keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kolme vuotta...


On aikaa siitä, kun ensimmäisen kerran painoin Julkaise-nappulaa.
Kolme vuotta, eikä suotta.


 Olen oppinut paljona uusia asioita mm. tietokoneen käytöstä. Innostuin taas verestämään vanhan valokuvausharrastuksen, josta on nyt tullut todella tärkeä osa elämääni. Olen tutustunut suureen määrään toisia bloggaajia. Osan tavannut ihan livenä ja osa on vain siellä ruuduntakana. Silti monen kohdalla tuntuu, että on jo pitkän ajan tuttu ja juttua riittäisi.


Bloggauksen kautta olen saanut paljon uusia kokemuksia ja erillaisia elämyksiä. Olen saanut kokea erillaisia tapahtumia, joita en varmaan olisi muuten edes huomioinut.
Olen saanut vinkkejä ja ideoita ihan normi-päivään. Olen saanut myös laajemman perspektiivin asioihin ja huomannut ihan konkreettisesti, etten ole ongelmieni ja ajatusteni kanssa yksin. Lukiessa toisten postauksia, olen nauranut vedet silmissä ja olen myös kaivanut nenäliinaa pyyhkiäkseni silmäkulmaa tuntiessani pahaa mieltä ja surua toisen puolesta...ja kaikkea siltä väliltä.


En ole koskaan pitänyt itseäni kovin kummoisena bloggaajana, eikä minulla ole minkäänlaisia unelmia suuresta huomiosta. Päinvastoin ajatus siitä melkein ahdistaa.


Aloitin bloggauksen ihan vain harrastuksena ja kanavana ilmaista itseäni ja varsinkin niitä tuunauksiani ja leipomisiani. Porukka talossa on vain vähentynyt puolella lasten muuttaessa omilleen, joten leipomusteni menekki on vähentynyt ja tarve leipoa laantunut. Ne perusleivonnaiset nyt tietysti, mutta ne on jo postattu....


 Näiden vähäisten vuosien saatossa olen löytänyt tyylini ja tapani blogata. Välillä postaan ahkerasti ja innoissani, välillä tämä tuntuu melkein pakkopullalta ja olen pitkittänyt postauksia, koska väkisin en edes yritä..... 
Onneksi koskaan ei voi tietää mikä inspiroi postaamaan....


Nyt on taas vaihe, että tökkii ja pahasti. Blogi on ajatuksissa, mutta halu kirjoittaa ja istua koneen orjana kauhistuttaa. Tätäkin postausta olen miettinyt useamman päivän ja aihealueet on vaihdelleet, kunnes muistin, että taisi olla 17.5. kolme vuotta sitten ensimmäinen postaukseni julkaisupäivä.
Kolme vuotta..aika pitkä aika minun maailmassa.


Olen saanut valtavasti voimaa teistä lukijoista ja olen innolla lukenut toisten blogeja, mutta nyt tämä kevät on ollut erityisen hankala ilman mitään erityistä syytä. Ei vain kiinnosta blogata vaikka aiheita olisi. Olen kuvannut ja jopa käsitellyt kuvia, mutta sitten...pläääh...ei huvita....muu elämä on vienyt voiton.


Tavallaan harmittaa, mutta toisaalta se muu elämä vie ja antaa niin paljon, etten jaksa koneella enään istuskella. Pähkäillessäni jatkanko bloggaamista vai en - kuten jo niiiiin monet kerrat aieminkin - päätin jäädä asian ns. roikkumaan ilmaan. Kirjoitan tänne Talon asioita sitä mukaan kun huvittaa. Joskus useimmin ja joskus...en koskaan..siis ihan tuulen mukaan.


Olen nyt niin tuon opiskelun ja puutarhan ja kukkien pauloissa, että toista blogiani kyllä yritän päivittää ahkerammin...siis yritän. Kalenteri täyttyy kokoajan ja jos odotan hetkeä sitkun niin sitä ei koskaan tule. Mennään siis päivä kerrallaan.


Ainoa somekanava, joka on mukana jatkuvasti elämässäni on Insta @satasavyasatua mitä seuraamalla saa jonkinlaisen käsitysen elämästäni, ajatuksistani ja tekemisistäni.


Itse olen viimeajat seuraillut  toisia blogeja Facebookin ja varsinkin tuon Instagramin kautta. Helppo katsoa kännykän kautta, kun on se pieni tauko jossain...


En siis ole kadonnut, olen vain muuttunut enempi näkymättömämmäksi täällä blogistaniassa. 
Olen hyvin hetkessä eläjä ja minusta on oikeasti vaikea tehdä suunnitelmia pitkälle ajalle. 
Ylihuominenkin on niin kaukana... 


Enpä olisi kolme vuotta sitten uskonut, että selviän blogistaniassa näinkin kauan.
Kiitos tietenkin kuuluu lukijoilleni.

Kiitos tästä huikeasta ajasta. Olen kiitollinen jokaisesta kommentista ja siitä, että blogini on huomattu ja joku sitä jopa oikeasti lukee.

