.


Mies oli taas työjutuissa, kun tein remppaa loppuun ja mietin, mitähän sanoo tasoista ja koko lopputuloksesta. No tykkäsi tosi paljon. Kertoi myös työkavereidensa ihmetelleen, kuinka taas teen remppaa. Vastahan olin sen keittiön uusinut. Mies oli vain sanonut, että onhan siitä jo aikaa ja jos mieli muuttuu ja haluaa, niin miksipä ei???

Ja pitihän minun vielä mattokaupoilla käydä, kun se vanha matto ei oikein sopinut värimaailmaan.
Tällainen löydettiin Likan kanssa Tokmannilta ja on just passeli tähän tilaan. Tosin haaveilin laittaa huopapallomaton, mutta ajattelin sen olevan 'liian hieno' keittiöön.


Tällaisessa maanläheisessä keittiössä meillä nykyään hyöritään.  Ds-fix tarraseinä sai vielä armonaikaa, kunnes tiedän mitä tilalle.
Kuvat napsin yhtänä aamuna, kun nuoriso vielä nukkui ja sain rauhassa nauttia aamukahvit ja aamupalani. Taulut on vinossa ja vihreä tiskiharja roikkuu vakio paikallaan ja tietenkin photo bomberit vilahtelee kuvien kulmissa, koska aina pitää seurata mitä nahkamami puuhaa.

Tämän tason ääressä on lempipaikkani. Monet kahvit on tässä juotu ja postaukset kirjoitettu.
 Näen pihalle ja voin ihailla kaunista luontoa ja lintulaudalla pörrääviä pikkulintuja kavereineen. Ja aurinko paistaa ikkunasta aamusta pitkälle päivään...


Mitähän sitä remppais seuraavaksi vai
 jaksaako odottaa, että pääsisi pihalle puutarhahommiin?


Keväistä alkavaa viikkoa!

- Satu -





lauantai 3. maaliskuuta 2018

Sisustusta tarpeen mukaan



Kun Sukhimatot ottiva minuun ensimmäisen kerran yhteyttä jo yli vuosi sitten, niin asia jäi hautumaan. En tarvinnut juuri sillä hetkellä mattoa ja miksi ottaisin vastaan jotain, mitä en tarvitse. En halunnut vaikka olisi kuinka kaunis, kun ei ollut paikkaa mihin laitta.....muuta kuin varasto. 
Yritän hankkia vain tavaroita, joita oikeasti tarvitsen.

Kun sitten vihdoin sain toteutettua haaveeni lepakkotuolista, niin huomasin kuinka tuoli kaipasi alleen jotain samanhenkistä ja -tyylistä. Jotain pitkäikäistä ja ajatonta. Nyt sille sukhi-matolle olisi paikka....

Valittavana oli vain niin paljon erillaisia malleja ja värejä. Intialainen villamatto  oli ensimmäinen suunnitelma. Kuitenkin huomioiden maton paikka, vei huopapallomatto voiton. Ruskeasävyinen huopapallomatto saapui meille muutaman viikon odottelun jälkeen. Matto oli Sarita Tahana- nimisen naisen käsialaa ja hän oli sen meille tehnyt.

Kuva Sukhimattojen sivuilta

Matto tuotiin kotiovelle. Koirat olivat innoissaan paketin tuoksuista ja sain pitää puoleni, että pääsin avaamaan pakettia. Matto tuoksui hiedän kirsuihin taivaalliselta. Minusta vain lampaan villalta.


Matto näyttää kovalta, mutta on ihan harhaa. Huopapallot ovat ryhdikkäitä, mutta pehmeitä. Minulla on ollut kyseisiä huopapalloja kuvausrekvisiittana jo muutaman kuukauden. ja niitä löytyy aika useista Instagramin kuvistani.Välillä olen pelastanut huopapalloja koirien leikeistäkin, mutta kutinsa ne ovat silti pitäneet. 


Pehmeyden huomasi myös koirat ja ennekuin sain maton sille osoitettuun paikkaan, valtasi Vinku-koira maton. Matto saikin sitten olla keskellä olohuoneen lattiaa muutaman päivän, jotta me kaikki saimme ihailla maton pehmeyttä koko komeudessaan.


Vaikka matto on tavallaan piilossa tuolin alla, niin jokainen vieraamme on sen huomannut ja huomioinut.


 'Pöliseekö matto?' 'Onko se pehmeä?' 'Pitäisiköhän meidänkin tuollainen hommata?' kysymyksiä joihin olen saanut vastata. Matto ei pölise enkä ole huomannut, että siitä irtoasi nöyhtää. Tosin meillä on tuota villakoira-ainesta ihan muusta takaa - kiitos karvalasten. Matto on super pehmeä ja se pehmeys menee tavallaan hukkaan tuolla tuolin alla. Ja kyllä suosittelen mattoa jo ihan sillä, että joku ihminen jossain hieman huonommissa olissa saa töitä ja jopa mahdollisuuden kouluun.


Matto on helppo pitää puhtaana, kiitos villan. Olen kaatanut jo sille yhdet teet. Onneksi villa hylkii hieman nestettä, joten ehdin nopeasti kuivaamaan ennenkuin tee ehti imeytyä mattoon. Tässäkään läikehdinnästä en voi syyttää edes koiria, vaan ihan omia mämmikouriani.


Matto on kestänyt päivittäiset imuroinnit ja jopa lumipesut. Olen erittäin tyytyväinen mattoon. Näillä pakkasilla olen miettinyt jos ottaisin maton lämmittämään keittiöön jalkapohjia kun kokkailen. Tai otan ulos terassille istuinaluseksi, kunhan noi pakkaset hieman hellittää ja pääsee nauttimaan kahveja aurinkoisessa talvisäässä. Matosta on siis moneen paikkaan.


Ja kun olen mattohullu ihminen, niin nyt olen iskenyt silmäni näihin kaunokaisiin
Aina pitää olla haaveita, koska haaveilu on hyvästä.


Ja koiran kommentti maton paikasta;
 jos ei saa koko mattoa nukkualusekseen, niin ainakin osan....


Mukavia maaliskuisia päiviä!

- Satu -

Postaus tuotettu yhteistyössä sukhimattojen kanssa.




Blogitekstisuositus

Viimeinen #kukkailottelu ja Blogimuutoksia

Somelomani taitaa olla ohi.  Viimeiset pari päivää olen vääntänyt mielessäni ja ihan fyysisesti uutta blogipohjaa. Lomailun ohessa ...