Kolme vuotta sitten ei ollut ihan yhtä kesäiset päivät, kuin nyt postauksen kuvissa.
Lähdimme viime viikolla pitkäksi viikonlopuksi koko perhe karvalapsinemme kaikkinemme ex-tempore maalle....tekemään ei-mitään.

Ja kyllä kannatti!

Ihanaa viikonjatkoa kaikille ja nautitaan ihanista kesäilmoista!

- Satu -


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Vauhdilla vappuun


Meillä ei ollut mitään vappusuunnitelmia tai siis suunnitelma oli olla tekemättä mitään ihmeellistä. Pari päivää ennen vappua päätettiin miehen kanssa kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja kysäistä ystäväperhettä vappubrunsille, vaikka tiesimme jo, että heillä kuitenkin on jotain muuta. On aina ollut.


No kysytty mikä kysytty ja vastaus yllätti; heistä ehdotuksemme oli erittäin hyvä ja he tulisivat mielellään! Hetken nikottelin, koska olin jo nähnyt mielessäni meidät kaksi vanhaa varista istuvan sohvalla telkkaria tuijottaen ja minä kutoen sukkaa. Lasissa kuohuvaa ja kulhossa sipsejä. Apua, oli ensimmäinen reaktioni, kun katsoin epäuskoisena miestäni, kun kertoi mitä oli saanut vastukseksi.
Sitten alkoi aivoriihi mitä tarjotaan, mitä löytyy kaapeista ja mitä täytyy hakea kaupasta.
Samalla laitoin isommille lapsille viestin, että brunssia ois, JOS heillä nyt  ei sattuis muuta vappuohjelmaa olemaan, kuten opiskelijoilla tuppaa olemaan.

Puolessa tunnissa olin saanut menun tehtyä ja seuraavana aamuna suunnistin kauppaan. Kaupassa törmäsin isosiskooni ja kutsuin hänetkin mukaan. Mitä enempi, sen mukavampi. Samalla sain Likalta viestin, että tulisivat tietyllä bussilla ja toiseksi vanhimmalta pojalta tuli lopulta viesti, että suunnitelmat muuttui (sää) ja pääseekin tulemaan heti vappuaamuna. 
Olin ihan innoissani, koska tykkään järjestää syöminkejä ja nyt vielä tälleen hieman extempore.


Vappuaamuna keittiössä alkoi aikamoinen hyörinä.
Perinneruokaa prkl blogissa törmäsin jo aiemin pannaridonitseihin ja tein ne gluteenittomina. Muuten meni hyvin, paitsi että unohdin taikinasta leivinjauheen. Ei haitannut syöjiä.


Juniori halusi tehdä vohveleita ja annoinkin, koska hän on siinä ihan paras. Niiden ja pannaridonitsien seuraksi marjoa; tuoreita ja pakasteesta. Samalla pyöräytin banaaneista, mangopyreestä ja porkkanamehusta smoothien.


Munakkaat tein muffinivuokiin ja niihin päätyi nakkeja, kinkkua, kevätsipulia, tomaattia, paprikaa ja juustoraastetta. Tein myös ilman punaisia ainesosia allergisia huomioiden. 


Likka vastasi Lime-juustokakuista, jotka teki annoksina lasipurkkeihin. Hän teki myös osan salaateista, eli laittoi poikakaverinsa pilkkomaan brokkolin ( hyvin on Likka oppinut). Lisäksi paistettua pekonia, kuivattuja karpaloita ja lopuksi majoneesikastike. Pähkinät laitettiin erilleen allergiat huomioiden.
Tomatti-mozzarellasalaatti oli Likan ja Juniorin toive ja sitä on melkein joka kerta ruualla.


Keitetyt kananmunat halkaistiin ja päälle pursotus mätitahnaa ja ripaus tilliä.
Parsat saivat pekonihuivin ja mies pääsi grillaamaan ne tulisten kanansiipien kanssa. 


Munkit oikaisin, eli ostin pakasteesta ja paistoin. Samoin patongit ja sulhaspiirakat oli pakastealtaasta. Ystäväperhe toi tippaleivät ja simat.
 Ja minulle kukkia...tai siis yhden ison ja ihanan kukan, joka kestää....


Juomana tietenkin siman lisäksi shampanjaa ja kaikenlaista muuta kuplivaa; jokaiselle oman maun mukaan.


Kun olimme syöneet, juoneet, nauttineet ja nauraneet tuntikaupalla, kaivettiin uusi lautapeli kehiin.
Ei syöminkejä ilman lautapelejä!

Vaikka ruokaa tuntui olevan paljon, niin eipä sitä paljoa jäänyt ja suurimman osan lopuista jaoin lapsille ja siskolleni mukaan. Päätin, etten syö viikkoon enään mitään!

Kummasti kuitenkin aamulla maistui puuro, kun koululle ajelin aamupalalle.


Ihana aloitus toukokuulle!

Mukavaa tynkäviikkoa kaikille. 
Muistakaa olla spontaaneja!

- Satu -